Seksi ja parisuhteet kiinnostavat yleisöä. Niin myös toimittaja Riikka Suomista. Hän turhautui konservatiivisiin ja hampaattomiin juttuihin ja laati toivelistansa moderniin suhdejournalismiin.

”Mitkä asiat yhdistävät onnellisia pareja?”

”Kiltteys voi tuhota parisuhteen.”

”Näin puolison uskottomuus paljastui.”

Tällaisiin otsikoihin törmää mediassa yhä useammin. Vielä 1990-luvulla ihmissuhteita ja seksiä käsiteltiin lähinnä lifestyle- ja nuortenlehdissä. Nykyään sisältöä on runsaasti myös vakavassa uutismediassa. Esimerkiksi amerikkalainen The New York Times lanseerasi syksyllä 2019 viikoittaisen ihmissuhdeaiheita käsittelevän uutiskirjeen Love Letterin.

Juttuja on paljon, koska ne vetävät yleisöä. Kansainvälisten tutkimusten perusteella ihmisten seksitiedot perustuvat yhä enemmän mediaan. Suomalaisissa päivälehdissä parisuhdejutut ovat tiukasti maksumuurin takana.

Minä kuulun niihin kiinnostuneisiin, jotka ahmivat seksistä ja parisuhteista kaiken mitä eteen osuu. Mutta kun aihetta on seurannut pidempään, alkaa tulla murmelimainen olo. Sama kaava toistuu jutussa jutun perään. Kuten parisuhdepuhetta tutkinut sosiologi Jaana Maksimainen sanoo: jutut voisivat olla generaattorin tekemiä.

Maksimainen ottaa esimerkiksi eropuheen, jossa asiantuntijat kertovat kerta toisensa perään, ettei lapsia saa ottaa riitelyn välikappaleeksi.

”Onko jossain se taho, joka on sitä mieltä, että lapset pitää ottaa riitelyn välikappaleeksi vai miksi itsestäänselvyyttä hoetaan?”

Oma turhautumiseni löperöön parisuhdepuheeseen kasvoi sellaisiin mittoihin, että kirjoitin kiukun voimalla kokonaisen romaanin. Siinä pääsin rienaamaan median rakastamia hokemia parisuhdetyöstä, pettämisen turmiosta ja seksistä parisuhteen liimana.

Mutta millaista ihmissuhdejournalismia sitten kaipaan, jos nykyinen ei kelpaa?

Toivon, että seksi-, suhde- ja eroaiheisiin suhtauduttaisiin vakavammin. Nykyisellään niitä käsitellään kuin leivontareseptejä ja unohdetaan, että parisuhdenormit ovat aina olleet tapa hallita yksilöitä. 1900-luvun alussa parisuhteiden self help -kirjat olivat rodunjalostusta kannattavien kampanjaa valkoisen ylivallan puolesta. Aihetta tutkinut amerikkalainen Jane Ward kirjoittaa, että oppaiden tavoite oli innostaa valkoinen keskiluokka lisääntymään ja hillitä köyhien ja värillisten lastenhankintaa.

Vaikka rodunjalostus on jäänyt taakse, vielä 2000-luvulla on julkaistu lukemattomia naistenlehtien seksivinkkejä, joissa naisten pitää jalostua: muuttaa vartaloitaan, seksitapojaan ja jopa psyykettään, jotta heistä tulisi parempia sängyssä.

Suomalainen parisuhdeneuvonta kumpuaa kirkon avioliittoneuvonnasta. Se kuuluu edelleen, kun asiantuntijat varoittavat syrjähypyistä ja jakavat kymmenen käskyä ihmissuhteisiin.

Toivon, että media lopettaisi parisuhteen pitämisen itseisarvona. Parisuhteen tärkeys perustellaan nyt sillä, että se tuottaa hyvinvointia, mutta Suomessa on 1,2 miljoonaa yksinasuvaa, kuten Anna-Sofia Nieminen Journalistissa marraskuussa kirjoitti. Moni heistä saa hyvinvointia muista asioista kuten ystävistä, lapsista, harrastuksista ja itsensä kehittämisestä.

”Jos kyseenalaistaa parisuhteen, se on kuin asettuisi vastustamaan itse elämää”, sosiologi Maksimainen sanoo.

Parisuhde-sana pitäisi korvata sanalla suhde. Kumppani on hyvä sana. Sitä voi käyttää myös monikossa, koska noin viisi prosenttia suomalaisista pitää ihanteenaan useampaa yhtäaikaista kumppania.

Toissavuonna ilmestyneessä kirjassa Mediated Intimacy vahvistetaan tutkimukseen nojaten samat asiat, joihin minä turhauduin. Parisuhdejutut puhuttelevat vain heteropareja ja kaikkien ajatellaan olevan yksiavioisia. Jutuissa keskitytään miehen nautintoon, pidetään yhdyntää synonyyminä seksille ja orgasmia kuittauksena seksin onnistumisesta.

Kirja nostaa esiin vinkkilistat seksin piristykseen. Vinkit pitävät yllä käsitystä, että suhteissa on pakko olla seksiä, ja että fetissi- tai pornoelementtejä voi käyttää vain perinteisen seksin piristeenä. Mediassa soisi joskus näkyvän, että moni toteuttaa seksuaalisuuttaan pääosin tällaisilla tavoilla. Seksikäsityksen pitäisi muutenkin laajentua. Nykyinen esileikki-sanan käyttäminen käsi- ja suuseksistä pönkittää yhdyntäkeskeisyyttä. Yhdyntäkeskeisyyden vuoksi naiset saavat vähemmän orgasmeja kuin miehet.

Haluan juttuihin monipuolisempia haastateltavia. Joka kerta ei ole pakko soittaa Väestöliittoon. Pelkästään järjestön johtavaa asiantuntijaa Heli Vaarasta oli haastateltu Helsingin Sanomiin viime vuoden lokakuun loppuun mennessä kymmenen kertaa. Se on enemmän kuin ilmastopaneelin puheenjohtajaa Markku Ollikaista.

Asiantuntijoilta pitää vaatia väitteille tieteellistä näyttöä tai tuoda juttuun toisen haastateltavan täydentävä näkemys. Nykyisellään parisuhteista haastatellaan lähinnä terapeutteja. He myyvät yrittäjinä palveluja samoihin uhkiin, joita he jutuissa maalailevat.

Toivottavasti jatkossa useampiin toimituksiin palkataan seksi- ja ihmisuhdetoimittajia, joilla on mahdollisuus perehtyä aiheita koskevaan tutkimukseen. Iltalehti on näin jo tehnyt.

Ilman erikoistumistakin seksiä ja suhteita voi käsitellä modernisti, jos asenne on sellainen kuin ruotsinkielisen Ylen ohjelmissa Relationspodden ja Naket. Meidän Perhe -lehti on tarttunut erilaisiin suhdemuotoihin lukijoiden kokemuksia joukkoistamalla.

Tosielämässä huomaa jatkuvasti, miten luovasti ihmiset seksiä ja rakkautta lähestyvät. Haluaisin näitä tarinoita myös mediaan. Suhdejuttuissa pitäisi näkyä myös ympäröivä maailma eikä jäädä pelkkään terapiapuheeseen.

Nykyisellään perhesivut ylläpitävät seksillä maustettua kultahääpäivä-ideaalia. Suhteiden rakenteelliset ongelmat on eristetty uutissivuille. Siellä raportoidaan perhesurmista, puolisoiden harjoittamasta digitaalisesta vainosta, perhevapaiden jakautumisesta ja yksinhuoltajien köyhyydestä. Myös parisuhdejutuissa voisi tuoda esiin suostumuksellisuutta, suhteiden taloudellista valtaa ja alastonkuvien tai niin sanotun kostopornon levittämistä koskevaa lainsäädäntöä.

Suostumuksellisuus tarkoittaa sitä, että kaikki osapuolet varmasti haluavat seksiä. Aihe on melko uusi ja media voisi auttaa suomalaisia seksinharrastajia sen kanssa. Eritoten, kun raiskauslakia ollaan uusimassa suostumukseen perustuvaksi. Muutenkin aihe on keskeinen #metoo:n jälkeisessä seksissä.

Pahimmillaan köykäiset self help -jutut ovat haitallisia, kuten neuvo harrastaa seksiä omasta haluttomuudesta huolimatta tai rauhoittaa mustasukkainen puoliso sillä ”ettei epävarmuudelle anna ravintoa mistään suunnasta”. Uskottomuutta käsittelevässä jutussa voidaan kuitata, että ”puolison viestien lukemisesta voi olla montaa mieltä”. Ei voi. Toisen viestien lukeminen on laitonta.

Ihmissuhteet ovat loputtoman kiinnostava aihepiiri, jossa tutkimustieto täydentyy ja arvot ja lainsäädäntö muuttuvat. Se ansaitsisi journalistista käsittelytapaa, jotta kiinnostava suhdesisältö ei jäisi vain blogien ja Instagramin varaan. 

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti, jonka esikoisromaani käsitteli parisuhdenormeja.