Jos haastateltava kuolee uutisoinnin jälkeen, yleisö syyttää joskus toimittajaa. Myös toimittaja saattaa pohtia omaa osuuttaan, vaikka olisi toiminut Journalistin ohjeiden mukaan.

Journalistin ohjeet - yksityinen ja julkinen

JO 27. Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä.

JO: 28. Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta.

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ja Lex Hymy

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on Suomen rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko, josta voi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Teon tunnusmerkistöön kuuluu paikkaansa pitävän tiedon levittäminen, kun taas kunnianloukkauksessa on kyse ensisijaisesti valheellisen tiedon levittämisestä.

Rikoslakiin lisättiin vuonna 1974 säännös, jolle annettiin kutsumanimi Lex Hymy.

Lex Hymy tarkoittaa silloisen rikoslain 27. lukuun lisättyä pykälää 3a yksityiselämän loukkaamisesta. Säännöstä perusteltiin Hymyn sopimattomaksi katsotulla kirjoittelulla Timo K. Mukkaa käsittelevässä artikkelissa.

JOURNALISTI
19.11.2020

Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Vesa Lehtimäki, kuvitus

Ruotsalaisen Aftonbladetin kulttuuriosaston entiseltä päälliköltä Åsa Linderborgilta ilmestyi hiljattain hänen päiväkirjoihinsa perustuva kirja Året med 13 månader. Kirjassa Linderborg kuvaa tuntemuksiaan vuoden ajalta teatterinjohtaja Benny Fredrikssonin itsemurhan jälkeen.

Syy kirjan ilmestymiseen on karu. Aftonbladetin artikkelissa Fredrikssonia vaadittiin tilille muun muassa seksuaalisen häirinnän sallimisesta teatterissaan ja näyttelijän painostamisesta aborttiin. Jutussa 40 teatterin työntekijää syytti häntä epäasiallisesta käytöksestä ja huonoista johtamistavoista. Fredriksson erosi tehtävästään joulukuussa 2017, ja kun teatterinjohtaja kolme kuukautta myöhemmin teki itsemurhan, piti osa lukijoista syynä Linderborgin artikkelia. Myöhemmin Linderborg totesi esimerkiksi, ettei aborttiin painostaminen pitänyt paikkaansa.

Ruotsalainen media on kuolemantapauksen jälkeen harjoittanut itsetutkiskelua. Miten yksittäisen henkilön tekemisten epäkohtia voisi tuoda esille ajamatta jutun kohdetta liian ahtaalle?

Suomalainen media selvisi #metoo-kirjoittelusta ilman vastaavia syytöksiä tai tragedioita. Kuitenkin myös Suomen lähihistoriasta löytyy negatiiviseen julkisuuteen yhdistettyjä kuolemantapauksia. Miltä ne tuntuvat toimittajasta ja voiko niistä oppia jotain?

 

Vuoden 2009 huhtikuussa 7 päivää -lehti julkaisi uutisen, jonka mukaan poliisi oli kuulustellut Sig-yhtyeen laulaja Matti Inkistä epäiltynä lapsipornon lataamisesta ja levittämisestä. Kuultuaan jutun julkaisemisesta aivosairaudesta kärsinyt Inkinen katosi.

”Kyllä nuo viikot olivat myös minulle pitkiä, sillä tietenkin mietin, että johtuuko katoaminen artikkelistani. Seurasin etsintäkuulutuksia tarkasti ja toivoin koko ajan, että hän löytyisi jostain elossa. Pohdin asiaa paljon myös Inkisen perheen kannalta, sillä tilanne oli heille varmasti kamala”, uutisen kirjoittanut Seiskan erikoistoimittaja Panu Hörkkö kertoo.

Inkinen löytyi noin kuukauden päästä hukuttautuneena. 7 päivää -lehti kielsi jutun ja kuoleman välisen yhteyden, mutta lukijat arvostelivat lehteä jyrkkäsanaisesti. Juttu on poistettu Seiskan nettisivuilta.

Hörkkö ei ollut ammatillisesti huolissaan, sillä tiesi jutun faktojen pitävän paikkaansa.

”Tuollaiseen tilanteeseen ei voi varautua etukäteen muuten kuin pitämällä tarkasti huolen siitä, että on toiminut Journalistin ohjeiden mukaan. Julkisen sanan neuvosto tutki Inkis-juttuni ja totesi lausunnossaan, että hyvää journalistista tapaa oli noudatettu”, Hörkkö sanoo.

Julkisen sanan neuvosto perusteli vapauttavaa päätöstä sillä, että lehden tiedot esitutkinnasta pitivät paikkaansa ja Inkinen sai itse kommentoida rikosepäilyjä jutussa. Inkinen oli myös julkisuuden henkilö, joten hänestä sai kertoa enemmän kuin yksityishenkilöstä.

7 päivää ei syytä muusikkoa rikoksesta vaan kertoo, että kysymys on vasta epäilystä. Muusikko saa vastata kysymyksiin ja esittää oman kantansa. Jutussa ei ole esitetty olevan virheitä”, JSN-lausunnossa todetaan.

Hörkkö muistuttaa, että ikävistäkin asioista pitää voida uutisoida.

”Jos henkilö on päätynyt ikävän uutisen seurauksena kohun keskelle, kannattaa harjoittaa vakavaa itsetutkiskelua ennen kuin alkaa toimittajaa syyttelemään”, Hörkkö sanoo.

Inkisen kuolemalla oli kuitenkin seuraukset myös 7 päivää -lehdelle. Toimitussihteeri Ilkka Isosaari irtisanoutui myöhemmin samana vuonna. Hän käsitteli Inkis-jutun ja muistaa työskennelleensä kiireessä.

Seiskassa moraalini soti koko ajan työtä vastaan, ja tämä Inkisen tapaus oli äärimmäinen esimerkki siitä. Inkisen kohtalo vauhditti loppuun palamistani”, Isosaari sanoo.

Isosaari mietti Inkisen itsemurhan jälkeen, olisiko juttua kannattanut julkaista ja olisiko omaisilta pitänyt pyytää lehdessä anteeksi.

”Sensaatiotoimittajathan puolustelevat, mutta minun mielestäni pitäisi mennä vähän itseensäkin”, Isosaari sanoo.

 

Tutkimuskoordinaattori Heikki Kuutti Jyväskylän yliopistosta on perehtynyt journalismin eettisiin kysymyksiin. Hän muistuttaa, että julkisuuden vaikutusta jutun kohteen kuolemaan on mietitty ainakin vuodesta 1973 asti, kun Hymyn artikkeli Riiput ristillä jo, Timo K. Mukka ilmestyi. Artikkelissa kirjailija Timo K. Mukan syytettiin tuhlanneen rahansa ja terveytensä viinaan, syyllistyneen rattijuopumukseen ja olleen suhteessa alaikäisen tytön kanssa.

Mukka oli rahavaikeuksissa, mutta muille syytöksille on vaikea löytää todisteita. Tampereen yliopiston tutkija Toni Lahtinen kirjoittaa Mukan kirjeistä kootussa kirjassaan Annan sinun lukea tämänkin, että Mukkaan kohdistuneet syytökset ovat syntyneet todennäköisesti huhupuheista.

Mukka kärsi sydämen vajaatoiminnasta ja artikkeli julkaistiin kirjailijan ollessa sen takia sairaalahoidossa. Mukka menehtyi artikkelin julkaisun jälkeen sydämen petettyä lopullisesti.

Hymy joutui oikeuteen ja kirjoituksen julkaisu johti vuonna 1974 yksityiselämälainsäädännön uusimiseen eli kuuluisaan Lex Hymyyn.

”Silloin katsottiin, että kaikkia yksityiselämän asioita ei saa kertoa, vaikka ne olisivat tottakin”, Kuutti sanoo.

Lehteä syytettiin Mukan kuolemantuottamuksesta.

”En ole kuullut, että selkeää kausaliteettia lehtijutun ja kuoleman väliltä olisi silti löytynyt koskaan. Ei myöskään Mukan jutussa”, Kuutti sanoo.

Kuutti pitää silti raskauttavana, että Mukasta kirjoitettiin useita kovasanaisia artikkeleita. Julkisuuden vaikutus henkilöön voi muuttua ajan myötä raskaammaksi.

”Henkilöön ei saa kohdistaa ajojahtia”, Kuutti sanoo.

Hymyn Riiput ristillä -artikkeli on kirjoitettu nimimerkin takaa, eikä oikeaa kirjoittajaa paljastettu edes oikeudessa. Sen sijaan Hymyn silloinen päätoimittaja Jorma K. Virtanen istui oikeudessa syytetyn penkillä.

”Sitä ei pysty todistamaan kumminkaan päin, vaikuttiko artikkeli kuolemaan”, eläkkeellä oleva päätoimittaja Virtanen sanoo nyt, mutta ei halua kommentoida asiaa enempää.

Heikki Kuutti muistuttaa, että toimittaja joutuu välillä tasapainoilemaan jutun julkaisun ja sen ikävien seurauksien väillä.

Varovaisuus on paikallaan varsinkin arkaluontoisia tietoja julkaistessa. Toimittaja ei voi aina tietää, miten jutun kohde reagoi uutiseen. Pientenkin uutisten seuraukset voivat olla todella yllättäviä, vaikka Suomessa kuolema yhdistetään julkisuudessa esiintymiseen vain hyvin harvoin.

Julkisuuden kerrannaisvaikutus tuli yllättävällä tavalla esille muotisuunnittelija Teri Niitin tapauksessa vuonna 2016. Niitti oli stylisti ja televisiopersoona, joka tuli tunnetuksi muun muassa televisiosarjoista Suomen huippumalli haussa ja Vuosia nuoremmaksi.

Niitti julkaisi tammikuussa sosiaalisen median päivityksen, jossa hän arvosteli lastaan lentokoneessa imettävää äitiä ja liitti päivitykseen mukaan äidin kuvan.

”Voisivatko julkisesti imettävät äidit peittää tapahtuman huivilla”, Niitti kysyi englanninkielisessä päivityksessään.

Kommentti herätti runsaasti vastustusta sosiaalisessa mediassa ja aiheesta kirjoitettiin paljon lehtijuttuja. Ensimmäisen laati pitkän linjan viihdetoimittaja Mikko Räsänen Voice.fi-sivustolle. Hän ei tuolloin osannut aavistaa, kuinka suureksi asia paisuisi.

”Someraivo oli ollut ennenkin uutisaihe. Terin tapauksessa kävi kuitenkin niin, että kun tuo lumipallo lähti pyörimään, ei se pysähtynytkään muutamassa päivässä vaan jatkui viikkoja”, nykyisin Iltalehden julkaisupäällikkönä työskentelevä Räsänen muistelee.

Räsänen itse lopetti uutisoinnin aiheesta kolmen kirjoituksen jälkeen.

”Teri ei rikkonut lakia. Hän toimi enintään harmaalla alueella julkaistessaan kuvan imettäjästä. Teko oli olemattoman pieni. Jos 20 mediaa tekee jutun tällaisesta, kokonaisvolyymi voi kasvaa suhteettoman suureksi”, Räsänen miettii.

Negatiivisen julkisuuden takia Teri Niitti menetti ainakin osan kevään työmahdollisuuksistaan ja kärsi omien sosiaalisen median päivitystensä mukaan unettomuudesta. Hän myös kertoi Radio Suomipopin haastattelussa masentuneensa.

Hän palasi kyllä televisiotöihinsä, mutta tammikuussa 2017 uutisoitiin, että Niitti oli joutunut sairaalaan sydänvaivojen takia ja kuollut sairauskohtaukseen. Useissa lehdissä Niitin kuolema yhdistettiin edellisvuoden imetyskohuun. Todisteita yhteydestä ei ollut.

”Terin kuolema tuli aikamoisena yllätyksenä ja sokkina, koska olin hänen kanssaan samanikäinen ja tiesin, että Teri oli kovassa kunnossa”, Räsänen sanoo.

Räsänen ei katunut juttunsa julkaisua, koska se oli tehty alan eettisten sääntöjen mukaan.

”Terin somepostauksen synnyttämä vahva reaktio oli kiistatta uutisaihe. Jutussa olivat faktat oikein, ja Terille itselleen annettiin Journalistin ohjeiden mukaisesti mahdollisuus kommentoida asiaa”, Räsänen sanoo.

 

Toimittaja Manu Haapalainen sai jo vuosia sitten juttuidean, joka käsittelisi suomalaisen lehdistön #metoo-ilmiötä. Kun toimittaja Ari Lahdenmäen raiskaustuomio uutisoitiin vuonna 2017, Haapalainen ymmärsi juttuideansa saaneen konkreettisen muodon. Ari Lahdenmäen rikoksista kertova Synkkä salaisuus julkaistiin Journalistissa loppuvuonna 2018.

Journalistin toimitus mietti yhdessä etukäteen, onko Lahdenmäki tarpeeksi merkittävä henkilö isoon ja kriittiseen juttuun. Myös sitä pohdittiin, mitä jutusta voisi seurata Lahdenmäelle ja hänen uhreilleen.

”Juttu oli tehtävä, koska Lahdenmäki oli meidän alamme toimija, joka oli jatkanut pahantekoa ammatin varjolla todella pitkään”, päätoimittaja Maria Pettersson perustelee julkaisupäätöstä.

Haapalainen kehuu Journalistin toimitukselta saamaansa tukea.

”Ilman työyhteisöä olisin ollut aivan huonona, kun Lahdenmäen tekojen kamaluus alkoi paljastua”, Haapalainen sanoo.

Haapalainen itse toivoi julkisuuden auttavan Lahdenmäkeä tekemään parannuksen.

”Joku naiivi toive minulla oli, että hän löytäisi tavan olla olemassa vahingoittamatta muita. Mutta se karisi kyllä jutun tekoprosessin aikana.”

Lahdenmäki kiisti Journalistin jutussa syyllistyneensä rikoksiin ja haastoi päätoimittaja Petterssonin oikeuteen sananvapauslain rikkomisesta, mutta perui myöhemmin kanteensa.

Lahdenmäki oli jo aiemmin viettänyt elämää, johon kuului runsas päihteidenkäyttö. Elämä ei jutun julkaisun jälkeenkään palannut raiteilleen. Seuraavan kerran Haapalainen kuuli Lahdenmäestä heinäkuussa 2020, kun luki tämän kuolleen Saksassa.

”Aluksi kuolema pysäytti ja suretti, vaikka Lahdenmäen tapauksessa hävetti tuntea surua. Myöhemmin suruun sekoittui myös helpotusta uhrien puolesta, että heidän ei tarvitse enää pelätä Lahdenmäkeä.”

Haapalainen ei kokenut Lahdenmäen kuoleman jälkeen syyllisyyttä, koska tiesi jutun faktojen pitävän.

”Juttu ei ollut hyökkäys Lahdenmäen persoonaa kohtaan, vaan valitettavasti hän oli syyllistynyt hirmutekoihin”, Haapalainen sanoo.

Journalistin toimituksessa ei käsitelty Lahdenmäen kuolemaa kesälomien aikana, eikä aiheesta pidetty kriisipalaveria myöskään töihin palatessa. Sen sijaan kuolema oli puheissa käytäväkeskusteluissa ja päätoimittaja tarjoutui keskustelutueksi.

”En tuntenut tarvetta keskustelulle”, Haapalainen sanoo.

Haapalainen korostaa huolellisuuden tärkeyttä henkilöjutuissa, jotka saattavat kohteen äärimmäisen negatiiviseen valoon.

”Pitää olla sataprosenttisen varma, että juttu on vedenpitävä. Kannattaa myös miettiä etukäteen, haluaako kirjoittaa jutun, joka voi aiheuttaa monenlaisia tunteita, jos jutun kohteelle käy huonosti”, Haapalainen sanoo.

 

Mäkihyppääjä Matti Nykänen eli julkisuudessa vuosikymmeniä. Lukijat ovat välillä syyttäneet Nykäsen kanssa yhteistyötä tehneitä toimittajia entisen urheilijan vaikeuksista ja jopa alkoholisoitumisesta – ja sitä kautta kuoleman aiheuttamisesta.

Nykänen kärsi kuitenkin alkoholisoitumisensa takia haimatulehduksista jo 1990-luvulla, ennen kun hän aloitti kaikkein tiivistahtisimman yhteistyön lehdistön kanssa.

Yksi lokaa niskaansa saaneista journalisteista on Nykäsen pitkäaikainen luottotoimittaja Kai Merilä, joka teki Nykäsen kanssa yhteistyötä ennen kaikkea Seiskan-vuosinaan 1999 – 2015.

”Moni sanoi 2000-luvun alussa, että jätä se Matti rauhaan. He luulivat, että pakotin Matin juttuihin suurin piirtein revolverilla uhaten”, Merilä sanoo.

Yhteistyö hyödytti kuitenkin molempia taloudellisesti, sillä Nykänen sai jokaisesta jutusta korvauksen. Mutta vaikka parivaljakon oli tarkoitus tehdä viihdettä, työ otti voimille.

”Paloin loppuun vuonna 2010 ja olin vuodepotilaana kuusi kuukautta, kun Matti oli vankilassa”, Merilä sanoo.

Merilä irtisanoutui 7 päivää -lehdestä vuonna 2015 ja jäi freelanceriksi.

”Matti koki sen niin, että vein häneltä leipäpuun, koska hänen tuloistaan 70 – 80 prosenttia tuli Seiskasta. Julkisuus oli Matin työ”, Merilä sanoo.

Merilä kirjoitti viimeisen jutun Nykäsestä vuonna 2017 Hymyyn. Matti Nykänen kuoli vuonna 2019.

”Matin kuolema oli järkytys ja olin surullinen. Jos me olisimme tehneet vain juttuja, tilanne olisi eri. Mutta me oltiin myös pirun läheisiä ystäviä”, Merilä sanoo.

Nykäsen kuoleman jälkeen kukaan ei ole enää tullut syyllistämään Merilää Nykäsen elämän vastoinkäymisistä.

 

Jyväskylän yliopiston tutkimuskoordinaattori Heikki Kuutti muistuttaa eettisen journalismin perusperiaatteista. Toimittaja ei saa julkaista juttua liian kevyin perustein, mutta toimittaja ei saa myöskään liikaa miettiä, mitä jutusta seuraa. Muuten toimitukseen voi pesiytyä itsesensuuria.

”Toimittajan tehtävä on kertoa asiat ja muiden tehtävä on reagoida niihin”, Kuutti tiivistää.

Faktojen pitää olla oikein ja jutun pitää olla painoarvoltaan niin suuri, että sen voi julkaista. Mutta vaikka toimittaja olisi toiminut kaikilla tavoilla oikein työssään, voi jutusta koitua kohteelle ikäviä seurauksia.

”Jos asia on esimerkiksi tärkeää vallankäytön arvostelua, se on tarpeen julkaista”, Kuutti sanoo.

Media ei saa silti lähteä kiusaamaan yksittäistä ihmistä.

”Esimerkiksi poliitikkoa voi kritisoida, mutta se ei saa olla jatkuvaa vainoamista.”

Journalistin ohjeet - yksityinen ja julkinen

JO 27. Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä.

JO: 28. Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta.

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ja Lex Hymy

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on Suomen rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko, josta voi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Teon tunnusmerkistöön kuuluu paikkaansa pitävän tiedon levittäminen, kun taas kunnianloukkauksessa on kyse ensisijaisesti valheellisen tiedon levittämisestä.

Rikoslakiin lisättiin vuonna 1974 säännös, jolle annettiin kutsumanimi Lex Hymy.

Lex Hymy tarkoittaa silloisen rikoslain 27. lukuun lisättyä pykälää 3a yksityiselämän loukkaamisesta. Säännöstä perusteltiin Hymyn sopimattomaksi katsotulla kirjoittelulla Timo K. Mukkaa käsittelevässä artikkelissa.



1 2021
Arkisto

Journalismin seuraavat sata vuotta

Journalistiliitto täyttää maaliskuussa 100 vuotta. Vuosisadan aikana on tapahtunut paljon: olemme saaneet esimerkiksi radion, television, internetin ja sosiaalisen median, mutta myös journalismin ansaintamallien kriisin. On aika kuvitella, miltä tulevat vuosikymmenet voisivat näyttää. Journalisti pyysi ennusteita kymmeneltä ajattelijalta.

Mitä puoluetta politiikantoimittajat ryöpyttävät eniten? Miten he suhtautuvat eri pääministereihin? Entä työmarkkinajärjestöihin?

Journalisti analysoi kuuden tunnetun politiikan toimittajan kolumnit, näkökulma-artikkelit ja muut mielipiteelliset tekstit.

Tähtäät isona kansanedustajaksi, Hanne Aho

Sata vuotta täyttävän Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho haluaa tulla tasapainoiseksi ihmiseksi ja haaveilee tes-neuvotteluiden aikana paluusta Suomen Kuvalehden graafikoksi.

Toimittajat, persuuntuneita vai vihervasemmistoa?

”Suomessa perussuomalaisten pelikirjasta tuttu ikävän journalismin esittäminen puoluepolitiikkana vaikuttaa hiljalleen saavan suosiota useamman poliittisen liikkeen piirissä”, kirjoittaa Janne Zareff.

Toimittajan tasapuolisuus ei auta, jos luottamus on menetetty

Yksikään ihminen ei tee työtään arvotyhjiössä. Onneksi juuri kukaan journalisti ei kuvittele olevansa täydellisen objektiivinen yli-ihminen, johon arvot tai elämäntilanne eivät vaikuta, kirjoittaa Maria Pettersson.

Lisää aikaa eropakettia harkitsevalle

”Ensimmäiset päivät irtisanomisen jälkeen voivat mennä täysin sumussa. Pitäisi pystyä soittamaan monta puhelua, kysyä oikeita kysymyksiä, omaksua vastauksia ja tehdä niiden perusteella päätös, jonka vaikutukset tulevaisuuteen ovat joka tapauksessa epävarmoja”, kirjoittaa Journalistiliiton juristi Sanna Nikula.

Korona sävytti median vuotta 2020

Korona muutti työtavat ja kiihdytti media-alan murrosta ja Yhdysvalloissa käytiin vaalit. Tapahtuiko media-alalla muutakin? Kokosimme yhteen vuoden 2020 keskeiset journalismiuutiset.

Päivi Lehtomurto vaihtoi nuorten median työterveysaiheisiin

Päivi Lehtomurto aloitti joulukuussa Työterveyslaitoksella mediaviestinnän erityisasiantuntijana. Sitä ennen hän työskenteli kymmenen vuotta Demissä.

Etusivu uusiksi

Kun Susanna Luikku sai Suomen olympiajoukkueen tiedottajalta viestin, ja sitten tuli kiire.

Journalistiliiton uuden ilmeen suunnitteli Tuija Tarkiainen ja uuden logon piirsi Camilla Pentti. ”Perinteinen leijona haluttiin säilyttää, mutta uusi leijona on modernimpi ja vähemmän kulmikas”, Tarkiainen kertoo.

Journalistiliitto saa uuden ilmeen

Tunnusvärit ja -fontit vaihtuvat, viestintämateriaalit muuttuvat ja logo päivitetään.

Ole korrekti, älä hyperkorrekti

”Tietoisuus siitä, että puhuttu ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan, voi johtaa ylenpalttiseen virallisuuden tai esimerkiksi kansainvälisyyden tavoitteluun”, kirjoittaa Ville Eloranta.

De nya journalisterna är influencers

Högermedierna satsar mindre på att producera den bästa journalistiken och mer på att främst bekräfta det tittarna redan tror, skriver Jeanette Öhman.

Sanomalehtimiehen näytenumero huhtikuussa 1924.

Lehti harrastuksen avuksi

Suomen Sanomalehtimiesten Liitto tarvitsi oman lehden, koska sisäinen tiedotus hoitui ”helpoimmin painokoneen kautta”.

Avarakatseinen humanisti

Toimittaja Jussi Kentala 24. 7. 1946 Veteli – 23. 11. 2020 Kauhava

Taitava taittaja - käytännössä ja teoriassa

Ulkoasupäällikkö Hannu Pulkkinen 8.11.1951 Pyhäjärvi – 6.12.2020 Helsinki 

Henkilökuvauksen lordi ja velho 

Valokuvaaja Kari Kaipainen 28. 9. 1952 Mikkeli – 2. 11. 2020 Espoo

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta