* Juha Keskinen

Alma ja Sanoma palkitsivat myös työntekijät

Media-alalle odotetaan tänä vuonna varovaista kasvua, mutta mainonta jatkaa laskuaan.

Toimittajat ehdokkaina. Jussi Mustikkamaa (kesk.), Riikka Suominen (vihr.), Katju Aro (fp.), Juha Keskinen (kok.) ja Suvi Palosaari (sd.) ovat ehdokkaina kuntavaaleissa.

Kaksilla rattailla

Kuntavaaleissa on ehdokkaina kymmeniä toimittajia. Journalistin kyselyn mukaan poliitikon ja journalistin roolit vaikuttavat toisiinsa pääosin myönteisesti.

Iltalehti siirtää kuvaamista toimittajille

Jatkossa tavoitteena on, että toimittaja ottaa yhä useammin keikalta myös kuvat tai videon itse, sanoo Iltalehden päätoimittaja Petri Hakala.

Puheenjohtajavaali tiivistyy

Lehdistö valitsee yhteisen ehdokkaan 15. marraskuuta.

”Puutarhaa hoitaessani rentoudun ja nautin. Se on myös kotini kaunein paikka. Kuvassa ovat mukana tämän syksyn sinnikkäät viimeiset kukkijat”, Hanne Aho kertoo ottamastaan selfiestä. Työn äärellä. ”Oma työpöytäni omassa toimituksessa työkavereiden keskellä on minulle tärkeä paikka. Ehkä se kuvastaa työkeskeistä ajatteluani”, Juha Keskinen perustelee selfietään. Arto Nieminen otti selfien matkalla tapaamisesta toiseen. ”Ei ollut muus-sakaan välissä aikaa. Aiemmin en olekaan tällaistä kuvaa ottanut”, Nieminen sanoo.

Jämäkkä, rohkea ja aina töissä

Journalistiliiton puheenjohtajaehdokkaat linjaavat kolmesta teemasta sadalla sanalla.

IL, KSF ja Alma360 irtisanovat

IL-mediassa ulkoasutuotannosta lähti yli puolet työntekijöistä.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta