* Ilkka Karisto

Kokovartalojuttu. Kun Ilkka Pernu paneutui sisäilma-asioihin, hän alkoi itsekin kokea työhuoneellaan outoja oireita, jotka sittemmin menivät ohi. ”Kuvastaa aihetta, että aloin jutunteon aikana tarkkailla omaakin vointiani normaalia herkemmin.” Pernun työhuone on Sastamalassa, missä myös hänen kotinsa on ollut jo vuosia.

Selvyyttä sisäilmaan

Jutunteko sisäilmaongelmista oli Ilkka Pernulle ”totuuden rajankäyntia”. ”Aina uudelle haastateltavalle soittaessani aloin epäillä aiempia näkemyksiäni”, Pernu kertoo Anna hyvän kiertää -juttusarjassa.

Työ Viini-lehdessä on muuttanut Mikko Nummisen asenteita. ”Arvostan nykyään enemmän sitä, mitä syön ja juon, koska tiedän, mikä vaiva sen eteen on nähty.”

Artesaanijournalisti

Kun Mikko Numminen kaksi vuotta sitten aloitti Viini-lehden päätoimittajana, hän ei tiennyt viineistä juuri mitään. Nykyään hän on vilpittömän innostunut juomakulttuurista ja uskoo, että juuri hyötyjournalismilla on loistava tulevaisuus.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta