Ajankohtaiset

Manu Haapalainen

Manu Haapalainen on Journalistiliiton viestintäsuunnittelija.

JET-kassan ja Nomit-kassan fuusioituminen työttömyyskassa Finkaksi ei ole poistanut tarvetta korottaa kassan jäsenmaksuja.

> Lue koko juttu

Elokuun 2015 alussa aloittavaksi Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessoriksi on valittu toimittaja Rauli Virtanen. Muun muassa Uudessa Suomessa, Suomen Kuvalehdessä, Avussa, MTV:ssä ja Yleisradiossa työskennellyt Virtanen tulee professuurinsa aikana keskittymään ulkomaanjournalismin opettamiseen.

> Lue koko juttu

MTV:n ja STT:n uudeksi yhteiseksi Moskovan -kirjeenvaihtajaksi on nimitetty videojournalisti Iida Tikka. Tikka aloittaa Venäjän-komennuksensa vuoden 2015 alussa. MTV:n uutisen mukaan Venäjää hyvin tunteva Tikka on työskennellyt ja asunut muun muassa Moskovassa, Petroskoissa, Permissä ja Irkutskissa. Hän on myös opiskellut Venäjän sisä- ja ulkopolitiikkaa Moskovan yliopistossa. Tikan on tarkoitus raportoida paitsi Moskovasta, myös muualta Venäjältä sekä entisistä neuvostotasavalloista.

> Lue koko juttu

Liikenne- ja viestintäministeriö on julistanut avatuksi mediainnovaatiokilpailun. Ministeriön mukaan kilpailulla halutaan vauhdittaa media-alan siirtymistä digiaikaan, edistää alan rakennemuutosta ja tukea uusien sisältöjen luomista nimenomaan digitaalisessa toimintaympäristössä.

> Lue koko juttu

Helsingin Sanomat lakkaa ostamasta STT:n tekstiuutisia kesäkuun lopussa. Lehden osuus STT:n tekstiuutispalvelun liikevaihdosta on kahdeksan prosenttia. HS jatkaa lehtikuvan kuva-asiakkaana, Ilta-Sanomat sen sijaan edelleen sekä teksti- että kuvapalvelun asiakkaana.

> Lue koko juttu

Rock-syksyn menestystapahtumaksi noussut Journalistirock -konsertti saa jatkoa. Musisoiville media-ammattilaisille tarkoitettu, Journalistiliiton tukema bändikilpailu järjestetään Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa viikon verran viimevuotista aiempana ajankohtana, 9. lokakuuta.

> Lue koko juttu

Yli puolet Julkisen sanan neuvoston alkuvuonna tekemistä päätöksistä on johtanut langettavaan ratkaisuun. Neuvosto on tänä vuonna 49 kantelua, ja päätynyt langettavaan 25 tapauksessa. Eniten langettavia päätöksiä on annettu piilomainonnasta ja virheen puutteellisesta korjauksesta.

> Lue koko juttu

Etelä-Suomen Median yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Yhtymä vähentää työntekijöistään yhteensä kymmenen henkilötyövuotta.

> Lue koko juttu

JSN:n uusi puheenjohtaja Elina Grundström sanoo neuvoston ja journalismin voivan hyvin.

> Lue koko juttu

Mediatalo Esan joulukuussa alkaneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Mediatalo irtisanoo 14 henkeä. Esa ei suoraan yt-neuvottelujen seurauksena vähennä journalistista työvoimaa.

> Lue koko juttu

Ylen Aamu-tv:ssä haastateltiin maanantaina 25. tammikuuta Rajat kiinni -kansanliikkeen edustajia Susanna Kaukista ja Pekka Kemppaista. Haastattelussa ei kysytty kriittisiä kysymyksiä liikkeen rasistisesta ideologiasta, ei vaikka esimerkiksi Kaukinen hyllytettiin loppukesästä jopa MV-lehden avustajakaartista ”rotuhygieniajuttujensa” vuoksi.
 

> Lue koko juttu

Journalistiliiton hallituksen seminaarikokouksessa vierailleen valtakunnansovittelija Minna Helteen ratkaisu tuleviin työehtosopimusneuvotteluihin on yksinkertainen. Kaivataan yhteisen tahtotilan hahmottamista ja vuoropuhelua. Näin on varsinkin murrosaloilla, joihin mediabisnes ilman muuta kuuluu.

> Lue koko juttu

Julkisen sanan neuvosto toteaa toimittajien uhkailun vaarantavan sananvapautta. Neuvosto hyväksyi keskiviikkoisessa kokouksessaan lausuman, jossa kehotetaan poliisia ja syyttäjiä kiinnittämään uhkailuun vakavaa huomiota. Neuvosto antoi lausumansa kahden tapauksen perusteella. Niissä poliisi ja syyttäjä perustelivat esitutkinnan rajoittamista mahdollisen rikoksen vähäisyydellä.

> Lue koko juttu

JSN antoi eilisessä istunnossaan Seiskalle langettavan sekä neuvoston historian toisen vakavan huomautuksen. Seiska uutisoi kuolemantapauksesta, johon jutun kirjoittamishetkellä liitttyi rikosepäily. Vaikka kyse oli (myöhemmin perättömäksi osoittautuneesta) epäilystä, Seiskan jutussa puhuttiin suorasukaisesti "taposta". Epäilty ja hänen perheensä olivat JSN:n mukaan helposti tunnistettavissa jutusta.

> Lue koko juttu

Suomen Journalistiliitto keskeyttää toistaiseksi valmistelut uuteen keskusjärjestöön liittymiseksi.

> Lue koko juttu

MTV Oy:n yt-neuvottelut on saatu päätökseen. MTV:n ohjelmatyöntekijät MOT ry:n, eli Journalistiliiton jäseniä ei neuvotteluissa irtisanottu. Heitä oli neuvottelujen kohteena kaikkiaan kolmetoista.

> Lue koko juttu

Yleisradion julkisen palvelun tehtävää arvoinut Arto Satosen (kok.) parlamentaarinen työryhmä on saanut mietintönsä valmiiksi.

> Lue koko juttu

Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin on jakanut ensimmäisen Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen journalisteille.

> Lue koko juttu

Palvelualojen ammattiliitto PAM aloittaa yt-neuvottelut.
Neuvottelut kytkeytyv
ät liitossa parhaillaan meneillään olevaan viestinnän uudistusprosessiin.

> Lue koko juttu

Alma Media ilmoitti viime viikolla alkavansa yt-neuvottelut Alma Regionsissa, maakunta- ja paikallislehtiä kustantavassa yksikössään. Pääluottamusmies Juha Lehtisen (kuvassa) mukaan kaikki henkilöstöryhmät ovat neuvottelujen piirissä, lukuun ottamatta Alma Lapin lehtiä, Lännen Median henkilöstöä sekä paino- ja jakelutyöntekijöitä. Kuva: Rami Marjamäki

> Lue koko juttu

Journalistiliiton lakimies Rami Lindström pitää hovioikeuden Uusi päivä -tuomiota valitettavana ja harkitsee valitusluvan hakemista korkeimpaan oikeuteen. Kuva: Kai Widell

> Lue koko juttu

Jääkiekon KHL-liiga aloitti kautensa viime viikonloppuna mediayllätyksellä. Aiemmasta ja lähes kaikkien urheilutapahtumien käytännöstä poiketen toimittajien on nyt toimitettava KHL:lle todiste julkaistusta materiaalista viimeistään seitsemän päivää otteluiden jälkeen. 

> Lue koko juttu
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta