* Kainuun Sanomat

Nopea paluu journalistiksi

Sanna Keskinen, 44, aloittaa tammikuussa Kainuun Sanomien päätoimittajana.

Otavamediassa jo neljännet yt-neuvottelut

Otavamedia on aloittanut jo neljännet yt-neuvottelut tänä vuonna. Sen lisäksi neuvotteluja käydään A-lehdissä, Aamulehdessä ja Sanoma Media Finlandissa. Allerin neuvottelut johtivat 11 työntekijän irtisanomiseen, Kainuun Sanomien neuvottelut pitkiin lomautuksiin.

SLP Kustannuksen irtisanotuille korvauksia

Kainuun Sanomia ja paikallislehtiä julkaiseva SLP Kustannus Oy joutuu maksamaan kuudelle irtisanomalleen työntekijälle korvauksia.

Työ jatkuu. Lauri Nurmi olisi mielellään tarkastellut kirjassaan myös perussuomalaisten paikalliskentän tapahtumia, mutta se ei ollut vielä mahdollista. ”Parin vuoden kuluttua pystytään näkemään, kuinka moni piirihallitusten jäsenistä vaihtui ja miten halla-aholaiset sinne tulivat.”

Uskottu uutiskone

Politiikan toimittaja Lauri Nurmi löytää uutisia, koska häneen luottavat lähteet, esimiehet ja myös hän itse.

Video videon takia

Journalistin toimittaja teki elämänsä ensimmäisen journalistisen mobiilivideon ja selvitti, miksi ihmeessä niitä tehdään.

Lukijoilta

Journalistin lukijat ottavat kantaa.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta