Yksin ei tarvitse selviytyä

JOURNALISTI
19.11.2020

Johanna Sillanpää

Kirjoittaja on Mediakunnan toiminnanjohtajan sijainen.

Hanna Kokkonen palaa työhön 1. 12 .2020.

Jokaisessa neuvottelussa ei voi voittaa, mutta mitään ei saa, jos ei uskalla pyytää, kirjoittaa Mediakunnan Johanna Sillanpää.

Aloitin viime vuoden lopulla Mediakunnan sijaistavana toiminnanjohtajana ja tutustuin osuuskuntaan juuri liittyneeseen graafikkoon. Pian selvisi, että hänen tärkein työnantajansa katkaisee nollatuntisopimuksen. Graafikon työstä pidettiin, mutta enemmän yrittäjänä kuin palkansaajana.

Vuosi vaihtui epävarmuudessa. Neuvottelut vanhan työnantajan globaalin lakiosaston kanssa hirvittivät ja graafikko uskoi työtilausten vähenevän.

Apuun tuli Mediakunta ja etsimme yhdessä molemmille osapuolille sopivaa ratkaisua. Saimme neuvoteltua sopimuksen, kun jo kuljettiin kohti suurta arvaamatonta.

Vastoin kaikkia odotuksia työtä on riittänyt. Osuustoiminta ei ollut firmalle tuttua, mutta se hyväksyi Mediakunnan mallin. Firmasta tuli Mediakunnan asiakas, jolle graafikko toteuttaa toimeksiantonsa Mediakunnan palkkaamana työntekijänä. Nyt hänelle on solmittu Mediakunnassa jo useampi sopimus.

”En olisi selvinnyt tästä yksin”, graafikko sanoi.

Mediakunta on paitsi yritys myös ammatillinen yhteisö, jossa toimiminen edistää yhteistä hyvää. Jokaisessa neuvottelussa ei voi voittaa, mutta mitään ei saa, jos ei uskalla pyytää. Yksin ei kuitenkaan tarvitse selviytyä. Ei ole yhdentekevää, että saa tarvittaessa tukea oman alan asiantuntijoilta.



9 2020
Arkisto

Rikkaiden omaisuudesta pitäisi julkaista tietoja paljon avoimemmin

Median tulee pystyä perustelemaan kirkkaasti, miksi ihmisten verotietoja on tärkeää julkaista, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Sinua masentaa, että Iltalehden lukijoita kiinnostaa tosi-tv eikä EU, Erja Yläjärvi

Iltalehden vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi viihtyy hyvin pomona eikä muista itsekään, mistä aiheista teki toimittajana juttuja.

Onko media oppinut virheistään, kun taloustuhon siivoaminen alkaa?

”Kun talous viimeksi horjui, suomalainen media epäonnistui tehtävässään. Se johtui siitä, että tiedotusvälineissä luotettiin järkähtämättä korkeisiin herroihin, joille oli suotu virat”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Biden ja Trump suomeksi pikavauhdilla

Yleisradion pikatoiminnan tiimi kääntää vaaliväittelyt ja Oscar-gaalat suomeksi muutamassa tunnissa. Esimerkiksi Trumpin ja Bidenin toinen väittely alkoi Suomen aikaa 23. lokakuuta kello 04 ja tekstitetty lähetys TV:ssä kello 12.40.

”Suomeen tarvitaan ehdottomasti pysyvä mediatukijärjestelmä muiden Pohjoismaiden tapaan”, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sanoo.

Koronatukea haettiin ainakin 271 tiedotusvälineelle

Suurin osa hakijoista on pieniä sanomalehtitaloja. Viestintäministeriön asettama työryhmä pohtii myös pysyvää mediatukea.

Työlainsäädäntö suojaa myös poikkeusoloissa

”Alan uusiin työsopimuksiin on keväästä alkaen ilmestynyt erilaisia covid-19-pykäliä. Kirjaukset ovat kuitenkin pääosin lain ja työehtosopimusten vastaisia ja siksi mitättömiä”, kirjoittaa juristi Mari Marttila.

Kuusi tapaa miellyttää johtolauseneurootikkoa

”Älä ole asenteellinen. Ainakaan neutraaliksi tarkoitettu uutisproosa ei tarvitse sellaisia verbejä kuin jyrähtää”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Ackrediteringsbusinessen blomstrar i Afrika

Det här betyder delvis att det är få frilansar som har råd och möjlighet att rapportera från Afrika. Samtidigt är det bra att komma ihåg att det här är verkligheten för största delen av de afrikanska journalisterna, skriver Liselott Lindström.

Voimistelunopettajasta tuli toimittaja

Toimittaja Esko Kähkönen 20. 4. 1927 Rovaniemi – 28. 9. 2020 Rovaniemi

”Imatran aluepäällikkö” ja ay-vaikuttaja on poissa

Toimittaja Heikki Luukkanen 25. 11. 1946 Ruokolahti – 27. 9. 2020 Helsinki

Yksin ei tarvitse selviytyä

Jokaisessa neuvottelussa ei voi voittaa, mutta mitään ei saa, jos ei uskalla pyytää, kirjoittaa Mediakunnan Johanna Sillanpää.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta