Ajankohtaiset

Marja Honkonen

Marja Honkonen on Journalistin toimittaja.

Medialle suunnatun 30 miljoonan innovaatiopotin ensimmäiset 20 miljoonaa jaetaan osin avoimen innovaatiokilpailun kautta, osin Tekesin tukina. Tuki osoitetaan erilaisten digitaalisten tuotteiden, palveluiden ja ratkaisujen kehittämiseen.

> Lue koko juttu

Suomen ensimmäinen kokonaan faktantarkistukselle omistettu sivusto Faktabaari on voittanut European Public Communication -palkinnon. Vapaaehtoistyöhön perustuva Faktabaari korjasi eurovaalien aikana 40 virheellistä väittämää EU:sta ja aikoo jatkaa työtä eduskuntavaaleissa Helsingin Sanomain Säätiön apurahan turvin.

> Lue koko juttu

Päivitys 28.9.2017: Teppo Kuittinen ja Suomen Yrittäjien Sypoint Oy ovat sopineet erimielisyytensä koskien Kuittisen määräaikaisen työsuhteen irtisanomista koeajalla syksyllä 2014. Sopimuksessa kumpikin osapuoli on sitoutunut siihen, ettei pui erimielisyyttä enää julkisesti. Asiasta tiedotti Journalistiliitto verkkosivuillaan.

> Lue koko juttu

Kalevan yt-neuvottelut ovat päättyneet yhteensä 12 työntekijän vähentämiseen. Toimituksesta lähtee kahdeksan työntekijää, joista viisi irtisanotaan ja kolme jää eläkkeelle.

> Lue koko juttu

90 prosenttia suomalaisista sanoo pitävänsä vahvaa ja monipuolista kotimaista mediatarjontaa tärkeänä. Hieman alle puolet, 44 prosenttia, uskoo Ukrainan kriisin lisänneen uutisten, taustoitusten ja analyysien merkitystä merkittävästi tai jonkin verran

> Lue koko juttu
Journalistiliiton puheenjohtajavaalin tulos ratkesi ennen kahta torstaina 11.12. Hanne Aho vei kisan äänin 45-32. Kuva: Heli Saarela

Hanne Aho on valittu Journalistiliiton puheenjohtajaksi. Aho voitti äänestyksessä istuvan puheenjohtajan Arto Niemisen äänin 45–32.

> Lue koko juttu

Karjalainen aikoo lomauttaa koko henkilöstönsä kolmeksi viikoksi tänä vuonna. Vuodenvaihteessa päättyneiden yt-neuvottelujen seurauksena myös irtisanottiin yksi työntekijä. Kolme siirtyy eläkkeelle tai osa-aikaeläkkeelle. Eläkkeelle ja osa-aikaeläkkeelle siirtyvistä kaksi työskentelee toimituksessa. Lisäksi maakuntalehdessä säästetään vapaaehtoisilla työaikajärjestelyillä ja järjestelemällä toimintoja uudelleen.

> Lue koko juttu

Uuden Inarin tekijät ovat saaneet kokoon pop up -paikallislehdelleen tarvittavan rahoituksen. Mesenaatti-palvelussa kerättyä rahaa kertyi määräaikaan mennessä hitusen yli minimitavoitteen, yhteensä 13 170 euroa. Uutta Inaria tuki 282 mesenaattia.

> Lue koko juttu

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Basso Median maksamaan Basso-lehden entiselle toimituspäällikölle lähes 25 000 euron edestä maksamattomia palkkoja, vuosilomakorvauksia, lomapalkan korotusta sekä äitiys- ja odotusajan palkkaa. Lisäksi Basso on velvollinen korvaamaan työntekijälle oikeudenkäyntikulut.

> Lue koko juttu

Vuoden journalistina palkittu tutkiva toimittaja Minna Knus-Galán kannustaa kollegojaan tekemään kansainvälistä yhteistyötä tutkivien juttujen teossa. Hän uskoo tutkivan journalismin ammentavan tulevaisuudessa yhä enemmän rajat ylittävistä aiheista.

> Lue koko juttu

Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessoriksi valittu Hanna Nikkanen uskoo toimittajien perustamien ja omistamien julkaisujen määrän lisääntyvän tulevaisuudessa.

> Lue koko juttu

Korkein oikeus on ratkaissut Tampereen ylioppilaslehti Aviisin tes-kiistan toimittajan hyväksi.

> Lue koko juttu

Yle suunnittelee karsivansa omaa tuotantotyötään kolmanneksella, ja lisää palveluiden ostamista ulkopuolelta. Se tarkoittaa, että yhtiö käynnistää vielä tämän syksyn aikana mittavat yt-neuvottelut. Yle tiedotti asiasta henkilöstölle tänään.

> Lue koko juttu

Ylen aikeet aloittaa mittavat yt-neuvottelut ja ulkoistaa tuotantoaan eivät vastaa sen tulevaisuutta pohtineen parlamentaarisen työryhmän linjauksia, sanoo ryhmän jäsenenä ollut kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.).

> Lue koko juttu

Juttua on päivitetty 14. joulukuuta kello 11.30: Myös toimittaja Salla Vuorikoski on irtisanoutunut.

> Lue koko juttu

Julkisen sanan neuvosto on antanut Suomen Kuvalehdelle langettavan ja Yle Uutisille vapauttavan päätöksen samanaikaista kuulemista koskevissa kanteluista. Molemmat kantelut liittyivät niin sanottuun Terrafame-vyyhtiin.

> Lue koko juttu

Kaupallisen television uutistoiminnan rahoitusta ja tulevaisuutta arvoinut työryhmä ehdottaa, että valtio tukisi kaupallista tv-uutistoimintaa kolmivuotisella tukiohjelmalla, noin kahdeksalla miljoonalla eurolla vuodessa. Yhteensä kaupallisille tv-uutisille on siis tarjolla 24 miljoonan euron potti.

> Lue koko juttu

Julkisen sanan neuvoston päätös antaa Yle Uutisille huomautus journalistisen päätösvallan luovuttamisesta syntyi pitkän kokouksen ja tiukan äänestyksen jälkeen. Neuvosto kokousti aiheesta seitsemän tuntia, ja langettava äänestettiin 6-6, jolloin puheenjohtajan kanta ratkaisi.

> Lue koko juttu

Yle toimii riippumattomasti, mutta journalistinen johtaminen on pantava talossa kuntoon, todetaan tänään julkaistussa ulkopuolisessa selvityksessä Ylen toiminnasta.

> Lue koko juttu

Kustantaja Jouni Tervo ja toimittajat Salla Vuorikoski, Jussi Eronen ja Jarno Liski Ylegate-kirjan julkistamistilaisuudessa Helsingissä 16. toukokuuta. Kuva: Marja Honkonen

> Lue koko juttu

Jouko Jokinen, 58, on valittu Ylen uudeksi vastaavaksi päätoimittajaksi. Hän aloittaa uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajana joulukuun alkuun mennessä.

> Lue koko juttu

Työsopimuslaki luo työehdoille pohjan. Työehtosopimuksella työntekijät ja työnantajat voivat sopia asioista, joista laki ei määrää, kuten palkoista. Lisäksi tietyistä asioista voidaan sopia myös toisin kuin laissa. Kuva: Kai Widell

> Lue koko juttu

Journalistiliiton, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton ja Palvelualojen liiton Paltan neuvottelut elokuva- ja tv-tuotantojen työehdoista ovat päättyneet umpikujaan.

> Lue koko juttu

Journalistiliiton valtuusto on hyväksynyt viisi neuvottelutulosta. Sopuun on päästy lehdistön, Ylen, kustannustoimittajien ja Mediahubin työehtosopimuksista sekä Ylen freelancereita koskevasta Yhtyneet-sopimuksesta.

> Lue koko juttu



Yle pysyi STT:n siteeraamien medioiden listan ykkösenä myös vuonna 2017. Kakkosena oli niin ikään toissa vuoden tapaan Helsingin Sanomat, mutta kolmanneksi nousi uusi tulokas, yhdeksän sanomalehden yhteinen toimitus Uutissuomalainen.

Tiedot käyvät ilmi Journalisti-lehden ja STT:n selvityksestä, joka julkaistaan perjantaina 19. tammikuuta ilmestyvässä Journalistissa.

STT siteerasi Yleä viime vuonna 207 kertaa, hieman harvemmin kuin vuonna 2016. Ykkössija on Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittajan Riikka Venäläisen mukaan tavoitteellisen työn tulosta. 

”Tämä on meidän mahtavan porukkamme ansiota. Olemme tehneet arkista, kovaa ja hyvää uutistyötä”, Venäläinen sanoo. 

Ylen vuoden puhuttavimpia uutisvoittoja oli muun muassa Puolustusvoimien kaksoiskansalaislinjausten uutisointi, joka joutui myös valtiovallan hampaisiin. Uutisvoitot se sai myös Trafiguran veroparatiisikytköksistä sekä Venäjän presidentin Vladimir Putinin Savonlinnan-vierailusta.

Helsingin Sanomien uutisia STT siteerasi 182 kertaa. Myös sen läpimenojen määrä laski.

Helsingin Sanomat sai uutisvoitot muun muassa Merja Kyllösen presidenttiehdokkuudesta, valtionkaivosyhtiö Terrafamen uudesta, ulkomaisesta omistajasta ja valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen virkarikosjutun taustoista. 

Tarkastelujaksoon mahtui myös suuren huomion saanut Viestikoekeskus-juttu.

> Lue koko juttu
Procomin toimitusjohtaja Elina Melgin, IRO Researchin tutkimusjohtaja Sylva Vahtera, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho ja MTL:n puheenjohtaja Tarja Virmasalo esittelivät liittojen yhteisen #metoo-kyselyn tuloksia tiedotustilaisuudessa 22. maaliskuuta. Kuva: Marja HOnkonen

Procomin toimitusjohtaja Elina Melgin, IRO Researchin tutkimusjohtaja Sylva Vahtera, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho ja MTL:n puheenjohtaja Tarja Virmasalo esittelivät liittojen yhteisen #metoo-kyselyn tuloksia tiedotustilaisuudessa 22. maaliskuuta. Kuva: Marja Honkonen

> Lue koko juttu

”Julkaistavaksi kelpaamaton” vastine ei ole peruste jättää kokonaan kuulematta erittäin kielteiseen julkisuuteen joutunutta jälkikäteen. Tarvittaessa kuulemisen voi toteuttaa esimerkiksi jatkojuttuna, Julkisen sanan neuvosto linjaa.

> Lue koko juttu

Naisten määrä uutissisällöissä on puhuttanut Suomessa Helsingin Sanomien naistenpäivänä tekemän tasa-arvolinjauksen jälkeen. Tuolloin lehti ilmoitti pyrkivänsä kohti sitä, että sen jutuissa esiintyvistä henkilöistä olisi puolet miehiä ja puolet naisia.

> Lue koko juttu

Euroopan parlamentti on hyväksynyt tekijänoikeusdirektiivin jatkokäsittelyyn. Direktiivi meni muutosten jälkeen eilen keskiviikkona 12. syyskuuta parlamentissa läpi selkein äänin 438 puolesta ja 226 vastaan.

> Lue koko juttu
A-lehdet käynnisti yt-neuvottelut. Kuva yhtiön toimitalosta Helsingin Herttoniemenrannasta. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

A-lehdet on aloittanut yt-neuvottelut asumisen toimituksessaan. Neuvottelut alkoivat maanantaina 29. lokakuuta ja kestävät kaksi viikkoa.

> Lue koko juttu
Otavamedia on käynyt tämän vuoden aikana jo neljät yt-neuvottelut. Viidennet alkoivat SK-mediaperheessä 29. marraskuuta. Pääluottamushenkilö Tuomo Lappalainen kuvaa toimituksen tunnelmia apeiksi. Kuva: Kimmo Penttinen

Otavamedia käynnisti torstaina 29. marraskuuta jo viidennen yt-kierroksen kuluvan vuoden aikana. Tällä kertaa neuvottelut koskevat Suomen Kuvalehti -lehtiperhettä.

> Lue koko juttu

Työttömyyskassa Finkan entinen kassanjohtaja on tuomittu törkeästä kavalluksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Nainen tuomittiin myös maksamaan hieman yli 13 000 euroa korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja entiselle työnantajalleen sekä 3 300 euroa valtiolle.

> Lue koko juttu

Otavamedia on aloittanut jälleen uudet yt-neuvottelut. Kyse on jo seitsemänsistä neuvotteluista vuoden sisään. Tällä kertaa neuvottelut koskevat yritysasiakkaille suunnattuja liiketoimintoja. Niiden piirissä on myös asiakaslehtiä tekevä Otavamedia OMA.

> Lue koko juttu
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta