* Jussi Tuulensuu

Uudelleenjärjestelyjen jälkeen pääkirjoituksia kirjoittavat Aamulehdessä toimituksen johtoryhmä, uutispäälliköt ja osa toimittajista, sanoo päätoimittaja Jussi Tuulensuu. ”Linjan noudattamisesta vastaa päätoimittaja, joka myös muodostaa tarvittaessa lehden kannan merkittävimpiin aiheisiin.” Kuvassa Yleisradio haastattelee Tuulensuuta Aamulehden yt-neuvottelujen seurauksista 29. marraskuuta.

Kuka päättää lehden linjan?

Aamulehti lakkautti pääkirjoituksista huolehtineen artikkelitoimituksensa ja vähensi pääkirjoitusten määrää. Satakunnan Kansa luopui erityisistä pääkirjoittajista jo vuonna 2015. Mitä tekevät muut maakuntalehdet?

Lukijaa kuunnellen. KSF Median kustantaja ja toimitusjohtaja Barbro Teir kertoo, että parin ensimmäisen kuukauden ajan verkkosivuilla on lähes samat uutissisällöt kuin maksullisessa sovelluksessa. Päätöksiä eriyttämisestä tehdään lukijoiden käyttäytymisen perusteella. Maksullisen HBL 365 -mobiilisovelluksen alusta on sama kuin Helsingin Sanomilla.

Joko maksumuurit murtuvat?

KSF Media luopui muurista verkkosivuilla, mutta pystytti sen mobiilisovellukseen. Yleisin malli Suomessa on Freemium, vaikka maailmalla suositaan mittarimallia.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta