Häirintää kokeneiden pitäisi kertoa uudestaan ja uudestaan traumaattisista kokemuksistaan, jotta yleisö saisi kauhistella ja moralisoida kyllikseen, kirjoittaa Johanna Vehkoo.
Kun haluat tietää, millaisia ovat yhteiskuntamme pohjavireet, kysy valokuvaajalta. Miksikö? Koska hän on käynyt monessa kodissa juttelemassa, kirjoittaa Lauri Rotko kolumnissaan.
Kielentutkijalle voimasanat ovat herkkua, kirjoittaa Vesa Heikkinen. ”Vitun rumuus ei ole sanassa eikä sen käytöissäkään, se on korviemme välissä, jos jossakin.”
”När Nyhetsbyrån SPT grundades för ett år sedan gav hela processen sken av att vara en handfull människors dröm som gick i uppfyllelse”, skiver Lina Laurent.
Arvaan jo, millaisen vastaanoton tämä kirjoitukseni saa, kirjoittaa Janne Zareff.
Uutisessa on siis ihan ookoo väittää, että hirvikärpäset ovat kilttejä tai äkäisiä, vaikka oikeastaan ne käyttäytyvät tylsästi: lajilleen tyypillisesti, kirjoittaa Vesa Heikkinen.
Niinistö oli ensin sitä mieltä, että toimittajan pitää jäädä oven taakse, mutta muutti kuitenkin mielensä: istu nyt siinä, kun olet niin kaukaa tullut, kirjoittaa Asko Lehtonen kolumnissaan.
Kehittyminen toimittajana tapahtuu julkisesti, on kyse sitten kirjoitustaidoista, esiintymisen sujuvuudesta tai ajattelun kehityksestä. Se on kiusallista ja luo paineita, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen.
Sitä minä ihmettelen, miksi Suomessa ei ole vaihtoehtoa journalistiselle minäilylle. Minäpä taidankin vallan alkaa The Economist -lehden asiakkaaksi. Viimeksi kun minä sitä luin, en minä löytänyt tietoa toimittajista, kirjoittaa Vesa Heikkinen.
Journalistin tulisi aina kysyä, mikä on oikea yhteiskunnallinen kysymys, mikä taas työyhteisön sisäinen ristiriita, henkilökohtainen tragedia tai kerrassaan merkityksetön asia, kirjoittaa Janne Saarikivi.
Det finns stuntreportage där det känns som om redaktörens eller redaktionens upplevelse spelar en större roll än publikens, skriver Lina Laurent.
Miten säilyttää lomaltapaluun olotila marraskuuhun? Nämä vinkit kirjautuvat vuodesta toiseen Nina Erhon ”kaikkien aikojen työhyvinvointisyksy” -listoille.
Sanakirja ei vielä tunne somekansaa, mutta sen suosio näyttää nousevan kohisten, kirjoittaa Vesa Heikkinen Kieli-kolumnissaan.
Moni ei edes tiedä, että suomalaiset mediat käyttävät itsekin algoritmeja ja tekevät niiden avulla journalistisia ratkaisuja. Usein ratkaisuja tekee tuntematon koodari, kirjoittaa Elina Grundström.
”När uppmärksammandet av inbördeskriget 1918 sparkade igång i januari i år var jag skeptisk: skulle vi klara av detta efter all #suomi100-hype?” skriver Magnus Londen.
”Kohujournalismissa media itse määrittelee asian kohuksi ja etäännyttää näin itsensä vastuusta kytkeä aihe tosimaailman tapahtumiin”, kirjoittaa Johanna Vehkoo.
Suurissa ongelmissa -ilmaus yleistyy julkisessa kielenkäytössä, myös journalistisissa teksteissä, kirjoittaa Vesa Heikkinen. ”Yhtäältä kyse on kieleen kuuluvasta sanojen merkitysten vähittäisestä muuttumisesta, toisaalta tälle ajalle ominaisesta tavasta tarkastella maailmanmenoa.”
Freelancetyössä vuorottelevat epävarmuus - ja ylityöllistyminen. ”Silloin on niin lopussa, että vain turkulaisesta kasvattajaseurasta hankittu rutiini pelastaa”, kirjoittaa Lauri Rotko.
Setämies-sanaa käytetään ajoittain purkamaan perinteisiä sukupuoliin liittyviä rooleja, mutta toimiiko se? kirjoittaa Vesa Heikkinen.
Ehkä tulee sekin yö, kun painokoneet eivät enää käynnisty, eikä postituksesta lähetetä lehtinippuja maakuntaan. Sitä ennen pitää keksiä tapa toimia verkossa niin, että luotettavan paperilehden maine ei mene pilalle, kirjoittaa Asko Lehtonen.
Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta
