Helsingin Sanomien yrityshistoria muistuttaa, että jättiläisetkin ovat aluksi pieniä.
Hanne Valtarin ja Satu Rämön kirja rohkaisee toteuttamaan uusia ammatillisia unelmia mutta tuo myös selkeästi ilmi, että haahuillen sotaan ei kannata lähteä.
Minna Knus-Galán kertoo Tarkoin varjeltu -kirjassa niin hyvää tarinaa, että monessa kohtaa unohtaa lukevansa ammattikirjaa.
Natasha Vilokkisen Tiedontuojat-kirja huomioi tietotekstin käännöstyön vaatimukset suurista pieniin.
Katarina Baerin ”He olivat natseja” on paikoin kaunokirjallisen tunnelmallinen, paikoin kuin opinnäytetyö. Kokonaisuus auttaa ymmärtämään, ettei tavallisten ihmisten radikalisoituminen ole napsahdus päässä.
Toimittaja Helena Kujala haki kirjan tekoon kuutta apurahaa. Kahdesti tärppäsi.
Toimittaja ja yrittäjä Anna-Kaari Hakkaraiselta ilmestyi tänä syksynä kolmas romaani. Ennen ensimmäistä kirjaansa häneltä vei pitkään keksiä, miten halusta kirjoittaa fiktiota saa oikeasti syntymään tekstiä.
Kolumnistilla on ainainen aihepula. Se on tietenkin illuusiota: eiväthän aiheet mistään ilmaannu, ne pitää itse keksimällä keksiä, sanoo Helsingin Sanomien toimittaja ja Nyt.fi:n kirjakolumnisti Sanna Kangasniemi.
Journalistin Barometrissa yksi lukusuositus nousi ylitse muiden: valtionpäämiesten elämäkerrat.
Kimmo Ohtonen otti karhukirjansa kuvat itärajan metsissä. Urakan keskeltä löytyivät rauhan hetket, joita hän kaipailee Helsingin sykkeessä.
Toimittaja Mari Manninen kuunteli tarkkaan tavallisten kiinalaisten tarinat kertoakseen maan väestöpolitiikan seurauksista. Se toi hänelle Tieto-Finlandian.
Mutta kuka muistaa enää, mikä kirja voitti Finlandia-palkinnon, kysyy Vesa Heikkinen.
Kun Heikki Aittokoski alkoi tehdä kirjaa nationalismista, Euroopan poliittinen murros vyöryi päälle niin, että sitä hädin tuskin ehti kirjoittaa. Aittokosken mielestä vaalitulokset eivät enää saa yllättää toimittajia: on tehtävä jalkatyötä ja ymmärrettävä historiaa.
Journalistit kirjantekijöinä sekä mediaa ja journalismia käsittelevät teokset ovat tämän lehden teemana. Valikoima vuonna 2016 ilmestyneitä teoksia kuvaa teemaan liittyvän kirjatuotannon laajuutta ja monimuotoisuutta.
Aikana, jolloin kirjallisuuskeskustelun päägenre on 140 merkkiä, kuka havaitsee teksteissä monia eri tasojen merkityssisältöjä, kysyy Janne Saarikivi.
”Kirjallisuuden tavoitteena on kertoa fiktion kautta jotakin, mikä on niin todellista, ettei sitä voi millään muulla keinoin kertoa”, kirjoittaa Venla Hiidensalo.
Kustannustoimittaja Antti Arnkil on myös esseisti ja aktiivinen some-keskustelija. Rooleilla on ristiriitansa.
Kun Teemu Muhonen ja Jari Hanska kirjoittivat tietokirjan, Muhonen toimi ohjaajana ja Hanska tykitti tietopyyntöjä. Molempien käsitys tutusta aiheesta mullistui.
Kuka raportoisi tutkivasti kotouttamisen haasteista, epäonnistumisista, kuilusta todellisuuden ja odotusten välissä, kirjoittaa Hanna Rusila.
Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta
