Tuija Siltamäki päätoimitti mahdollisesti maailmanhistorian viimeisen Aviisin. ”Ylioppilaslehtien tulevaisuudessa huolettaa halu sitoutua yhteisiin asioihin, jotka eivät ole joka hetki mieluisia.”
Tutkimusten valossa teknologis-taloudellinen kehitys ei ole enää vuosikymmeniin tehnyt meistä onnellisempia, sanoo digitalisaation ongelmista kirjan kirjoittanut Pekka Vahvanen.
Raimo Tyykiluoto mietti aloittaessaan 12 diktaattoria -radiosarjan tekemistä, miten kertoa julmuuksista pröystäilemättä. ”Sarjassa on myös tragikoomisuutta, joka tekee siitä kuunneltavan”, hän kertoo.
Riikka Kaartisen ankeriasjuttu vaati runsaat taustatyöt. ”Vaikuttavin hetki oli, kun löysin Europolin ja Euroopan ankeriastyöryhmän dokumentit eurooppalaisen ankeriaan salakaupasta ja tajusin, miten valtavaa se on sekä volyymiltaan että rahavirroiltaan.”
Elektronisen musiikin pioneeri Mika Vainio ehti kuolla ennen kuin Tuomas Karemo teki haastattelun. Lopulta juttu syntyi, kun Karemo uskalsi antaa Vainion läheisten, työtoverien ja ystävien olla jutussa äänessä.
Kalle Kinnunen kirjoittaa blogiaan silloin, kun alalla tapahtuu. ”Kirjoitusta aloittaessani ajattelen usein, että se on yksi ajatus ja 20 minuutissa ulkona, mutta sitten teksti kaipaakin vielä jonkun tason lisää.”
Tähdet ja avaruus -lehden toimitussihteeri Laura Koponen saa työssään pyöritellä kokonaisen universumin asioita. ”Vaikeinta on tieteen eturintamaan liittyvä epävarmuus, ja joudun usein kirjoittamaan ’mahdollisesti, kenties, saattaa olla’.”
Keskisuomalaisen ulkomaantoimittaja Janne Yläjoki yrittää löytää aiheita, joita isot koneistot eivät käsittele. ”Meillä ei voi olla aamulla verkossa ihan samaa kuin mitä tv-uutisissa on toisteltu edellisenä iltana.”
Jussi Konttinen vietti kolmetoista tuntia siperialaisen äänestyspaikan tuulikaapissa. ”Jos kaikki Venäjällä vaaleja seuraavat ulkomaiset toimittajat jalkautuisivat näin, saisimme mittavaa dataa siitä, miten vaalitulos missäkin hoidetaan”, hän sanoo.
Arja Paananen haluaa olla Venäjä-jutuissaan tarkka, mutta yrittää silti muistaa, ettei kaikkia nyansseja saa yhteen tekstiin.
Perusteellinen valmistautuminen on Seija Vaaherkummun haastattelujen laadun tae. ”Laitan paljon paukkuja kysymysten muotoilemiseen, jotta ne osuisivat kerralla maaliin eli olennaiseen”, Vaaherkumpu kertoo.
Anu Nousiainen ei juuri saanut palautetta jutustaan Syyriaan sotaan lähteneistä nuorista. ”Ehkä kommentoimista helpompaa oli jäädä odottamaan, tuleeko syytteitä”, hän kertoo.
Aurora Rämö ja Elina Järvinen tekivät Suomen Kuvalehden Isäntä-juttua viisi ja puoli viikkoa. ”Yllätyin itsekin, miten paljon saimme esiin uutta”, Rämö kertoo.
Ann-Mari Huhtasen henkilökohtainen Pyhä järvi -teksti syntyi nopeasti. ”Kirjoitan yleensä vuodattaen, ja alan vasta sitten muokata tekstiä”, Huhtanen kertoo.
Jo alussa päätimme käsitellä vain kirjoja, joista tykkäämme, sanoo toimituspäällikkö Johanna Laitinen hänen ja Jonna Tapanaisen Sivumennen-podcastista.
Digissä pikavoittoja on helppo saada, mutta samalla on mietittävä pidemmälle, sanoo Vauvan ja Meidän Perheen päätoimittaja Maija Koski.
Avun toimituspäällikkö Tuomas Marjamäki ihastui toimittajan työhön ja kirjoittamiseen jo lapsena. Nykyisin eniten tekstiä syntyy harrastuksena.
Ilta-Sanomien Panu Karhunen on liekeissä journalismin kehittämisestä mutta tietää myös, ettei uusin tekniikka ole patenttiratkaisu joka keikkaan.
Kalle Pirhosen työtä on tutkia yleisödataa ja antaa työkavereille eväitä siihen, miten sisältöjä voi sen avulla kehittää.
Vaikeiden aiheiden käsittely livenä vaatii paljon taustatyötä, sanoo Ylen Perjantai-ohjelman toinen juontaja Sean Ricks.
Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta
Suomen Journalistiliiton
