* Anna hyvän kiertää

Zahra Karimy hakeutui Helsingin kaupungin Nuorten Ääni -toimitukseen ystävän suosituksesta. ”Ajattelen, että journalismi on tällä hetkellä hyvä keino tuoda ajatuksiani esiin, mutta en vielä tiedä miten kauan jatkan sen parissa. Nuorten Ääneen voi mennä mukaan kuka tahansa journalismista kiinnostunut nuori. Olen miettinyt, että tulevaisuuteni voisi olla myös politiikassa, mutta en ole tässä vaiheessa ihan varma. Tiedän, että haluan elämässäni edistää vähemmistöjen oikeuksia.”

Zahra Karimy liikuttui haastatellessaan Merja Ylä-Anttilaa ja Jan Vapaavuorta

Mitä vittua? -podcastissa puhuvat Brigita Krasniqi (oik.) ja Pazilaiti Simayijiang. ”Nimen keksiminen podcastille oli vaikeaa”, Krasniqi kertoo.”Kysyimme Twitterissä, että jos olisit me, minkä niminen olisit. Yksi ehdotus oli Mitä vittua? ja meille on jälkikäteenkin kommentoitu, että se kuvaa hyvin tapaamme reagoida voimakkaasti asioihin. Konnotaatio valemediaan on myös oikein hyvä. Ehkä onnistumme osittain omimaan tämän nimen.”

Mitä vittua? on feministinen podcast elämästä, politiikasta ja kaikesta

Vaikka Spleenish-kirjan tekeminen oli voimauttavaa, Ulla Donner pelkäsi, että tulos olisi muiden mielestä itsekeskeinen ja tylsä. ”Siksi olen ollut tosi iloinen, kun lukijat ovat kertoneet tunnistaneensa siitä itseään. Kun huomaa muidenkin pohtivan samoja ongelmia, ne eivät enää tunnu niin hallitsemattomilta.”

Freelancekuvittaja Ulla Donner teki ahdistavista tunteistaan sarjakuvakirjan

Omia kokemuksiaan saa käsitellä juuri niin hilpeästi tai epäkunnioittavasti kuin haluaa. Toisten kokemusten kanssa olisi vaikeampaa, Ulla Donner sanoo.

Liina Aalto-Setälä kiinnittää kuvissaan paljon huomiota väreihin ja käyttää mielellään värivaloja. ”Yritän myös luoda päiväkirjamaista tunnelmaa, vaikka kyseessä olisi lavastettu potrettikuva. Vastakohtaisuuksia yhdistelemällä kuviin tulee jotain hyvällä tavalla häiritsevää.”

Kuvaajan ongelma: miten ottaa kiinnostavia kuvia festarikävijöistä lakia rikkomatta?

Zeldan viides, kulisseja käsittelevä numero syntyy paljolti sähköisten viestimien varassa, koska Hanna Valle opiskelee Amsterdamissa. Aiempien numeroiden teemat ovat ruumis, rakkaus, valta ja mieli. ”Zeldan lähtökohta on feministinen, mutta annamme tilaa käsitellä monenlaisia tuntemuksia ja havaintoja. On hienoa laajentaa lukijoiden näkemystä maailmasta ja rakenteista, jotka siihen vaikuttavat.”

Vapaaehtoisten kokeilujen koti

Visuaalinen suunnittelija Hanna Valle halusi rakentaa ympärilleen yhteisön, jonka kanssa käsitellä tärkeitä aiheita. Syntyi verkkolehti Zelda.

Sanonta on Antti Grundsténin mielestä ärsyttävä mutta hänen tekemisen tapaansa hyvin kuvaava. Kuva otettiin A-lehtien studiolla ”rakennusnurkassa”, jossa Grundstén tapaa nojailla tikkaisiin ja miettiä seuraavia kuvauksia lavastaja Tuomas Norteman kanssa.

Yllätyksiä olla pitää

Imagen AD Antti Grundstén on valmis perustelemaan haastateltaville, miksi jutun kuvat ovat juuri sellaiset kuin ovat.

Tuija Siltamäki saatteli Aviisin määrittelemättömän mittaiselle ilmestymistauolle. Hänet kuvattiin tammikuussa Tampereen ylioppilaskunnan toimistossa, josta melkein koko henkilökunta on muuttanut korkeakoulujen yhdistyessä syntyneen uuden ylioppilaskunnan tiloihin Hervantaan.

Kuin viimeistä Aviisia

Tuija Siltamäki päätoimitti mahdollisesti maailmanhistorian viimeisen Aviisin. ”Ylioppilaslehtien tulevaisuudessa huolettaa halu sitoutua yhteisiin asioihin, jotka eivät ole joka hetki mieluisia.”

Pekka Vahvasen Kone kaikkivaltias -kirja on saanut kehuja siitä, että ’joku on tätä järjettömyyttä vastaan’. Toisaalta se on kirvoittanut kritiikkiä etenkin teknologiapiireistä. ”Uskon, että kun tunnepitoista kritiikkiä saa, on osunut johonkin oikeaan kohtaan.”

Kadonneen onnen jäljillä

Tutkimusten valossa teknologis-taloudellinen kehitys ei ole enää vuosikymmeniin tehnyt meistä onnellisempia, sanoo digitalisaation ongelmista kirjan kirjoittanut Pekka Vahvanen.

Raimo Tyykiluodon on 12 diktaattoria -sarjaa tehdessään pitänyt miettiä, miten kertoa diktaattorien teoista sekä aiheen vaatimalla vakavuudella että koukuttaen kuuntelijat. ”Kaikkea ei pidä kertoa paasaten sormi pystyssä, vaan kuuntelijalle pitää antaa mahdollisuus oivaltaa. Silloin asiat jäävät parhaiten mieleen.”

Sairaan kiinnostavat diktaattorit

Raimo Tyykiluoto mietti aloittaessaan 12 diktaattoria -radiosarjan tekemistä, miten kertoa julmuuksista pröystäilemättä. ”Sarjassa on myös tragikoomisuutta, joka tekee siitä kuunneltavan”, hän kertoo.

Riikka Kaartinen innostui yleistajuisesta kirjoittamisesta Suomen Luonnon #muutos-verkkolehden kautta ja päätyi lopulta toimittajaksi. ”Taustani ansiosta ymmärrän tutkijoiden kieltä ja niitä epävarmuuksia, joita tieteeseen liittyy. Toisaalta vaatii opettelua hyväksyä, että kaikkia tutkijalle merkittäviä yksityiskohtia ei voi jutuissa kertoa.”

Ankerias ihmisen jaloissa

Riikka Kaartisen ankeriasjuttu vaati runsaat taustatyöt. ”Vaikuttavin hetki oli, kun löysin Europolin ja Euroopan ankeriastyöryhmän dokumentit eurooppalaisen ankeriaan salakaupasta ja tajusin, miten valtavaa se on sekä volyymiltaan että rahavirroiltaan.”

Sisällä ja ulkona. Tuomas Karemo kuunteli Mika Vainio -juttua tehdessään paljon tämän levyjä. Toisaalta se, ettei Karemo ollut täydellinen Vainio-hifistelijä, helpotti tämän tarinan avaamista muillekin kuin elektronisen musiikin faneille. ”Kulttuuritoimittajan työhän on nimenomaan avata taiteen sisäpiirejä.”

Kuolleen taiteilijan tarina

Elektronisen musiikin pioneeri Mika Vainio ehti kuolla ennen kuin Tuomas Karemo teki haastattelun. Lopulta juttu syntyi, kun Karemo uskalsi antaa Vainion läheisten, työtoverien ja ystävien olla jutussa äänessä.

Kuvauspaikoilla. Louhimiehen Tuntemattoman Äänislinnan paraati -kohtaus kuvattiin näissä Suomenlinnan maisemissa syksyllä 2016. ”Kun Tuntematon oli tekeillä, puolustin hanketta, vaikka minullakin oli sen mielekkyydestä epäilyksiä. Kulttuurijournalismissa keskeneräisten hankkeiden arvioiminen ei ole kovin hedelmällistä, koska kukaan ei vielä tiedä, millaisia oivalluksia tekijöillä on aiheesta”, Kalle Kinnunen sanoo.

Tuntematon toisin silmin

Kalle Kinnunen kirjoittaa blogiaan silloin, kun alalla tapahtuu. ”Kirjoitusta aloittaessani ajattelen usein, että se on yksi ajatus ja 20 minuutissa ulkona, mutta sitten teksti kaipaakin vielä jonkun tason lisää.”

Kun tutkijanura ei tuntunutkaan omalta, Laura Koponen ryhtyi hyödyntämään tietojaan tiedetoimittajana. Tähtitieteessä eniten uutta raportoitavaa kertyy astrobiologian ja eksoplaneettojen tutkimuksesta. ”Ehkä maapallon hankaluudet ajavat ajattelemaan elämän edellytyksiä muualla avaruudessa.” Kuva otettiin Helsingin observatoriossa, jossa on myös Koposen työnantajan Ursan tiloja.

Arjen ympyröitä ylemmäs

Tähdet ja avaruus -lehden toimitussihteeri Laura Koponen saa työssään pyöritellä kokonaisen universumin asioita. ”Vaikeinta on tieteen eturintamaan liittyvä epävarmuus, ja joudun usein kirjoittamaan ’mahdollisesti, kenties, saattaa olla’.”

Täältä ja muualta. ”Kymmenkunta vuotta sitten matkat nähtiin lähinnä kustannuseränä, mutta viime vuosina olen käynyt ulkomailla juttukeikoilla noin neljä kertaa vuodessa”, sanoo Keskisuomalaisen Janne Yläjoki. ”On sisäistetty, että uskottavaan ulkomaanjournalismiin tarvitaan muutakin kuin sitä, että kirjoitetaan neljän seinän sisällä.”

Oman näkökulman perässä

Keskisuomalaisen ulkomaantoimittaja Janne Yläjoki yrittää löytää aiheita, joita isot koneistot eivät käsittele. ”Meillä ei voi olla aamulla verkossa ihan samaa kuin mitä tv-uutisissa on toisteltu edellisenä iltana.”

Asennemuutto. Jussi Konttinen on palaamassa kirjoitusvapaaltaan Siperiasta Suomeen. ”Venäjä antaa paljon aihetta kirjoittaa kriittisesti, ja välillä kritiikki uppoaa Suomessa liiankin otolliseen maaperään. Hyvä kysymys on, ollaanko valmiita kirjoittamaan yhtä kriittisesti Suomesta. Pitää yrittää olla täällä yhtä tinkimätön kuin siellä.”

Jalkautumisen jälkeen

Jussi Konttinen vietti kolmetoista tuntia siperialaisen äänestyspaikan tuulikaapissa. ”Jos kaikki Venäjällä vaaleja seuraavat ulkomaiset toimittajat jalkautuisivat näin, saisimme mittavaa dataa siitä, miten vaalitulos missäkin hoidetaan”, hän sanoo.

Uutisissa kiinni. Arja Paananen kuulee usein kysymyksen, miksi Venäjä-jutut ovat niin kielteisiä. ”Mukaviakin juttuja olisi kiva tehdä, mutta uutislehdessä mennään uutiset edellä, ja ne ovat usein negatiivisia. Aina välillä ajattelen, että nyt teen kivan repparin tuosta, mutta sitten tulee taas joku kova uutinen, johon pitää tarttua.”

Venäjä perspektiivissä

Arja Paananen haluaa olla Venäjä-jutuissaan tarkka, mutta yrittää silti muistaa, ettei kaikkia nyansseja saa yhteen tekstiin.

Kohta tv-moodissa. Haastattelupuhe on melko samanlaista televisiossa ja radiossa, mutta olemisen tapa ja tunnelma eroavat. ”Radiossa voi olla omissa vaatteissa ja elehtiä haastateltavalle vaikka sen, että nyt loppuu aika. Pidättyväisempi tv-käytös alkaa kytkeytyä päälle samalla, kun sinne sopivat vaatteet ja meikki laitetaan”, sanoo Seija Vaaherkumpu. Ykkösaamussa 24. maaliskuuta hänen vieraanaan oli kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah.

Kerralla maaliin

Perusteellinen valmistautuminen on Seija Vaaherkummun haastattelujen laadun tae. ”Laitan paljon paukkuja kysymysten muotoilemiseen, jotta ne osuisivat kerralla maaliin eli olennaiseen”, Vaaherkumpu kertoo.

Matkaaja. Paluu sodasta -jutun tekeminen vaati henkistä matkailua Helsingistä Syyriaan ja nykyisyydestä menneeseen. ”Kun kertoo vierastaistelijailmiöstä, pitää selvittää, mitä Syyriaan lähteneet tiesivät sodasta tapahtumahetkellä. Asioita ei voi tulkita sen läpi, mitä nyt tiedetään”, Anu Nousiainen sanoo.

Mitä Syyriassa tapahtui?

Anu Nousiainen ei juuri saanut palautetta jutustaan Syyriaan sotaan lähteneistä nuorista. ”Ehkä kommentoimista helpompaa oli jäädä odottamaan, tuleeko syytteitä”, hän kertoo.

Hetki muualla. Aurora Rämö (edessä) ja Elina Järvinen tekivät juttuaan välillä Pasilan Windsorissa ja Hotelli Pasilassa, jotka ovat Otavamedian kulmien harvoja kuppiloita. ”Kun kökkii aamusta asti toimituksen kopeissa, ihan jo perspektiivin takia on hyvä nähdä välillä muita ihmisiä, vaikka töitä tekisikin. Maisemanvaihdos selkeyttää ajatuksia. Ja juotiin me bisseäkin!”

Karu aihe, hyvä yhteistyö

Aurora Rämö ja Elina Järvinen tekivät Suomen Kuvalehden Isäntä-juttua viisi ja puoli viikkoa. ”Yllätyin itsekin, miten paljon saimme esiin uutta”, Rämö kertoo.

Uusi asento. Pyhä järvi oli Ann-Mari Huhtaselle poikkeuksellisen henkilökohtainen teksti. Kun se julkaistiin, hän ei ollut enää töissä Hesarissa, vaan palautetta tuli toisen työn sähköpostiin ja Facebookissa. ”Palaute oli onneksi hyvin hyvää. Tekstin henkilökohtaisuuden takia kielteinen palaute olisi varmaan mennyt tavallista enemmän sisälle.”

Äänessä lyyrisempi minä

Ann-Mari Huhtasen henkilökohtainen Pyhä järvi -teksti syntyi nopeasti. ”Kirjoitan yleensä vuodattaen, ja alan vasta sitten muokata tekstiä”, Huhtanen kertoo.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta