Keskisuomalaisen ulkomaantoimittaja Janne Yläjoki yrittää löytää aiheita, joita isot koneistot eivät käsittele. ”Meillä ei voi olla aamulla verkossa ihan samaa kuin mitä tv-uutisissa on toisteltu edellisenä iltana.”
Jussi Konttinen vietti kolmetoista tuntia siperialaisen äänestyspaikan tuulikaapissa. ”Jos kaikki Venäjällä vaaleja seuraavat ulkomaiset toimittajat jalkautuisivat näin, saisimme mittavaa dataa siitä, miten vaalitulos missäkin hoidetaan”, hän sanoo.
Arja Paananen haluaa olla Venäjä-jutuissaan tarkka, mutta yrittää silti muistaa, ettei kaikkia nyansseja saa yhteen tekstiin.
Perusteellinen valmistautuminen on Seija Vaaherkummun haastattelujen laadun tae. ”Laitan paljon paukkuja kysymysten muotoilemiseen, jotta ne osuisivat kerralla maaliin eli olennaiseen”, Vaaherkumpu kertoo.
Anu Nousiainen ei juuri saanut palautetta jutustaan Syyriaan sotaan lähteneistä nuorista. ”Ehkä kommentoimista helpompaa oli jäädä odottamaan, tuleeko syytteitä”, hän kertoo.
Aurora Rämö ja Elina Järvinen tekivät Suomen Kuvalehden Isäntä-juttua viisi ja puoli viikkoa. ”Yllätyin itsekin, miten paljon saimme esiin uutta”, Rämö kertoo.
Ann-Mari Huhtasen henkilökohtainen Pyhä järvi -teksti syntyi nopeasti. ”Kirjoitan yleensä vuodattaen, ja alan vasta sitten muokata tekstiä”, Huhtanen kertoo.
Jo alussa päätimme käsitellä vain kirjoja, joista tykkäämme, sanoo toimituspäällikkö Johanna Laitinen hänen ja Jonna Tapanaisen Sivumennen-podcastista.
Digissä pikavoittoja on helppo saada, mutta samalla on mietittävä pidemmälle, sanoo Vauvan ja Meidän Perheen päätoimittaja Maija Koski.
Avun toimituspäällikkö Tuomas Marjamäki ihastui toimittajan työhön ja kirjoittamiseen jo lapsena. Nykyisin eniten tekstiä syntyy harrastuksena.
Ilta-Sanomien Panu Karhunen on liekeissä journalismin kehittämisestä mutta tietää myös, ettei uusin tekniikka ole patenttiratkaisu joka keikkaan.
Kalle Pirhosen työtä on tutkia yleisödataa ja antaa työkavereille eväitä siihen, miten sisältöjä voi sen avulla kehittää.
Vaikeiden aiheiden käsittely livenä vaatii paljon taustatyötä, sanoo Ylen Perjantai-ohjelman toinen juontaja Sean Ricks.
Uwa Iduozee kuvasi lukioikäistä Edodia, koska halusi haastaa tavan, jolla kuvajournalismi ja media esittävät mustia ja ruskeita kehoja.
”Radion magiikkaa on, että jokainen kuuntelee sitä omista lähtökohdistaan”, sanoo Renaz Ebrahimi.
Susani Mahadura haluaa kertoa ihmisten todellisuudesta leimojen takana ja auttaa tajuamaan toisten kokemuksia.
Riitta Kalliorinne keksii keinot, joilla Jouluradio syntyy joka vuosi kiinnostavasti uudestaan.
Radio Dein päätoimittaja Kirsi Rostamo ei käy Facebook-keskusteluja muuttaakseen muiden mielipiteitä.
Hbl:n musiikkitoimittaja Wilhelm Kvist haluaa yhä vähemmän kertoa, soitettiinko konsertissa puhtaasti vai falskisti.
Sonja Saarikoski keksi juttutyypin, jota toteuttaessaan joutui itse altavastaajaksi uudella tavalla.
Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta
