* Anna-Stina Nykänen

Puolijulkista seksipuhetta

2000-luvun alussa Viagra nosti miesten seksuaalisuuden otsikoihin. Nyt on naisten vuoro puhua seksistä.

Tavallinen toimittaja. Työkierrossa Meidän Perheessä parhaillaan oleva Kodin Kuvalehden toimittaja Ulla Ahvenniemi sanoo, että esimerkiksi työttömyyden kasvusta ei tarvitse haastatella virallista asiantuntijaa vaan esimerkiksi kaupan kassaa.

Tavallisen ihmisen asialla

”Aitous kiinnostaa aina. Samoin arki – minusta arki on aina kiinnostavampaa kuin juhla”, sanoo Kodin Kuvalehden toimittaja Ulla Ahvenniemi.

Omalla äänellä. Anna-Stina Nykänen yrittää aina pitää kirjoituksissaan oman tyylinsä. ”Luottohenkilöni huomauttavat heti jos kuulostan Olli Kiviseltä tai Antti Blåfieldilta”, Nykänen sanoo.

Isoja juttuja pienistä aiheista

”Kolumnin aiheet ovat loppu sinä päivänä, kun töihin tullessa minulla ole työkavereille mitään sanottavaa”, sanoo Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Stina Nykänen.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta