”Suomeen tarvitaan ehdottomasti pysyvä mediatukijärjestelmä muiden Pohjoismaiden tapaan”, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sanoo.

Koronatukea haettiin ainakin 271 tiedotusvälineelle

JOURNALISTI
19.11.2020

Manu Marttinen, teksti
Heli Saarela, kuva

Suurin osa hakijoista on pieniä sanomalehtitaloja. Viestintäministeriön asettama työryhmä pohtii myös pysyvää mediatukea.

Medialle tarkoitettua koronatukea haki määräaikaan mennessä 119 media-alan yritystä. Yritykset hakivat tukea yhteensä noin 271 tiedotusvälineelle:  sanomalehdille, aikakauslehdille ja verkkojulkaisuille sekä radio- ja tv-kanaville. Haun määräaika päättyi tiistaina 17. marraskuuta keskiyöllä. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tiedotti asiasta torstaina 19. marraskuuta.

Traficomin juristin Eliisa Reenpään mukaan tukea on haettu etenkin pienten sanomalehtien tukemiseen.

”Pienten paikallislehtien osuus on suuri, mutta emme ole vielä tarkemmin käyneet hakemuksia läpi. Tukipäätökset tehdään vuoden loppuun mennessä”, Reenpää sanoi maanantaina 16. marraskuuta.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) ilmoitti lokakuussa hallituksen antavan tiedotusvälineille 7,5 miljoonan euron koronatuen journalistisen sisällön edistämiseen. Tuki on suunnattu Suomessa toimiville mediataloille, joiden mainosmyynti ja liikevaihto ovat merkittävästi supistuneet koronaepidemian takia.

 

Marraskuun alussa LVM:n asettama työryhmä alkoi pohtia myös pysyvää mediatukea. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomessa ei juurikaan ole pysyvää journalismin tukea. Journalistiliitto on mukana työryhmässä.

”Mediatuen tavoite on tukea tiedonvälitystä. Se on demokratiatuki, ei esimerkiksi yritystuki”, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sanoo.

Ehdotus pysyvästä tukimallista on tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden aikana.

EDIT: 20.11. klo 13:45. Päivitetty tiedot koronatuen hakijamääristä.  Traficom julkaisi luvut Journalistin painoonmenon jälkeen.



9 2020
Arkisto

Rikkaiden omaisuudesta pitäisi julkaista tietoja paljon avoimemmin

Median tulee pystyä perustelemaan kirkkaasti, miksi ihmisten verotietoja on tärkeää julkaista, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Sinua masentaa, että Iltalehden lukijoita kiinnostaa tosi-tv eikä EU, Erja Yläjärvi

Iltalehden vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi viihtyy hyvin pomona eikä muista itsekään, mistä aiheista teki toimittajana juttuja.

Onko media oppinut virheistään, kun taloustuhon siivoaminen alkaa?

”Kun talous viimeksi horjui, suomalainen media epäonnistui tehtävässään. Se johtui siitä, että tiedotusvälineissä luotettiin järkähtämättä korkeisiin herroihin, joille oli suotu virat”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Biden ja Trump suomeksi pikavauhdilla

Yleisradion pikatoiminnan tiimi kääntää vaaliväittelyt ja Oscar-gaalat suomeksi muutamassa tunnissa. Esimerkiksi Trumpin ja Bidenin toinen väittely alkoi Suomen aikaa 23. lokakuuta kello 04 ja tekstitetty lähetys TV:ssä kello 12.40.

”Suomeen tarvitaan ehdottomasti pysyvä mediatukijärjestelmä muiden Pohjoismaiden tapaan”, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sanoo.

Koronatukea haettiin ainakin 271 tiedotusvälineelle

Suurin osa hakijoista on pieniä sanomalehtitaloja. Viestintäministeriön asettama työryhmä pohtii myös pysyvää mediatukea.

Työlainsäädäntö suojaa myös poikkeusoloissa

”Alan uusiin työsopimuksiin on keväästä alkaen ilmestynyt erilaisia covid-19-pykäliä. Kirjaukset ovat kuitenkin pääosin lain ja työehtosopimusten vastaisia ja siksi mitättömiä”, kirjoittaa juristi Mari Marttila.

Kuusi tapaa miellyttää johtolauseneurootikkoa

”Älä ole asenteellinen. Ainakaan neutraaliksi tarkoitettu uutisproosa ei tarvitse sellaisia verbejä kuin jyrähtää”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Ackrediteringsbusinessen blomstrar i Afrika

Det här betyder delvis att det är få frilansar som har råd och möjlighet att rapportera från Afrika. Samtidigt är det bra att komma ihåg att det här är verkligheten för största delen av de afrikanska journalisterna, skriver Liselott Lindström.

Voimistelunopettajasta tuli toimittaja

Toimittaja Esko Kähkönen 20. 4. 1927 Rovaniemi – 28. 9. 2020 Rovaniemi

”Imatran aluepäällikkö” ja ay-vaikuttaja on poissa

Toimittaja Heikki Luukkanen 25. 11. 1946 Ruokolahti – 27. 9. 2020 Helsinki

Yksin ei tarvitse selviytyä

Jokaisessa neuvottelussa ei voi voittaa, mutta mitään ei saa, jos ei uskalla pyytää, kirjoittaa Mediakunnan Johanna Sillanpää.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta