* kolumnit

Vuoden huiput

Aina eivät freelancerin työlistan keikat syleile maailmoja, kirjoittaa Lauri Rotko. Siksi hän kannustaa kollegoja palkitsemaan itse itsensä.

Suomi mainittu

Ulkomaisten medioiden Suomi-juttuihin pätee sama sääntö kuin Pohjois-Koreasta kertoviin äimistelyjuttuihin: voimme kertoa tästä oudosta ja kaukaisesta maasta mitä tahansa, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Älä mene, STT

Paikallisuus on maakunnallisten ja alueellisten päivälehtien elinehto, mutta kun se korostuu liikaa, lehdestä tulee muotopuoli. Jos STT lopetetaan, moni lehti heikkenee kohtalokkaalla tavalla, kirjoittaa Asko Lehtonen.

Vad svenskar borde veta

Borde är en utmaning för journalistiken, men det är bättre än noll. Borde är en början, skriver Annakaisa Suni.

Isänmaan asialla

Journalisteilla on väistämättä ainakin yksi yhteinen tavoite mahdollisten hybridivaikuttamiseen tähtäävien, vihamielisten ulkovaltojen kanssa, kirjoittaa Janne Zareff.

Kun pimenee

Naps. Näinkö helposti se käy? Järjen valo sammuu. Valistuksen aika päättyy, kysyy Elina Grundström.

Kalliit sanat, halpa kieli

On vaikea ymmärtää, että samalla kun muutama sanomalehden sanavalinta herättää horteistaan puoli kansakuntaa, todella suuret kieliympäristömme mullistukset eivät ole mediatapahtumia lainkaan, kirjoittaa Janne Saarikivi.

Lampaan vaatteet

Voisiko joku niin sanotusti riippumaton taho määritellä natiivimainonnan suorasanaisesti, pyytää Vesa Heikkinen.

Yleisöä kunnioittaen

Yleisöllä on paljon asiantuntemusta, jota kuuntelemalla jutuista voi tulla parempia ja kiinnostavampia, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen.

Sukupuoli ratissa

Kuinka usein on olennaista, oliko johonkin törmännyt tai humalassa ajanut autoilija nainen, mies vai ei kumpaakaan, kysyy Vesa Heikkinen.

Stillit ja video, kiitos

Kuvajournalisti Lauri Rotkon eka kerta videokeikalla oli ”hyytävä”. Kolumnissaan hän antaa neljä ohjetta niille, jotka ovat vasta tarttumassa haasteeseen.

När allt bara fungerar

Jag skulle vilja skriva att jag är tacksam för hur teknik underlättar journalisternas arbete varje dag, men oftast tänker jag inte alls på det, skriver Journalistens nya kolumnist Annakaisa Suni.

Älä käännä Trumpia väärin

Julkisen sanan neuvostosta tulisi lähes työtön, jos toimittajat muistaisivat muutamat yksinkertaiset nyrkkisäännöt, kirjoittaa Elina Grundström.

Minä vaan klikkaan otsikoita

Vallalla näyttää olevan enenevässä määriin sellaista käsitystä, että otsikon tehtävä ei ole kertoa keskeistä asiaa jutun sisällöstä, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Kuivana, kiitos

Rakas uutinen. Sinun ei tarvitse arvioida minun puolestani, toimiiko haastateltavasi työssään pyyteettömästi. Sen voin päätellä itse, kunhan ensin kuulen, mitä sinä hänestä kerrot, kirjoittaa Asko Lehtonen.

Vaikeneminen kultaa

Kun toimittaja on tutustunut pitkään johonkin aihepiiriin, on mielekästä kuulla hänen näkemyksiään siitä. Valitettavasti vain useissa kolumneissa ei ole kyse mistään tällaisesta, kirjoittaa Janne Zareff.

Vääriä väitteitä uutisvirrassa

Puheenaiheiden luojalle kuuluu vastuu siitä, että yhteiskunnallista keskustelua edes yritetään käydä faktapohjaisesti, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Mediakasvatusta – paperilla?

Opettaako digihurahtanut nykykoulu kriittistä mediasuhdetta oikeasti, kysyy Hanna Rusila.

Närkästyksen aika

S(u)omessa käyttää yhä vähemmän valtaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta ja yhä enemmän keskustelupalstoille kokoontuva närkästys, kirjoittaa Janne Saarikivi.

Itsestään selvä islamisaatio?

Harvemmin näkee tai kuulee journalisteja, jotka kysyvät tämäntapaisia tyhmiä kysymyksiä: Mitä tarkoitatte islamisaatiolla? Onko Suomessa islamisaatiota? Kenen etua islamisaatiopuhe palvelee? kirjoittaa Vesa Heikkinen.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta