Vaikka ulkoistettaessa työstä halutaan eroon, työn suunnittelu ei saisi päättyä ostajan päässä siihen, kun päätös ulkoistamisesta tehdään, kirjoittaa Hanna Kokkonen.
Journalismia on aina rahoitettu muullakin kuin hardcore-uutisilla. Journalistien on vain vaikea myöntää sitä, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.
”Uppdateringen är mångas första kontakt med den journalistik som följer och att fånga läsarens uppmärksamhet är i det här fallet att färga den”, skriver Dan Lolax.
Vaalien kaltaisissa julkisissa spektaakkeleissa ihmisten on varsin helppoa tarkistaa itse, mitä tapahtui. Ei siihen väliin tarvita toimittajaa. Sen sijaan asiantuntevaa toimittaja tarvitaan kuvailemaan, mitä muuta olisi voinut tapahtua, kirjoittaa Janne Zareff.
On arkipäivää, että oikeinkirjoitusohjeiden vastaiset yritysnimet lipuvat lehteen sellaisenaan kenenkään puuttumatta, vaikka aihetta olisi, kirjoittaa Ville Eloranta.
Laki rajaa maksuajan pituuden yritysten välisessä kaupassa 30 päivään, mutta tästä voidaan poiketa sopimalla. Mediayritykset käyttävät mahdollisuutta kernaasti, kirjoittaa Journalistiliiton freelance-asioista vastaava lakimies Hannu Hallamaa.
Verbittömiä lauseita, mutta-sanalla alkavia virkkeitä, ja-sanan pois jättäviä listauksia. Kaikkia näkyy journalistisissa teksteissä jatkuvasti. Mutta saako näin tehdä, pohtii Ville Eloranta.
Ennen halusin tehdä ensisijassa yhteiskunnallisesti merkittävää ja lukijaa koskettavaa journalismia. Sittemmin on valjennut yrittäjän arjen totuus, kirjoittaa Lauri Rotko.
Toimittajat unohtivat sote-uudistuksesta sosiaalipalveluiden puolen. Sen unohtivat myös lainsäätäjät, mutta eipä heitä siitä juuri tiedotusvälineissäkään muistuteltu. Miksi olisi, kirjoittaa Susanna Kuparinen.
Vanhoilla puolueilla on teksteissä vakiintuneet käyttönimensä ja lyhenteensä, mutta toimiiko sama ”aakkosmankeli” uusilla, pohtii Ville Eloranta.
Media-alan työn tulokset ovat kaikkien nähtävillä, mutta miksi työstä maksettava korvaus ei ole, kysyy Tytti Oras.
”Usein kaikki menee kuvauskeikalla putkeen. Joskus taas ei mene.” Lauri Rotko kertaa kolumnissaan kolme klassikkoa.
Suomen lehdistössä on meneillään uuvuttava samankaltaistumiskehitys. Omistus keskittyy, samoin uutistuotanto. Tällaisessa ilmapiirissä soisi edes omaäänisten ylioppilaslehtien menestyvän, kirjoittaa Johanna Vehkoo.
Kun poliitikkojen sanomisista kerrotaan, avattakoon riittävästi, millaista myrkkyä sanat ovat syöneet, kirjoittaa Vesa Heikkinen.
Vaikka vaalitentteihin valittaisiin kuinka hienoja ja tärkeitä teemoja, ne eivät välttämättä jätä äänestäjien tietoisuuteen edes haaleaa muistijälkeä. Uutiset jättävät, kirjoittaa Elina Grundström.
Kun me toimittajat nimeämme vaalit, kyse on tarinan käännekohdan etsimisestä. Mutta tiedättekö mitä? Vallankumousta ei ole tulossa, Janne Zareff kirjoittaa.
Kapeneeko puolueen etumatka toiseen tai hiipuuko puolueen kannatus vielä silläkin hetkellä, kun lukija lukee gallup-uutista, kysyy Vesa Heikkinen.
På redaktionerna i Finland finns en hel del att lära av Demokratijouren, om hur man bygger upp konkreta rutiner som förebygger hot och hat, skriver Johan Svenlin.
Medioiden verkkokeskusteluissa vihan lietsomisen ja asiallisen kommentoinnin välissä on leveä vyöhyke, jolla delete-nappia painetaan liian harvoin, kirjoittaa Asko Lehtonen.
Mikä on eettinen aikaväli jutulle tiettyyn lehteen ja jutulle saman lehden kustantajasta? Vaikuttaako juttutyyppi asiaan? Vastausten pohtimiseen tarvitaan lisää konkreettisia eväitä, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen.
Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta
Suomen Journalistiliiton
