* Pressiklubi

Arka ajatusrikollinen. Ruben Stiller on julkisesti kehunut Ylestä irtisanoutuneita toimittajia Jussi Erosta, Salla Vuorikoskea ja Susanne Päivärintaa. Itse hän sanoo olevansa puudeli, josta varoitus teki vaarallisemman kuin hän onkaan.

Piesty puudeli

Ruben Stiller ruoskii itseään kovemmin kuin työnantajaansa Yleisradiota, mutta pitää saamaansa varoitusta nöyryyttävänä kokemuksena. Medialle hän ennustaa uutta suomettumisen aikaa.

Janne Zareff arvelee, että journalisminostalgiassa muistetaan helposti vain tähtihetket. ”Nykyään esimerkiksi journalismin saatavuus on mielettömästi paremmalla tolalla kuin ennen. Saatavilla on koko maailman media, ja ihmiset vielä vinkkaavat paljosta hyvästä, mitä ei itse ehtisi huomata.”

Sokeat pisteet esiin

”Kun aloitin Pressiklubissa, sen Facebookiin linkattiin lähinnä aihepiiriin liittyviä juttuja muutamilla saatesanoilla ja tietoa tulevista ohjelmista.

Pressiklubi tekee paluuta

Viime syksynä toimintansa lopettanut Helsingin Kansainvälinen Pressiklubi avautuu illaksi ainakin 27. toukokuuta.

Pressiklubin viimeiset bileet

Toimittajien kokoontumispaikka etsii uusia tiloja.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta