* Minna Holopainen

Uutisinnostujan unelmapaikka

Minna Holopainen on aloittanut lokakuun alussa STT:n vastaavana päätoimittajana.

Kerralla kärkijoukkoon. Sari Vanninen, Ari Helminen, Minna Harmaala, Iida Tiihonen, Matti Pietiläinen, Antti Launonen, Tarja Koljonen ja Katri Nieminen olivat nostamassa Uutissuomalaisen ensimmäisenä vuotenaan siteeratuimpien listan kolmoseksi.

Uutissuomalainen kiri kolmanneksi

Yle pysyi siteeratuimpien viestimien ykkösenä. Läpimenoon vaaditaan uutisnälkää, yhteistyötä – ja usein kysely.

Uutistoimiston tragedia

STT kehittää tuotteitaan koko ajan, sanoo uutispäätoimittaja Minna Holopainen. Uutistoimiston pahenevat ongelmat kuitenkin kumpuavat koko media-alan tilanteesta.

STT-Lehtikuva paikkaa toimitusta sijaisilla

Alkukesästä 14 journalistia irtisanonut STT-Lehtikuva etsii tarvittaessa töihin tulevia toimittajia.

Hesari pysyi siteerausten kuninkaana

STT-Lehtikuva siteerasi viime vuonna eniten Helsingin Sanomia. Kärjestä Savon Sanomat ja Keskisuomalainen takoivat eniten skuuppeja toimitusten kokoon nähden.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta