* mediakunta

Mediakunnalle uusi hallitus

Journalistiliiton työosuuskunnan ensimmäinen kokous pidettiin 5. toukokuuta.

Mediakunta kasvaa nopeasti

Tammikuussa perustettu osuuskunta on saavuttanut neljässä kuukaudessa koko vuoden jäsentavoitteensa, joka oli 75.

Mediakunta – Lyhyt oppimäärä

Journalisti kertoo, miten työosuuskunta Mediakunta toimii ja mitä Mediakunta-avauksesta tuumataan Journalistiliiton ulkopuolella.

Rohkeasti toimeen

Mediakunta aloitti toimintansa 9. tammikuuta. Nyt alkaa palveluiden kehittäminen jäsenten tarpeiden pohjalta, sanoo toiminnanjohtaja Maiju Mitrunen.

Mediakunnasta tulee työosuuskunta

Vuoden 2017 alussa toimintansa aloittavan Journalistiliiton työosuuskunnan nimeksi varmistui syyskuun alussa Mediakunta.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta