Journalismin seuraavat sata vuotta

JOURNALISTI
7.1.2021

Johanna Vehkoo, teksti
Anna-Kaisa Jormanainen, kuvitus

Journalistiliitto täyttää maaliskuussa 100 vuotta. Vuosisadan aikana on tapahtunut paljon: olemme saaneet esimerkiksi radion, television, internetin ja sosiaalisen median, mutta myös journalismin ansaintamallien kriisin. On aika kuvitella, miltä tulevat vuosikymmenet voisivat näyttää. Journalisti pyysi ennusteita kymmeneltä ajattelijalta.

Sankarivalokuvaaja väistyy
– tai sitten ei

• Hanna Weselius, kirjailija ja valokuvataiteen yliopistonlehtori, Aalto-yliopisto


Kuvan raja-aidat kaatuvat. Kuvajournalismiin tulee jatkossa enemmän vaikutteita muilta kuvan ja visuaalisen taiteen alueilta.

”Valokuvauksessa ja kuvajournalismissa pohditaan paljon valtasuhteita jo nyt, ja se jatkuu myös lähivuosikymmeninä. Se, minkä tunnemme kuvajournalismina, on pitkälti valkoisten varakkaiden miesten tuottamaa. Sankarivalokuvaajamyytti on ollut voimissaan kuvajournalismin alusta asti – sankarikuvaajia ovat miehet, jotka matkustavat ympäri maailmaa monta kameraa kaulassa roikkuen.

Myyttiä alettiin murtaa toki jo vuosikymmeniä sitten, kun naiset tulivat alalle. Toiseuden ja toiseuttamisen, osallistamisen ja jaetun tekijyyden kysymyksiä mietitään jatkossa vielä enemmän. Teknologinen muutos totta kai demokratisoi valokuvausta.

Olisi tervettä kehitystä, että länsimaalaiset kuvaajat eivät enää matkustaisi ympäriinsä, vaan kuvatuotantoa joukkoistettaisiin ja tekijyyttä jaettaisiin. Mutta eliitin halu matkustaa on voimakas.

Toinen iso asia on se, että deepfake-teknologian tultua valokuvalta on mennyt uskottavuus täysin. Enää ei kerta kaikkiaan voi uskoa ja luottaa, että jokin kuva liittyy mihinkään todellisuudessa tapahtuneeseen. Seuraavaksi kehitetään teknologioita, joilla todistusvoimaa pyritään saamaan takaisin.”

Virtuaalitodellisuus ravistelee journalismin tekijöitä ja kuluttajia

• Orna Ben Lulu, päätoimittaja, ja Vilma Rimpelä, toimitusjohtaja, nuorten media RARE


”Luotettavan tiedon tarve ei katoa minnekään edes sadassa vuodessa. Myös samat ongelmat pysyvät, kuten ilmasto, ekokriisi, nälkä, köyhyys ja epätasa-arvo. Journalismi kääntyy tulevaisuudessa ajamaan voimakkaammin tavoitteita, jotka tekevät maailmasta paremman paikan. Joudumme myös keskustelemaan yhä enemmän vallasta: miten sitä käytetään ja ketkä sitä käyttävät journalismissa. Kun vallan jakautumisesta saadaan enemmän tietoa, läpinäkyvyys lisääntyy.

Samalla muodostuu entistä suurempi tarve kehittää uusia työkaluja, jotka hyödyntävät tekoälyä ja tilastoja. Esimerkiksi moninaisuuden hahmottamiseen tarvitaan työkaluja.

Startuppeja ja innovaatioita syntyy lisää, ja mediayrityksistä tulee ongelmanratkaisuyrityksiä. Tiedon ja sen tuottamisen arvo nousee, oli se sitten journalismia tai ei.

Myös somesisältöjen tuottajat kiinnostuvat eettisistä ohjeista, läpinäkyvyydestä ja vastuullisuudesta, mieltävät he sitten itsensä journalisteiksi tai eivät.

Pidemmällä tulevaisuudessa siintää VR- eli virtuaalitodellisuusjournalismi. Kenties tulee silmäimplantteja, jotka kiinnittävät meidät vielä tiiviimmin osaksi mediaa. Silloin puhutaan jo transhumanismista.

VR-journalismi herättää eettisiä kysymyksiä, joita pitäisi ratkoa jo nyt. Emme osaa vielä edes kuvitella sen vaikutuksia, mutta tutkimuksista tiedetään, että VR-kokemukset vastaavat reaalikokemuksia. Siksi siitä tulee aivan uudenlainen alusta propagandalle ja väärälle tiedolle. Aiheesta pitäisi käydä paljon laajempaa keskustelua, koska se synnyttää tarvetta sääntelylle ja mediakasvatukselle.

Media on tulevaisuudessakin sosiaalinen. Rare teki tammikuussa 2020 kokeilun, jossa veimme vanhainkodin asukkaat virtuaalitodellisuuden kautta chat-ympäristöön tapaamaan syrjäytymisuhan alla olevia nuoria. Tuollainen jos mikä on aika sosiaalista.”

Internetistä tulee tylsempi ja kaupallisempi

• Jussi Pullinen, politiikan ja talouden toimituksen esihenkilö, Helsingin Sanomat


”Mediasta pääosa on yritysten tuottamaa, ja monisatavuotiset yritykset ovat harvinaisia. Japanissa on muutama yli tuhatvuotias firma. Euroopassa yli satavuotiaat yritykset ovat aika usein mediabrändejä. Mediabrändit ovat kulttuuribrändejä, ja sellaiset ovat osoittautuneet sitkeiksi. Luulen, että sadankin vuoden päästä on vielä nykyisiä sanomalehti-brändejä, mutta ei samassa muodossa kuin nyt.

Mikään mediamuoto ei ole koskaan kadonnut kokonaan. Uskon, että printtituotteita eri muodoissaan on vielä pitkänkin ajan päästä. On sitten eri asia, kuinka paljon ja kuinka laajalle yleisölle. Seitsemänpäiväisiä painettuja sanomalehtiä ei enää sadan vuoden päästä ole, mutta painetun sanomalehden kuolema on kyllä moneen otteeseen siirtynyt kauemmas tulevaisuuteen.

Telkkari on kiinnostava, koska se on siirtynyt kivuttomimmin uusille alustoille. Sitä katsotaan nyt internetissä, mutta uutislähetyksen formaatti on muuttunut tosi vähän. Tulevaisuudessa se siirtyy taas uusiin laitteisiin ja uusille pinnoille, kun näyttötekniikka kehittyy entisestään.

Suuri kysymys on, mihin päädytään instituutioiden ja kansalaistekemisen välillä. Se on tulevien vuosikymmenten keskeinen kohta, jossa tapahtuu liikettä. Nyt liike kulkee taas instituutioiden suuntaan. Median historia osoittaa, että virta usein lopulta suosii keskittymistä, sääntelyä ja kontrollia. Internet välineenä näyttää olevan kulkemassa siihen suuntaan. Tämä ei ole pelkästään hyvä asia, vaikka ehkä somen rumimmat puolet sitten karsiutuvat. Mutta kun valta keskittyy, voimme kadottaa jotain tosi hyvää internetistä.

Somessa tapahtuva ammattimaistuminen on nyt tosi nopeaa ja voimakasta. Se ajaa sisältöjä standardimpaan ja kaupallisempaan suuntaan koko ajan. Itse asiassa some on historian kaupallisinta mediaa.”

Uutisassistentti räätälöi sisällöt juuri sinulle

• Elina Paasonen, digitaalisen uutis-, urheilu- ja tapahtumapalvelun päällikkö, Yle


”2000-luvun alussa tiedotusopin peruskurssin luennoilla puhuttiin, että internetistä tuskin tulee kovinkaan iso juttu. Seuraavien sadan vuoden aikana voi syntyä vaikka mitä uusia alustoja ja laitteita. Olemme sokeita omana aikanamme tapahtuvalle muutokselle.

Esimerkiksi kymmenen viime vuoden aikana on nähty radikaali muutos siinä, missä ja millä tavoilla journalismia voi kuluttaa. Jatkossa journalismin kuluttamisen hetkiä tulee vielä enemmän, kun ihmisten ajankäyttö pirstoutuu yhä suurempaan määrään erilaisia mikrohetkiä, joiden aikana he voivat myös saada uutisia vaikkapa itseohjautuvan auton kyydissä, lenkkeillessään älykuulokkeet korvilla tai kohdatessaan synteettisen uutisankkurin. Tämä tarkoittaa uusia vaatimuksia henkilökohtaisille asiakaskokemuksille.

Personointi voi olla myös sitä, että artikkelin esitystapaa tai sävyä säädetään juuri tietylle yksilölle sopivaksi. Silloin saavutettavuus voi kasvaa. Nyt moni jättää tärkeitä juttuja lukematta, koska ne eivät puhuttele tai tuntuvat vaivalloisilta.

Kysyntä siis kasvaa, mutta journalistien määrä tuskin lisääntyy. Tekoäly ja automatisaatio tulevat avuksemme. Mietin esimerkiksi, voisiko jokainen saada oman henkilökohtaisen uutisassistentin, joka kuratoi juuri tälle ihmisille osuvimmat ja tärkeimmät uutiset. Assari osaisi myös yhdistää uutiset henkilön arkeen sopivissa hetkissä.

Kaikenlaisen manipulaation ja digitaalisen huijaamisen keinot ja mahdollisuudet lisääntyvät. Journalistien tehtävänä on tulevaisuudessakin vahvistaa ja verifioida, mikä on totta ja mikä ei.”

Moraali ja empatia ovat ihmisjournalistin valtit

• Carl-Gustav Lindén, informaatiotieteiden ja mediatutkimuksen apulaisprofessori, Bergenin yliopisto


”Tekoälyteknologia kehittyy nopeasti, joten ratkaisevaa on, miten media pääsee siihen mukaan. Nyt näyttää siltä, että media putoaa kehityksen kelkasta.

Tietysti voi kysyä, kannattaako investoida valtavasti sellaisen asian kehittämiseen, jonka hyödyt ovat tuntemattomat. Kenties tekoälystä tulee yleisteknologiaa, joka on kaikkien saatavilla. Tavat kuluttaa journalismia muuttuvat sen myötä.

Tarkoittaako se sitten jotakin aivoihin kytkettävää laitetta jossain vaiheessa? Ehkä.

Suomen kieli ei ole mikään este automatisoidun journalismin kehittämiselle. Investointien puute on.

Koneen ja ihmisen kykyjen eron pitäisi olla selvempi kuin se nyt on. Nythän koneet tekevät osittain samoja juttuja kuin ihmiset. On olennaista kysyä, mikä tekee toimittajasta inhimillisen. Silloin puhutaan eettisyydestä, moraalista, luovuudesta, inhimillisyydestä, empatiasta. Tulevaisuudessa nämä ovat toimittajan tärkeimpiä ominaisuuksia.

Automaattiset uutiset voivat palvella erilaisia pieniä yleisöjä, esimerkiksi paikallisella tasolla. Kun ihmistoimittajia ei riitä seuraamaan joitakin alueita, on hyvä, jos edes kone voi tuottaa paikallisyhteisöjä kiinnostavaa tietoa.

Ihmistoimittajien pitäisi keskittyä suuriin ja tärkeisiin asioihin, sellaisiin, jotka tuottavat yhteiskuntaan jotain arvoa.”

Idea yhteisestä maailmasta

•  Esa Väliverronen, viestinnän professori, Helsingin yliopisto


”Haluan tehdä eron journalismin ja tiedonvälityksen välille. On melko varmaa, että uutiskone pyörii sadan vuoden päästä yhtä tehokkaasti kuin nyt. Mutta se, onko journalismia olemassa, on vaikeampi kysymys.

Journalismi auttaa meitä elämään yhteiskunnassa. Se luo kuvitteellista yhteisyyttä, mielikuvaa siitä, että emme ole vain yksilöitä vaan kuulumme laajempaan yhteisöön ja meillä on yhteisiä ongelmia ratkottavina. Journalismin rakentama idea yhteisestä maapallosta on ilmastokriisin takia tärkeämpää kuin koskaan.

Näen huolestuttavia trendejä. Ihmiset jakautuvat rinnakkaistodellisuuksiin, joissa tuntuvat pätevän hyvin erilaiset näkemykset siitä, mikä on totta ja mikä on oikein.

Journalismi on jossain määrin syypää tähän kehitykseen. Ei siitä voi syyttää pelkästään populistisia liikkeitä. Räväköitä mielipiteitä ja tunteisiin vetoavia aiheita nostetaan uutismediassa esille enemmän kuin olisi syytä. Se ruokkii polarisaatiota ja blokkiutumista.

Ihmisten luottamus politiikkaan alkaa murentua. Kun yksittäisten poliitikkojen vahtiminen menee väärille urille, se lisää populistien kannatusta. Systeemin valuvikoihin ei niin herkästi puututa kuin henkilöihin. Politiikalla yritetään yhdessä sopia siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa viedään. Jos siltä viedään legitimiteetti, ollaan kusessa.”

Media hiilineutraaliksi 2035!

• Riikka Suominen, toimittaja ja kirjailija, Vihreän langan viimeinen päätoimittaja


”Naapurimaissamme ja esimerkiksi Iso-Britanniassa on panostettu ilmastojournalismiin selvästi enemmän kuin Suomessa. Mutta ilmastokriisi ei katoa minnekään, ja siitä tarvitaan erikoistuneiden toimittajien tekemää journalismia.

Jos katsotaan vaikkapa 30 vuoden päähän tulevaisuuteen, silloin eletään jo useita asteita kuumemmassa maailmassa. Sadan vuoden päästä – no, voidaan kysyä, millainen sivilisaatio täällä ylipäätään silloin on.

Vaikka journalismi ei muuttuisi mitenkään, ilmastokriisi kyllä näkyy siinä maailmassa, josta journalismi raportoi. Jatkossa se nousee merkittäväksi ja läpileikkaavaksi aiheeksi. Se otetaan kaikissa jutuissa huomioon. Kun kirjoitetaan vaikkapa lentoaseman tai sairaalan rakennuttamisesta, osataan rutiininomaisesti kysyä ilmastovaikutuksista.

Journalismi on luonteeltaan enemmän yhteiskuntaa säilyttävä kuin uudistava voima. Ehkä sen ei ole pakko olla.

Suomen tavoite on olla 15 vuoden päästä hiilineutraali valtio. Se on kova tavoite, joka etenee hitaasti. Se tarkoittaa myös sitä, että mediabisneksen on pakko muuttua. Nyt suuret mainostajat ovat fossiilibisneksen edustajia. Mediassa on rahaa fossiilisten ansiosta. Jos Suomesta tulee hiilineutraali, mainostajatkin muuttuvat. Tämä on keskustelu, joka mediayhtiöissä olisi syytä jo aloittaa.

Käynnissä oleva ekokatastrofi on journalismille myös mahdollisuus tehdä itsensä relevantiksi yleisölle. Ihmiset ovat ilmastonmuutoksesta huolissaan, ja ilmiö on monimutkainen. Kansalainen ei suoraan voi panna päättäjiä vastuuseen, mutta media voi esittää päättäjille kansalaisten kysymykset.”

Journalismista tulee äärimmäisen vaativaa ja vaikeaa työtä

• Johannes Koponen, viestinnän väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto


”Minulla ei ole pienintäkään uskoa siihen, että AR (augmented reality eli lisätty todellisuus), virtuaalitodellisuus tai mikä tahansa muu muotijuttu muuttaisi journalismia muuten kuin pintapuolisesti. Voi olla, että syntyy vaikka joku Instagramin AR-versio, josta kaikki ovat innoissaan. Sellainen voi tuoda uuden työvälineen toimittajille, mutta ei muuta journalistisen työn peruslogiikkaa.

Journalismissa on nähty hirveän vähän innovaatioita, koska se on niin kiinni vanhoissa liiketoimintamalleissa. Olen skeptinen mainoslogiikalla toimivan journalismin selviytymisen mahdollisuuksista.

Journalismin arvo on siinä, että se tasa-arvoistaa tietoa. Tieto on arvokasta silloin, kun minulla on sitä, mutta sinulla ei. Journalismi myy tiedon tasa-arvoa.

Informaatiosta voi tehdä tuotteen, joka hyötyy siitä, että sitä käytetään. Helppo esimerkki: kun lukee lehtijuttua, voi antaa suoraa palautetta ja digitaalisen jutun korjaaminen on helppoa. Jutusta voi alleviivata tärkeitä kohtia ja muutkin näkevät ne. On mahdollista luoda arvoa sillä, että uutisia lukeva joukko pystyy rikastamaan tietoa. Joku keksii tähän liittyen pian jonkun ison jutun, sellaisen, joka muuttaa uutisten toimintalogiikkaa.

Suurin mullistus on kuitenkin digitaalisuus, joka lisää koko ajan läpinäkyvyyttä yhteiskunnassa. Aiemmin journalismia on tarvittu, koska läpinäkyvyyttä ei ollut. Se kertoi tietoja, joita ei muuten saatu selville. Kun läpinäkyvyys paranee, se tarkoittaa, että journalismin kentästä tulee pienempi mutta toisaalta entistä terävämpi. Toimittaja voi keskittyä vaikkapa siihen, miten algoritmit toimivat. Siitä on vaikea saada tietoa.

Sadan vuoden kuluttua journalismi on äärimmäisiä ponnistuksia ja resursseja vaativaa, todella perimmäistä tutkimustyötä. Se lähestyy jo tieteen tekemisen kenttää, mutta sen fokus ei ole pelkkä tiedonintressi, vaan myös vallankäytön mekanismit.”

Sinnikkäiden laji

• Reetta Räty, journalistiikan työelämäprofessori, Tampereen yliopisto


”Journalisteja tulee olemaan vähemmän, nimikkeitä myös. Journalismista tulee sinnikkäiden laji. Journalismi on vaikeaa ja haasteellista, eikä pelkästään alan talouden takia.

Tulevina vuosikymmeninä journalismin arvoja määritellään uudelleen. Objektiivisuushan on melkein hylätty, koska se on niin problemaattinen. Siitä on siirrytty ajatukseen, että journalistisen prosessin kautta pyritään mahdollisimman totuudenmukaiseen kuvaan siitä, miten maailma toimii.

Tosi perinteisestä journalismista puhuminen on ammattikunnan kannalta tärkeää. Se, miten vahva ammatti-identiteetti meillä on, vaikuttaa myös siihen, uskommeko itse voivamme vaikuttaa journalismin suuntaan.

Pitää puhua hirveän paljon enemmän siitä, mikä on journalismin relevanssi tässä maailmassa, jossa kaikki voivat julkaista. Olen joskus ennen kokenut demokratia- ja sananvapauspuheen jopa vähän kiusallisena. Omassa työssäni on ollut muitakin elementtejä kuin sananvapaussoturin rooli. Soittelen vaikka kummallisia kysymyksiä ihmisten takapuolesta.

Mutta nyt olen tajunnut, että se läpinäkyvyys on oikeasti paljon tärkeämpää kuin olen osannut ajatella. Pitää alkaa puhua journalistisista prosesseista. Se on sukua tiedeaktivismille. Jos on pitänyt itsestään selvänä, että ihmisillä on tiedossa, mitä on tutkittu tieto ja millainen on tieteellinen prosessi, niin nythän on todellakin käynyt ilmi, että näin ei ole.

Pitäisi löytää epäjuhlallisia tapoja puhua journalismin demokratiatehtävästä. Ei itsekorostuksen vaan yhteisen asian kautta.”



1 2021
Arkisto

Journalismin seuraavat sata vuotta

Journalistiliitto täyttää maaliskuussa 100 vuotta. Vuosisadan aikana on tapahtunut paljon: olemme saaneet esimerkiksi radion, television, internetin ja sosiaalisen median, mutta myös journalismin ansaintamallien kriisin. On aika kuvitella, miltä tulevat vuosikymmenet voisivat näyttää. Journalisti pyysi ennusteita kymmeneltä ajattelijalta.

Mitä puoluetta politiikantoimittajat ryöpyttävät eniten? Miten he suhtautuvat eri pääministereihin? Entä työmarkkinajärjestöihin?

Journalisti analysoi kuuden tunnetun politiikan toimittajan kolumnit, näkökulma-artikkelit ja muut mielipiteelliset tekstit.

Tähtäät isona kansanedustajaksi, Hanne Aho

Sata vuotta täyttävän Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho haluaa tulla tasapainoiseksi ihmiseksi ja haaveilee tes-neuvotteluiden aikana paluusta Suomen Kuvalehden graafikoksi.

Toimittajat, persuuntuneita vai vihervasemmistoa?

”Suomessa perussuomalaisten pelikirjasta tuttu ikävän journalismin esittäminen puoluepolitiikkana vaikuttaa hiljalleen saavan suosiota useamman poliittisen liikkeen piirissä”, kirjoittaa Janne Zareff.

Toimittajan tasapuolisuus ei auta, jos luottamus on menetetty

Yksikään ihminen ei tee työtään arvotyhjiössä. Onneksi juuri kukaan journalisti ei kuvittele olevansa täydellisen objektiivinen yli-ihminen, johon arvot tai elämäntilanne eivät vaikuta, kirjoittaa Maria Pettersson.

Lisää aikaa eropakettia harkitsevalle

”Ensimmäiset päivät irtisanomisen jälkeen voivat mennä täysin sumussa. Pitäisi pystyä soittamaan monta puhelua, kysyä oikeita kysymyksiä, omaksua vastauksia ja tehdä niiden perusteella päätös, jonka vaikutukset tulevaisuuteen ovat joka tapauksessa epävarmoja”, kirjoittaa Journalistiliiton juristi Sanna Nikula.

Korona sävytti median vuotta 2020

Korona muutti työtavat ja kiihdytti media-alan murrosta ja Yhdysvalloissa käytiin vaalit. Tapahtuiko media-alalla muutakin? Kokosimme yhteen vuoden 2020 keskeiset journalismiuutiset.

Päivi Lehtomurto vaihtoi nuorten median työterveysaiheisiin

Päivi Lehtomurto aloitti joulukuussa Työterveyslaitoksella mediaviestinnän erityisasiantuntijana. Sitä ennen hän työskenteli kymmenen vuotta Demissä.

Etusivu uusiksi

Kun Susanna Luikku sai Suomen olympiajoukkueen tiedottajalta viestin, ja sitten tuli kiire.

Journalistiliiton uuden ilmeen suunnitteli Tuija Tarkiainen ja uuden logon piirsi Camilla Pentti. ”Perinteinen leijona haluttiin säilyttää, mutta uusi leijona on modernimpi ja vähemmän kulmikas”, Tarkiainen kertoo.

Journalistiliitto saa uuden ilmeen

Tunnusvärit ja -fontit vaihtuvat, viestintämateriaalit muuttuvat ja logo päivitetään.

Ole korrekti, älä hyperkorrekti

”Tietoisuus siitä, että puhuttu ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan, voi johtaa ylenpalttiseen virallisuuden tai esimerkiksi kansainvälisyyden tavoitteluun”, kirjoittaa Ville Eloranta.

De nya journalisterna är influencers

Högermedierna satsar mindre på att producera den bästa journalistiken och mer på att främst bekräfta det tittarna redan tror, skriver Jeanette Öhman.

Sanomalehtimiehen näytenumero huhtikuussa 1924.

Lehti harrastuksen avuksi

Suomen Sanomalehtimiesten Liitto tarvitsi oman lehden, koska sisäinen tiedotus hoitui ”helpoimmin painokoneen kautta”.

Avarakatseinen humanisti

Toimittaja Jussi Kentala 24. 7. 1946 Veteli – 23. 11. 2020 Kauhava

Taitava taittaja - käytännössä ja teoriassa

Ulkoasupäällikkö Hannu Pulkkinen 8.11.1951 Pyhäjärvi – 6.12.2020 Helsinki 

Henkilökuvauksen lordi ja velho 

Valokuvaaja Kari Kaipainen 28. 9. 1952 Mikkeli – 2. 11. 2020 Espoo

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta