Toimittajat, persuuntuneita vai vihervasemmistoa?

JOURNALISTI
7.1.2021

Janne Zareff
Twitter: @JanneZareff
Kirjoittaja on Yleisradion toimittaja.

”Suomessa perussuomalaisten pelikirjasta tuttu ikävän journalismin esittäminen puoluepolitiikkana vaikuttaa hiljalleen saavan suosiota useamman poliittisen liikkeen piirissä”, kirjoittaa Janne Zareff.

Vähän yli vuosi sitten Ilta-Sanomat kertoi, että ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) oli yllättäen siirtämässä ministeriönsä korkean viranhaltijan tehtävistään. Heille oli tullut merkittäviä erimielisyyksiä tehtävien hoitamisesta. Tapauksesta alkanut julkisuudenhallinta oli kuin suoraan huonosta poliittisesta satiirista.

Ensin ulkoministeri antoi yhdessä muiden puolueensa poliitikkojen kanssa voimallisesti ymmärtää, ettei ministeriössä olisi meneillään siirtoa. Monet tiedotusvälineet kuitenkin saivat nopeasti vahvistettua, että yllättävä siirtopäätös todella oli tehty.

Ministeri ja muut poliitikot ryhtyivät nyt kiistämään sen, että siirrossa olisi ollut mitään väärää – enintään kyseessä oli väärinkäsitys. Kun perustuslakivaliokunta vuoden lopussa lausui kantanaan, että itse asiassa ministerin toiminta todennäköisesti rikkoi lakia, alettiin vihreiden viestinnässä kiistää asian tärkeys. Mitä ihmeen merkitystä nyt sellaisilla rikoksilla on, joiden takia ei edes valtakunnanoikeutta kutsuta koolle?

Julkisuudenhallinta on ehkä ollut kornia, mutta varsin ilmeisesti se on ollut tehokasta. Ainakin sosiaalista mediaa seuraamalla päätyy väistämättä huomaamaan, että hyvin monet ihmiset pitävät toimittajien toimintaa asian käsittelyssä puoluepolitikointina ja uutisointia pahantahtoisena ajojahtina. Fraasi ”persuuntuneet toimittajat” toistuu erilaisina variaatioina taajaan. Uutiset, joiden myötä ministerin todennäköinen rikos tuli julkisuuteen, eivät todista toimittajien hyvästä työstä, vaan pahasta tahdosta.

On tietenkin ymmärrettävää, että aihe saa ihmiset hermostumaan. Itsellänikin on täysi työ yrittää ottaa tunnepitoiseen asiaan etäisyyttä. Ministerin ja viranhaltijan erimielisyys koski Syyrian Al-Holin leirin suomalaisten, etenkin lasten, auttamista pois leirin epäinhimillisistä oloista. On houkuttelevaa ajatella, että kritiikki Haaviston toimintaa kohtaan on lasten auttamisen kritisoimista. Kun on valittava hyvän ja pahan väliltä, ei voi pysähtyä miettimään menettelytapoja.

 

Samanlainen puhetapa on tietenkin tuttu toisen puolueen suunnalta. ”Persuuntuneet toimittajat” on ilmeinen vastakappale perussuomalaisten viestinnässään viljelemälle ”punavihreät toimittajat” -fraasille variaatioineen. Fraasien tavoite on sama: itselle epämieluisat uutiset halutaan leimata osaksi halpamaista puoluepolitiikkaa, jotta ne voidaan ohittaa merkityksettöminä. Uutinen ei ole tällaisessa ajattelussa toimittajan kuvaus siitä, mitä politiikassa on tapahtunut. Se on toimittajan halpamainen yritys heittää epäilyksen varjo poliitikon päälle, koska toimittaja kannattaa kilpailevaa poliitikkoa.

Tietyssä määrin toimittajat saavat varmaankin syyttää itseään puoluepukarin takista, jota heidän ylleen sovitellaan nyt useammalta suunnalta. Journalistien analyyseissä politiikka on nähty jo pitkään ensisijaisesti pelinä. Poliitikkojen toimet on nähty lähinnä kannattajien kosiskeluna, oman vallan pönkittämisenä tai muina peliliikkeinä, ei niinkään tekoina, jotka tehdään ihan vaan yhteiskunnan parantamiseksi. Poliitikot eivät tee työtään, vaan ajavat kulissien takana omia etujaan.

Ei olekaan ihme, että merkittävä osa suuresta yleisöstä näkee politiikan pelinä, jossa asioita tehdään kätkettyjen päämäärien vuoksi. Nyt käsitys politiikasta pelinä alkaa valitettavasti ulottua myös politiikasta kirjoittavien toimittajien työhön. Jos kaikki politiikassa ajavat piilotettuja päämääriä, miksi politiikan parissa työtään tekevät toimittajat olisivat erilaisia?

Yhdysvalloissa olemme viime vuosina ja erityisesti viime aikoina nähneet, mihin pahimmillaan joudutaan, kun liian moni uskoo kaikkien vain pelaavan poliittisia pelejä. Osa kansasta ei enää ota tietoa politiikasta vastaan keneltäkään muulta kuin vaalit hävinneeltä presidentiltä. Kaikki tieto, joka on ristiriidassa hänen sanomansa kanssa, on poliittisesti motivoitua valetta.

Jonkin verran huolestuttavaa on, että myös Suomessa perussuomalaisten pelikirjasta tuttu ikävän journalismin esittäminen puoluepolitiikkana vaikuttaa hiljalleen saavan suosiota useamman poliittisen liikkeen piirissä.



1 2021
Arkisto

Journalismin seuraavat sata vuotta

Journalistiliitto täyttää maaliskuussa 100 vuotta. Vuosisadan aikana on tapahtunut paljon: olemme saaneet esimerkiksi radion, television, internetin ja sosiaalisen median, mutta myös journalismin ansaintamallien kriisin. On aika kuvitella, miltä tulevat vuosikymmenet voisivat näyttää. Journalisti pyysi ennusteita kymmeneltä ajattelijalta.

Mitä puoluetta politiikantoimittajat ryöpyttävät eniten? Miten he suhtautuvat eri pääministereihin? Entä työmarkkinajärjestöihin?

Journalisti analysoi kuuden tunnetun politiikan toimittajan kolumnit, näkökulma-artikkelit ja muut mielipiteelliset tekstit.

Tähtäät isona kansanedustajaksi, Hanne Aho

Sata vuotta täyttävän Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho haluaa tulla tasapainoiseksi ihmiseksi ja haaveilee tes-neuvotteluiden aikana paluusta Suomen Kuvalehden graafikoksi.

Toimittajat, persuuntuneita vai vihervasemmistoa?

”Suomessa perussuomalaisten pelikirjasta tuttu ikävän journalismin esittäminen puoluepolitiikkana vaikuttaa hiljalleen saavan suosiota useamman poliittisen liikkeen piirissä”, kirjoittaa Janne Zareff.

Toimittajan tasapuolisuus ei auta, jos luottamus on menetetty

Yksikään ihminen ei tee työtään arvotyhjiössä. Onneksi juuri kukaan journalisti ei kuvittele olevansa täydellisen objektiivinen yli-ihminen, johon arvot tai elämäntilanne eivät vaikuta, kirjoittaa Maria Pettersson.

Lisää aikaa eropakettia harkitsevalle

”Ensimmäiset päivät irtisanomisen jälkeen voivat mennä täysin sumussa. Pitäisi pystyä soittamaan monta puhelua, kysyä oikeita kysymyksiä, omaksua vastauksia ja tehdä niiden perusteella päätös, jonka vaikutukset tulevaisuuteen ovat joka tapauksessa epävarmoja”, kirjoittaa Journalistiliiton juristi Sanna Nikula.

Korona sävytti median vuotta 2020

Korona muutti työtavat ja kiihdytti media-alan murrosta ja Yhdysvalloissa käytiin vaalit. Tapahtuiko media-alalla muutakin? Kokosimme yhteen vuoden 2020 keskeiset journalismiuutiset.

Päivi Lehtomurto vaihtoi nuorten median työterveysaiheisiin

Päivi Lehtomurto aloitti joulukuussa Työterveyslaitoksella mediaviestinnän erityisasiantuntijana. Sitä ennen hän työskenteli kymmenen vuotta Demissä.

Etusivu uusiksi

Kun Susanna Luikku sai Suomen olympiajoukkueen tiedottajalta viestin, ja sitten tuli kiire.

Journalistiliiton uuden ilmeen suunnitteli Tuija Tarkiainen ja uuden logon piirsi Camilla Pentti. ”Perinteinen leijona haluttiin säilyttää, mutta uusi leijona on modernimpi ja vähemmän kulmikas”, Tarkiainen kertoo.

Journalistiliitto saa uuden ilmeen

Tunnusvärit ja -fontit vaihtuvat, viestintämateriaalit muuttuvat ja logo päivitetään.

Ole korrekti, älä hyperkorrekti

”Tietoisuus siitä, että puhuttu ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan, voi johtaa ylenpalttiseen virallisuuden tai esimerkiksi kansainvälisyyden tavoitteluun”, kirjoittaa Ville Eloranta.

De nya journalisterna är influencers

Högermedierna satsar mindre på att producera den bästa journalistiken och mer på att främst bekräfta det tittarna redan tror, skriver Jeanette Öhman.

Sanomalehtimiehen näytenumero huhtikuussa 1924.

Lehti harrastuksen avuksi

Suomen Sanomalehtimiesten Liitto tarvitsi oman lehden, koska sisäinen tiedotus hoitui ”helpoimmin painokoneen kautta”.

Avarakatseinen humanisti

Toimittaja Jussi Kentala 24. 7. 1946 Veteli – 23. 11. 2020 Kauhava

Taitava taittaja - käytännössä ja teoriassa

Ulkoasupäällikkö Hannu Pulkkinen 8.11.1951 Pyhäjärvi – 6.12.2020 Helsinki 

Henkilökuvauksen lordi ja velho 

Valokuvaaja Kari Kaipainen 28. 9. 1952 Mikkeli – 2. 11. 2020 Espoo

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta