Lokakuussa tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun seksuaalisen häirinnän vastainen Me too -kampanja paisui maailmanlaajuiseksi. Miten suomalaismedia on onnistunut kampanjan uutisoinnissa?
Journalistin tulisi aina kysyä, mikä on oikea yhteiskunnallinen kysymys, mikä taas työyhteisön sisäinen ristiriita, henkilökohtainen tragedia tai kerrassaan merkityksetön asia, kirjoittaa Janne Saarikivi.
Kielteiseen valoon joutuneelle pitää antaa mahdollisuus samanaikaiseen kuulemiseen tai vastineeseen.
Psyykkisen järkytyksen kokeneen haastattelussa on hyvä osata kuunnella. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala kohtasivat naisia, jotka olivat koululaisina joutuneet opettajan seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.
Journalistit joutuvat seksuaalisen häirinnän kohteiksi muita viestintäammattilaisia useammin. ”Urposti käyttäytyviä ihmisiä on alalla liikaa”, sanoo Hanne Aho.
Ina Mikkola haluaa kyseenalaistaa sen, miltä uskottavan toimittajan pitää näyttää ja kuulostaa.
Moni media teki alkuvuonna omia #metoo-selvityksiään. Ylen Sara Rigatellin jutussa kerrottiin elokuvaohjaaja Lauri Törhösen nimi.
Seksuaalinen häirintä puhuttaa mediassa ja somessa. Suomalaiset mediat ovat varovaisia häirinnästä syytettyjen nimeämisessä.
Fyysinen kiinnikäyminen on helppo tunnistaa seksuaaliseksi häirinnäksi, mutta milloin ”huonot jutut” muuttuvat häirinnäksi?
Toimittajat kohtaavat seksuaalista häirintää juttukeikoilla. Myös kollegan käytös voi keikoilla muuttua epäasialliseksi, ilmenee Journalistin kyselystä.
Journalistin kyselyyn vastanneista noin puolet on kokenut seksuaalista häirintää työpaikallaan. Moni arastelee esimiehelle kertomista. ”Entä jos minulle sanotaan, että kuvittelet vain”?
Onko media itsessään yksi pahimmista ahdistelijoista? Mediatutkija Susanna Paasosen mukaan ennen oli huonommin.
Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta
