* freelancetoimittajat

Afganistanissa toistaiseksi. Maija Liuhto sai kesällä uusituksi toimittajaviisumin puoleksi vuodeksi. Ainakin sen ajan hän aikoo pysyä Kabulissa.

Ei varaa pelätä

Maija Liuhto työskentelee freelancetoimittajana Afganistanissa. Valtaosa hänen ulkomaalaisista kollegoistaan on poistunut maasta.

Toimittajataustansa ansiosta Hannu Hallamaalla on alan arkeen hyvä tuntuma, mutta hän haluaa myös kuulla jäseniltä kaiken sen, mitä ei siitä vielä tiedä.

Journalistista juristiksi

Journalistiliiton uusi työehtoasiamies Hannu Hallamaa hankki itselleen tulevaisuusvakuutuksen aloittamalla oikeustieteen opinnot.

Apurahoja onkimassa

Toimittaja Helena Kujala haki kirjan tekoon kuutta apurahaa. Kahdesti tärppäsi.

Hiljattain olutsommelieriksi valmistunut Maria Markus syttyy uuden oppimisesta ja monenlaisten asioiden tekemisestä. ”Telkkaria en juuri ehdi katsella, ja lomamatkallakin teen usein jonkun keikan. Ehkä pysähtymisen hetkeni on sitten jooga – siinä minulla ei ole mitään päämääriä eikä tavoitteita.”

Olutlähettiläs

Freelancetoimittaja Maria Markuksesta tuli hiljattain Suomen ensimmäinen olutsommelier. Silti olut ei ole hänen ainoa eikä viimeinen intohimonsa.

Sudenpentujen käsikirja työn muutoksesta

Toimittaja Laura Haapala kuvailee uusiin työn muotoihin liittyvää taloudellista epävarmuutta mutta muistuttaa myös niiden hyvistä puolista.

Jussi Salokangas neuvoo korostamaan TE-toimistossa, että nimenomaan kokopäivätyö kiinnostaa.

Älä sano olevasi freelancer!

Työttömyysturvalain muuttuminen on hämmentänyt freelancetoimittajia. Journalistiliiton lakimies Jussi Salokangas kertoo, mitä TE-toimistossa kannattaa sanoa ja mitä ei.

Acacomin konkurssi vei rahat

Jos toimeksiantajan maksukyky arveluttaa, freelancer voi tutkia yrityksen taustoja monesta lähteestä.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta