* Turun ammattikorkeakoulu

Jyväskylän yliopiston journalistiikan hakijamäärä kasvoi 12 prosenttia. Yliopistonopettaja Panu Uotila kuvattiin journalistiikan opiskelijoiden harjoitusstudiossa.

Journalismin opinnot kiinnostavat taas

Journalismin korkeakouluopintoihin haetaan pitkästä aikaa innokkaammin kuin edellisenä vuonna.

Suuri helpotus. Turun ammattikorkeakoulussa opiskeleva Saara-Miira Kokkonen on menossa toista kertaa Turun Sanomien kesätoimittajaksi. ”Kesätöiden saaminen on ollut suuri helpotus ja tuonut varmuutta omasta osaamisesta”, hän sanoo.

Kova kilpailu kesätöistä

Suurimmat mediat palkkaavat tulevaksi kesäksi lähes saman verran sijaisia kuin viime vuonna.

Rohkeutta. Emmi Moilasella ei ole varsinaisia esikuvia, mutta hän arvostaa radiotoimittajissa rohkeutta.  ”Pidän radiotoimittajista, jotka uskaltavat kysyä myös vaikeita asioita. Sellaista työtä katson ylöspäin.”

Oikeaan suuntaan

Digitalisoituminen vauhdittaa radion muutosta. Emmi Moilaselle se on monipuolinen unelmatyö.

Tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoittanut Riina Pesu, 18, keskittyy nyt pääsykoekirjoihin. ”Koe­tan myös pysyä uutisten syrjässä täysillä kiinni, jotta saan pohjaa sille, mitä pääsykoekirjoissa lukee.”

Harvenevassa joukossa

Journalismin korkeakouluopintoihin hakevien määrä putosi. Alalle pyrkivä luottaa, että aloituspaikkojen määrä on järkevä suhteessa työmahdollisuuksiin.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta