Journalismi

Koskelan surman uutisoinnissa jäi kertomatta, kuka leikkasi lapsilta

Susanna Kuparinen

”Helsingistä piirtyy uutisten kautta omituinen kuva kaupunkina, jossa jokin mystinen luonnonvoima kasvattaa luokkakokoja ja näkymätön käsi silppuaa erityisopetuksen kelvottomaan kuntoon”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Koskelassa kuoli joulukuussa lapsi. Häntä oli kiusattu koko koulupolun ajan, hän oli lastensuojelun asiakas ja hänet pieksi hengiltä kolme muuta lasta.

Toimittajat ovat tutkineet perusteellisesti koulun, lastensuojelun ja kiusaamisen vastaisten kampanjoiden porsaanreikiä. On herätelty keskustelua vanhempien vastuusta ja erityisopetuksen surkeasta tilasta.

Koulukiusatun nuoren kohtalo on yhdistetty koulujen jatkuvaan resurssipulaan ja henkilöstövajeeseen. Erityistä tukea ei ole tarjolla riittävästi, luokissa on levotonta ja ylityöllistetyt opettajat venyvät itsensä uuvuksiin. Lasten mielenterveyspalvelut ontuvat. Valmiiksi huojuvan korttitalon päälle iski korona.

Kun Koskelan murhenäytelmän vastuullisia etsittiin, kuntapoliitikot jätettiin kuitenkin rauhaan. Siis ne tyypit, jotka päättävät, mihin kunta meidän rahojamme käyttää. Etenkin näin kuntavaalien alla se on hätkähdyttävää.

Rikostoimittajat ovat uutisoineet siitä, miten rikos on tapahtunut. Tutkivat toimittajat ovat penkoneet eri viranomaisten toimintaa. Samaan aikaan politiikan toimittajat ovat tehtailleet uutisia Helsingin pormestarikamppailun kulissien takaisesta valtapelistä ja kuumista käänteistä.

Helsingistä piirtyy uutisten kautta omituinen kuva kaupunkina, jossa jokin mystinen luonnonvoima kasvattaa luokkakokoja ja näkymätön käsi silppuaa erityisopetuksen kelvottomaan kuntoon.

 

Joulukuussa, kun koko Suomi kauhisteli Koskelan tapahtumasarjaa ja lasten turvaverkkojen aukkoja, Helsingissä äänestettiin. Kaupungin kolme suurinta puoluetta kokoomus, vihreät ja SDP sekä pienemmistä RKP ja Liike Nyt hyväksyivät budjetin, joka leikkaa helsinkiläisten lasten opetuksesta.

Puhuttiin vastuullisuudesta ja kipeistä ratkaisuista. Leikkausten ainoaksi vaihtoehdoksi esitettiin leikkauksia jostakin muualta.

Erilaisilla kikkailuilla valtuusto sai pienennettyä pormestari Jan Vapaavuoren (kok.) esittämää 50 miljoonan leikkausvaatimusta. Jäljelle jääneen vajeen tilkkeeksi katosi muun muassa Suomen hallituksen myöntämä koronatuki.

Lasten ongelmat ovat räjähtämässä käsiin tavalla, jonka seuraukset pelottavat. Siksi valtion tuki oli korvamerkitty lapsille, jotka ovat koronan aiheuttaman sekasorron vuoksi vakavimmin vaarassa tipahtaa ja syrjäytyä.

Mutta Helsinki päätti, että lapsille ei tarvitse ainakaan antaa mitään lisää.

Suomen rikkain kunta toimii esimerkkinä koko maalle. Espoo on jo ilmoittanut kohdistavansa leikkauksia lapsiin. Tässä tilanteessa toimittajien on otettava vastuullisten aikuisten rooli ja luotava julkista painetta.

Tiedotusvälineiden on etsittävä vaihtoehtoja, jos poliitikkojen mielikuvitus ei riitä muuhun kuin leikkaamiseen.

Olisiko esimerkiksi mahdotonta, että maksaisimme hetken suurempaa kunnallisveroa, jotta lapset saadaan kuiville tästä sotkusta?

Kun sote-uudistus joskus saadaan maaliin, kuntien tärkeimmäksi tehtäväksi jää pitää huolta lasten varhaiskasvatuksesta ja kouluista. Median on pakko ryhdistäytyä ja vahtia, että poliitikot hoitavat tehtävänsä vastuullisesti. Nyt on hyvä hetki aloittaa.

 

Miksi sitten kuntapolitiikka ei tunnu kiinnostavan mediaa? Ehkä siksi, että 1990-luvun laman jälkeen poliitikot on alettu mieltää ulkoapäin annetun talouskehikon teknisinä toteuttajina.

Tämä näkemys ei päde kuntiin. Kuntapoliitikoilla on aivan valtavasti valtaa.

Jos Helsingissä vihreät olisivat päättäneet kuntavaaliohjelmansa mukaisesti ”pitää heikoimpien, pienten ja luonnon puolta silloinkin, kun ajat ovat vaikeat” ja demarit olisivat taipuneet antamaan ”lapsille hyvät eväät elämään”, lapsiin välinpitämättömästi suhtautuva budjetti olisi kaatunut. Enemmistö päättää.

Kokoomuskin olisi ehkä saattanut vielä miettiä sitä mahdollisuutta, että ”tuki ja apu kohdistetaan oppilaille, jotka sitä tarvitsevat”. Mutta nyt ei tarvinnut.

Ehkä sitten joskus, kun on oikein kova kriisi?