* Talouselämä

Brunein sulttaanin putkassa

Juha-Pekka Kervinen tiesi, ettei ruotsalaisilta vaadita Brunein sulttaanikuntaan viisumia. Sen sijaan päätelmä samasta kohtelusta suomalaisille oli väärä.

Enemmän kuin kirja

Elina Lappalaisen ja Jussi Kaakisen Nyt pelittää! -kirja on molemmille sydämen työ. Ammattimainen ote kantoi läpi projektin, vaikka loppusuoralla hommia paiskoi kaksi väsynyttä.

Pehmeä talousuutinen

Taru Taipale pääsi Japanissa ennennäkemättömän suureen lehdistötilaisuuteen. Hetken kuluttua ovelle ilmestyi tutun näköinen hahmo, jonka pää kolahti ensin oven karmeihin.

Oma, lainaus vai varkaus?

Miten toisen tekemää sisältöä voi lainata hyvän tavan mukaisesti? Toisen julkaisemia tietoja käytettäessä lähde on mainittava aina.

Hyödyllinen katse taakse

Talouselämän toimittajien Pekka Lähteenmäen ja Juha-Matti Mäntylän 18. joulukuuta julkaistu juttu käsitteli lehden vuoden varrella tekemiä, virheelliseksi osoittautuneita ennusteita.

Kaksi Venäjää

Valtiojohtomme tapaa puhua itäisestä naapuristamme kuin se olisi kaksi erillistä valtiota, kirjoittaa Janne Zareff.

Vanhan viisaudella

”Pakko on kolumnistin muusa: jokaviikkoinen deadline, johon mennessä tekstin on valmistuttava”, sanoo Talouselämän toimittaja Esko Rantanen.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta