Onko media oppinut virheistään, kun taloustuhon siivoaminen alkaa?

JOURNALISTI
19.11.2020

Susanna Kuparinen

Kirjoittaja on toimittaja, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja.

”Kun talous viimeksi horjui, suomalainen media epäonnistui tehtävässään. Se johtui siitä, että tiedotusvälineissä luotettiin järkähtämättä korkeisiin herroihin, joille oli suotu virat”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Suomalaisen median helmasynti on pitää korkeassa virassa olevaa henkilöä automaattisesti luotettavana.

Liian usein media antaa tilaa epäselviin väitteisiin, omiin tunteisiin ja puhtaasti mielipiteisiin perustuvalle ideologiselle sopellukselle, jos se tulee riittävän korkealta.

Presidentti Donald Trump ja hänen hallintonsa ovat horjuttaneet median luottamusta vallanpitäjiin. Se voi olla ihan hyvä juttu. Viimeistään nyt kaikille on selvää, että kun herra suo viran, järki ei automaattisesti seuraa perässä.

Opetus on syytä muistaa, kun Suomessa aletaan siivota koronan aiheuttaman taloustuhon jälkiä.

 

Median ensimmäinen näytön paikka ovat kevään kuntavaalit, joissa on luvassa runsaasti talouspuhetta. Kun talous viimeksi horjui, suomalainen media epäonnistui tehtävässään. Se johtui siitä, että tiedotusvälineissä luotettiin järkähtämättä korkeisiin herroihin, joille oli suotu virat.

Viestinnän tutkija Timo Harjuniemi kirjoitti pari vuotta sitten Ydin-lehdessä Euroopan ja Suomen talouskuriuutisoinnista 2010-luvulla. Tuolloin sekä oikeisto että vasemmisto sitoutuivat Suomessa talouskuripolitiikkaan ja valtiovarainministeriön leikkauslistoihin. Jos media olisi hoitanut hommansa, se olisi tarkastellut asiaa kriittisesti: onko talouskuripolitiikka ainoa vaihtoehto ja mitä siitä seuraa?

Sen sijaan media kutsui asiantuntijoikseen vuoden 2008 finanssikriisin ennakoinnissa täydellisesti epäonnistuneet ekonomistit ja ”talousviisaat” ja asemoi itsensä “järkevän” konsensuksen ytimeen.

Harjuniemi jatkaa analyysiaan tuoreessa Juha Herkmanin kanssa tekemässään tutkimuksessa Eurokriisi suomalaisissa sanomalehdissä 2010 – 2012. Hän kuvailee suomalaista mediakeskustelua ”eliittivetoiseksi kriisijulkisuudeksi”, jossa ääneen pääsivät poliitikot ja ekonomistit, mutta eivät kansalaisyhteiskunnan edustajat, kuten työmarkkina- tai kansalaisjärjestöjen asiantuntijat. Jutuissa kriisin juurisyynä nähtiin kansallinen talous- ja sosiaalipolitiikka.

Koko 2010-luvun media olikin alusta, jonka päälle kuka tahansa rahan, aseman tai vallan aateloima asiantuntija saattoi käppäillä väittämään finanssikriisiä julkisen talouden kriisiksi. Poliitikot ja yritysjohtajat haukkuivat suomalaisia laiskoiksi ja hemmotelluiksi, koska ihmiset eivät halunneet tinkiä työehdoistaan tai sosiaali- ja terveyspalveluista. Suomi oli tuhon tiellä ja Kreikan tiellä ja ”työ oli parasta sosiaaliturvaa”.

Pankkimies sai kertoa sivun mittaisessa yhden sitaatin haastattelussa, kuinka ”hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän” ja toinen pankkimies sai väittää, että ”verosuunnittelun kriminalisointi lisää epävarmuutta”.

Molemmat saivat esittää väitteensä ilman, että toimittaja olisi edes ujosti kysynyt, että ”mihin sinun väitteesi perustuu”.

 

Eduskuntavaalit 2015 olivat nolo farssi, jossa toimittajat inttivät, että paljonko leikataan ja mistä. Studion taustalla tikittivät velkakellot. Keskeinen kysymys ei ollut miksi tai keneltä leikataan. Vain yksi asia kiinnosti: Kuinka paljon? Vaadimme enemmän!

Varovaisen kriittisiä näkemyksiä leikkauspolitiikan järjellisyydestä on alkanut esiintyä suomalaisissa tiedotusvälineissä vasta hiljattain, kun oikealle kallistunut talouslehti The Economist uutisoi näyttävästi talouskuripolitiikan fiaskosta.

Kun koronakriisin aiheuttaman taloustuhon siivoaminen jonakin päivänä alkaa, lyön vetoa, että ensimmäisenä paikalle ryntäävät samat naamat kuin finanssikriisin jälkeen. He saarnaavat samoja väitteitä ja ajavat entiseen malliin omaa etuaan yhteisen hyvän nimissä. Alkaa tuttu huuto. Hyvinvointi kasvaa leikkaamalla ja työpaikat lisääntyvät palkkoja polkemalla. Suomi lähtee nousuun, kun otamme köyhiltä ja annamme rikkaille.

Yritetään silloin muistaa Trump ja vuoden 2015 ääliömäiset velkakellot.

Muuten käy niin, että kun vallakkaiden öyhötys alkaa, media taantuu kädeksi, joka ojentaa megafonin.



2 2021
Arkisto

Lauri Nurmi hankki vuoden kovimman politiikan uutisen. Miksi Lännen Media halusi estää sen julkaisemisen?

Iltalehti ja Aamulehti julkaisivat vuoden 2017 mieleenpainuvimman uutisen: pääministeri Juha Sipilä oli käynyt perussuomalaisten kanssa salaisia neuvotteluja, joista valtiosihteeri oli kuljetettu pois auton takaluukkuun piilotettuna. Uutisen oli hankkinut Lännen Median toimittaja Lauri Nurmi. Kiitosten sijaan häneltä pyydettiin kirjallista selvitystä.

Median tulee varmistaa, ettei kulkutauti nitistä kansanvaltaa

Kuntavaaleissa meillä on hyvä mahdollisuus osoittaa, että toimiva media tukee kansanvaltaa ja ansaitsee tukea, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Olet jo käynyt metsällä Reenpäiden kanssa, Matti Kalliokoski

Suomen Kuvalehden päätoimittaja hoksasi vasta jälkeenpäin tulleensa pyydetyksi ehdolle eduskuntaan.

Mitä vastuullisuus on mediabisneksessä?

Onko nyt sellainen aika, että median pitäisi luopua näennäisestä objektiivisuudesta ja tunnustaa rohkeasti väriä, kysyvät Elina Yrjölä ja Annukka Oksanen.

Pikaopas kielipulmiin

Kirjoitetaanko sana yhteen vai erikseen, isolla vai pienellä? Unohtuuko pilkun paikka? Kokeneen kielenhuoltajan muistilista toimittajien tyypillisiin kielipulmiin.

Den svenska webbtidningen Realtid, tidningens chefredaktör och två reportrar har stämts för förtal i en domstol i London. Camilla Jonsson, chefredaktör, säger att det just nu pågår en skriftväxling mellan parternas advokater. Först ska frågan om ärendet ens får drivas i London avgöras. ”Om domstolen bestämmer att det blir en full förtalsprocess så blir det en kostsam affär. Ägarna och styrelsen backar oss fullt ut, men Realtid är en liten aktör, så det är klart att detta rent ekonomiskt är en utmaning”, säger Jonsson.

Uppmärksammat förtalsåtal i Sverige väcker frågor också hos oss

Juridiska metoder missbrukas för att hota och skrämma journalisterna till tystnad. Vad ska man göra om en utländsk advokatbyrå skickar ett hotfullt brev?

Kuvallinenkaan kieli ei ole mielivaltaista

Millaista tilastodataa saadaan madoilta? Tämä kysymys herää, kun numeerista tietoa kutsutaan madonluvuiksi, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vad kom först – journalisten eller storyn?

Att rapportera om Bobi Wine var en säkerhetsrisk för journalister och det visste Bobi Wine själv också, skriver Liselott Lindström.

Turun Sanomat tietää lukijoistaan kaiken

Harri Ahola soitti kiihdytysajajalle, mutta haastateltava ei ollutkaan ihan samalla radalla.

Etäily toi koulutukseen enemmän osallistujia ja uusia teemoja

Journalistiliiton tavoitteena on palvella jäseniä tasapuolisesti, asuinpaikasta riippumatta. Tässä verkkokoulutus on osoittanut voimansa, kirjoittaa koulutuspäällikkö Nina Porra.

Sanomalehtimiesliiton aluepäiviä käsiteltiin Sanomalehtimiehen numerossa 2/1970. Jutun otsikko oli ”Purnaa, toivoo, pelkää, vaatii”.

Huolena laatu, juttuvaihto ja värikuvat

Sanomalehtimiesliiton jäsenten toiveet ja pelot vuodelta 1969 kuulostavat tutuilta.

Tyyneyden majakka myrskyjen keskellä

Professori Raimo Seppälä 27. 3. 1934 Ulvila – 24. 1. 2021 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta