Liian pitkälle menevä tasa-arvo on hyvä tarina, mutta harvoin totta

JOURNALISTI
15.4.2021

Janne Zareff
Twitter: @JanneZareff
Kirjoittaja on Yleisradion toimittaja

Tällaisessa ilmapiirissä ei ole suuri ihme, että maan suurin sanomalehti alkaa nähdä kaiken paitsi luonnontieteellisen tutkimuksen luisuvan tieteellisyydestä kohti silkkaa ”intersektionaalista ideologiaa”, kirjoittaa Janne Zareff.

Helsingin Sanomat ilmaisi pääsiäisenä pääkirjoituksessaan huolen siitä, että Suomen yliopistojen yhteiskuntatieteelliset, humanistiset ja taiteiden tiedekunnat ja laitokset ovat siirtymässä tieteellisestä toiminnasta kohti ideologista. Ongelma on Helsingin Sanomien mukaan ”intersektionaalinen ideologia, joka haastaa miehisinä, valkoisina ja länsimaisina pidetyt ajatustavat”.

Suomalainen yliopistoväki ei vaikuttanut tunnistavan Helsingin Sanomien näkemystä ei-luonnontieteellisen tutkimuksen tason heikkenemisestä Suomessa. Tällainen on ainakin oma tieteellisesti todentamaton, somehavaintoihin perustuva käsitykseni. Tyypillisesti tällaisia huolia onkin kuultu lähinnä poliitikkojen suusta silloin, kun tieteellinen tutkimus on tuottanut heille epämieluisia tuloksia.

Helsingin Sanomien avaus kuitenkin sopii nykyiseen journalismin henkeen varsin hyvin. Yksi viime vuosina nopeimmin yleistyneistä juttutyypeistä journalismissa tuntuu olevan tarina siitä, kuinka vaatimukset tasa-arvosta menevät liian pitkälle. Mediassa on julkaistu todella uskomattomia tarinoita #metoon, feminismin ja ihonväriin liittyvien kiistojen ylilyönneistä.

Kun todella uskomattomiin tarinoihin on perehdytty tarkemmin, ne eivät tosin usein olekaan enää olleet niin uskomattomia.

 

”Bidenin virkaanastujaisissa esiintyneen Amanda Gormanin runojen kääntämisestä nousi kohu Hollannissa: valkoihoinen kääntäjä oli arvostelijoille liikaa”, otsikoi Yle.

Runoilija Amanda Gormanin hollantilaista kääntäjää ei tosin kritisoitu vain, koska hän oli valkoinen. Kritiikkiin vaikutti esimerkiksi se, ettei hänellä ollut minkäänlaista kokemusta kääntäjän työstä.

Aino-triptyykkiä ei alettu vaatia pois Ateneumin seinältä #metoo-liikehdinnän myötä, vaan satunnaiset kävijät olivat silloin tällöin paheksuneet alastonta nuorta naista jahtaavaa partasuuta suunnilleen koko museon olemassaolon ajan.

Sekä kääntäjän että triptyykin ”sensuroinnista” kuitenkin ehti tulla uutisia ja osa julkista, suomalaista keskustelua.

On helppo ymmärtää, miksi tällaiset tarinat houkuttavat lukijoita. Niillä on valmis, helposti tunnistettava narratiivinen pohja suomalaisessa folkloressa.

Tarinat tuntuvat tyypillisesti rakentuvan absurdeiksi kaskuiksi; ihminen tekee jotain sinällään kannatettavaa niin päättäväisesti, ettei itse huomaa tekemisensä muuttuneen järjettömäksi. Tällaisilla tarinoilla on vahvat juuret esimerkiksi hölmöläisperinteessä, jonka nautinnollisuus perustuu huumorin aspekteista luultavasti vahvimpaan, ylemmyyden tunteeseen.

Toisekseen on helppo ymmärtää, miksi tällaiset tarinat kutsuvat toimittajia kirjoittamaan itsensä. Jo 1965 Johan Galtung ja Mari Holmboe Ruge julkaisivat kuuluisan tieteellisen kritiikkinsä siitä, millaisin kriteerein uutiset valikoituvat sanomalehtiin. Kaksi olennaista kriteeriä olivat yllättävyys ja odotettavuus.

Nämä ristiriitaisilta tuntuvat kriteerit yhtyvät tarinoissa liian pitkälle menneestä tasa-arvosta. Tarinat ovat täydellisen yllättäviä, koska niissä kerrotaan aivan kummallisista vaatimuksista. Toisaalta ne ovat täysin odotettavia, koska kyllähän me tiedämme, että juuri tällaisia feministit ja muut tasa-arvointoilijat pohjimmiltaan ovat.

 

Tarina liian pitkälle menevistä tasa-arvovaatimuksista on houkutteleva. Tasa-arvokeskustelu on aikamme suuria keskusteluja. Siksi ei ole ihme, että tarinoille on massiivinen sosiaalinen tilaus. Eikä ole ihme, että kun tarjoutuu mahdollisuus kertoa yllättävä ja odotettava tarina, todellisuuteen voidaan suhtautua hyvinkin joustavasti, jotta mahtava tarina saadaan kerrottua.

On tietenkin väistämätöntä, että tasa-arvokeskusteluissa nähdään myös oikeita ylilyöntejä. Tämä on minkä tahansa laajan, yhteiskunnallisen keskustelun piirre.

Tasa-arvokeskustelun seuraajat tuntuvat usein kuitenkin keskittyvän ylilyöntien odottamiseen. Tällaisessa ilmapiirissä ei ole suuri ihme, että maan suurin sanomalehti alkaa nähdä kaiken paitsi luonnontieteellisen tutkimuksen luisuvan tieteellisyydestä kohti silkkaa ”intersektionaalista ideologiaa”.



4 2021
Arkisto

Merja Ylä-Anttila pitää Yle-lain uudistusta tarpeettomana, mutta välttelee kommentoimasta sitä julkisesti

Merja Ylä-Anttila tuli Ylen toimitusjohtajaksi vuonna 2018. Hän on sen jälkeen ehtinyt uudistaa Ylen organisaation, jättää kädenjälkensä Ylen strategiaan ja tutustua hieman uusiin kollegoihinsa kahvittelemalla noin neljänsadan yleläisen kanssa.

Median ammattilaisen on tiedettävä, kenen ideologiaa edistää

Tiedotusvälineen pitää saada itse valita, mitä sanoja ja käsitteitä käyttää. On kuitenkin tiedettävä, mistä käsitteet ovat peräisin ja kenen ideologiaa ne pönkittävät, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Väkivalta varjostaa ja mustasukkaisuus piinaa – miksi otsikoissa raiskaukset vain tapahtuvat, kysyy toimittaja Sara Harju

Sukupuolittuneessa ja seksuaalisessa väkivallassa tekijä usein ohitetaan käyttämällä passiivia ikään kuin väkivalta olisi hallitsematon voima, jota vastaan ei voi pyristellä.

Toimittajana saat kätevästi näkyvyyttä sometilillesi ja laukkumallistollesi, Jenni Alexandrova

Radiotoimittaja Jenni Alexandrova kirjoittaa blogissaan viineistä ja ihmettelee, miksi Alko ei ole lähettänyt hänelle lahjaviinejä.

Liian pitkälle menevä tasa-arvo on hyvä tarina, mutta harvoin totta

Tällaisessa ilmapiirissä ei ole suuri ihme, että maan suurin sanomalehti alkaa nähdä kaiken paitsi luonnontieteellisen tutkimuksen luisuvan tieteellisyydestä kohti silkkaa ”intersektionaalista ideologiaa”, kirjoittaa Janne Zareff.

Näin Journalistiliitto toimii

Satavuotiaalla Journalistiliitolla on toimisto Helsingin Hakaniemessä, mutta jäseniä ympäri maan. Mitä tekevät liiton toimitusosastot, paikallisyhdistykset, valtuusto, hallitus ja toimisto?

Kuusi vuotta sitten freelancerit petettiin. Nyt lainsäätäjät voivat turvata luovan työn tekijöiden elannon.

Luovan työn tekijöiden kohtuulliset korvaukset voitaisiin varmistaa, kun EU-pykäliä tuodaan kotimaiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön, kirjoittaa Sanna Nikula.

Uudet puolueet eivät sopeutuneet kirjoitusohjeeseen

”Moni uusi puolueennimi oli rakenteeltaan erilainen kuin vanhat, joten niiden erisnimisyyden häivyttäminen alkukirjaintempulla tuntui oudolta robotiikalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Den ensidiga bevakningen av rikspolitiken

Att den åländska riksdagsledamoten är den mest frekvent intervjuade rikspolitikern i de åländska medierna är varken konstigt eller fel, det är avsaknaden av andra röster som är det, skriver Felicia Bredenberg.

Kun hätä on suurin, on kollega lähellä

Juuri kun Radio Novan uutiset olivat alkamassa, ankkuri Jussi Karhunen tunsi muljahduksen mahassaan.

Totuuden tyyni tulkki on poissa

Toimittaja Jorma Lehto 2. 3. 1947 Seinäjoki – 25. 3. 2021 Mustasaari

”Alla finlandssvenska medier är dåliga på något sätt”

Vårens näst sista Mediespråkswebbinarium kräver självironi och god humor. Den 23 april ger sig komikern Alfred Backa nämligen på den finlandssvenska journalistiken i en roast där alla får sig kring öronen.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta