* sananvapaus

Sananvapautta vaalimaan

Pääkirjoitus.

Somalian sijoitus vuoden 2016 kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksissä on 167.

Aseistettu vartija turvana

Mogadishussa työskentelevä Somalian yleisradion toimittaja Nasra Bashiir Ali työskentelee jatkuvan uhan alla.

Italian sijoitus vuoden 2016 kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksissä on 77.

Painostusta oikeusjutuilla

”Kaikista pahinta toimittajalle on, että alkaa sensuroida itse itseään jo ennen kuin ongelmia ilmenee”, sanoo La Repubblican politiikan toimittaja Antonio Fraschilla.

Valko-Venäjän sijoitus vuoden 2016 kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksissä on 157.

Itsesensuuri rajoittaa

”Kukaan ei sanele meille, mitä ja miten pitää kirjoittaa. On kuitenkin ilmiö nimeltä itsesensuuri”, sanoo Tut.by-uutisportaalin johtaja Juri Zisser.

Yhdysvaltojen sijoitus vuoden 2016 kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksissä on 41.

Valtio väijyy vuotajia

Monet juttuni ovat sellaisia, joita joku ei halua julki, kertoo The Seattle Timesin tutkiva toimittaja Daniel Gilbert.

Puolan sijoitus vuoden 2016 kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksissä on 47.

Itsesensuuri pahin uhka

”Mielestäni sananvapaus on Puolassa samalla tasolla kuin muissa Euroopan maissa. Tilanne ei ole niin dramaattinen kuin moni saattaa kuvitella”, Gazeta.pl-verkkolehden toimittaja Joanna Sosnowska sanoo.

Turkin sijoitus vuoden 2016 kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksissä on 151.

Olemme äärimmäisen huolellisia

Turkkilaiset journalistit puhuvat avoimesti hallituksen vaikutuksesta mediaan. ”Olen pohtinut, voivatko toimittajat muissa maissa myöntää itselleen, että heillä on joitain ongelmia”, sanoo toimittaja Barçın Yinanç.

Turun Sanomien rikos- ja oikeustoimittaja Rebekka Härkönen antoi jutullaan äänen niille, joita ei ole kuunneltu. ”Suomi voi olla sananvapauden mallimaa, mutta meilläkin on räikeitä väärinkäytöksiä”, hän sanoo.

Vapaan sanani rajat

Yhtä estää itsesensuuri, toista uhkaavat oikeusjutut ja kolmas murehtii lähteidensä puolesta. Kysyimme Rebekka Härköseltä ja yhdeltätoista muulta journalistilta ympäri maailman, miten sananvapaus toteutuu heidän työssään.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kannustaa toimittajia tekemään rikosilmoituksia saamistaan uhkauksista. ”Joku sieltä uhkailijoiden fiksuimmasta päästä saattaa pidättäytyä, kun kirkastuu että uhkailu on rangaistavaa ja siitä voi saada sakot.”

Linjanvetäjä

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen halua luoda syyttäjäkunnalle yhtenäisen linjan toimittajiin kohdistuvien uhkausten oikeuskäsittelyyn. Hän toivoo sanavapausrikosten käsittelyyn juridiikan rinnalle lisää etiikkaa.

Viron sijoitus vuoden 2016 kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksissä on 14.

Yleinen mielipide rajoittaa

”Viron medialla ja monilla mielipidevaikuttajilla näkyy olevan virheellinen käsitys siitä, että totuus löytyy kahden ääripään väliltä”, sanoo Postimees-lehdelle kirjoittava vapaa politiikan toimittaja Ahto Lobjakas.

Ruotsin sijoitus vuoden 2016 kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksissä on 8.

Ongelmana viestintäosastot

Sananvapauteen on viime vuosina tullut Ruotsissa vakavia rajoituksia, sanoo Dagens Nyheterissä työskentelevä Kristoffer Örstadius.

Brasilian sijoitus vuoden 2016 kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksissä on 104.

Toimituksen linja rajoittaa

Brasilian suurten tiedotusvälineiden valinnat eivät ole puolueettomia, oli kyseessä sitten televisio, internet tai lehdistö, sanoo O Estado de São Paulo -sanomalehden kuvatoimittaja Mônica Zarattini.

Tom Grundy sanoo käyttävänsä paljon aikaa hallintoon. Toimittajiksi hän on pestannut vasta valmistuneita nuoria – pienellä palkalla. Vasta viime aikoina HKFP on voinut venyttää palkkahaitaria. ”Se mahdollistaa urakehityksen.”

Vapaustaistelija

Hongkongin media on yhä tiukemmin Kiinan puristuksessa. Tom Grundy keksi, kuinka luiskahtaa otteesta.

Venäjän sijoitus vuoden 2016 kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksissä on 149.

Valtakoneisto vaatii uskollisuutta

”Kremlin mielestä mielipiteitä saa ilmaista niin kauan kuin mielipiteet eivät vaikuta poliittiseen tai yhteiskunnalliseen elämään”, sanoo politiikan toimittajana työskentelevä freelancer Konstantin von Eggert.

Nuori sananvapaustaistelija

European Youth Pressin hallituksen jäsen Anna Saraste haluaa lisätä nuorten toimittajien tietoisuutta lehdistönvapaudesta.

Vapaan sanan juhlavuosi

Pääkirjoitus.

Kriittinen blogi oli viedä vankilaan

Itsenäisten bloggaajien ja toimittajien häirintä yleistyy Venäjällä.

Inhottava suvaitsevaisuus

Yhteiskunnalliseen keskusteluun tarvitaan erilaisia maailmankuvia, kirjoittaa Janne Saarikivi

Barents Observerin päätoimittajaa uhataan potkuilla

Päätoimittaja Thomas Nilsenin mukaan hän ei ole suostunut omistajien toiveeseen muuttaa journalistinen verkkolehti infoportaaliksi.

Kaksi Venäjää

Valtiojohtomme tapaa puhua itäisestä naapuristamme kuin se olisi kaksi erillistä valtiota, kirjoittaa Janne Zareff.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta