Ackrediteringsbusinessen blomstrar i Afrika

JOURNALISTI
19.11.2020

Liselott Lindström
Skribenten är Afrikastringer för Yle och SVT, bosatt i Nairobi

Det här betyder delvis att det är få frilansar som har råd och möjlighet att rapportera från Afrika. Samtidigt är det bra att komma ihåg att det här är verkligheten för största delen av de afrikanska journalisterna, skriver Liselott Lindström.

Ackreditering: 1 000 dollar. Visum: 200. Mutor: vill helst inte prata om det.

För att kunna jobba som utländsk journalist i Demokratiska republiken Kongo får man lov att punga ut med en rejäl bunt dollar. Även om man har sin ackreditering är det ingen garanti: för att jobba på gruvområdet i Katanga krävdes dessutom fem olika stämplar från myndigheter, muntligt lov från guvernören (vilket man förstås inte fick) och diverse betalningar till olika poliser för att de inte skulle störa en när man jobbar. Trots att man har alla papper i skick.

Över huvud taget är Afrika en byråkratidjungel när det gäller journalistvisum –- och det är ofta väldigt dyrt att åka med rätta dokument i fickan. Kongos ackreditering kostade förr 250 dollar, men de höjde summan till 1 000 för ett år sedan. Tanzania gjorde samma sak för ett par år sedan. Nu inför valet där i slutet av oktober satt flera kolleger och väntade förgäves på att få pressackrediteringen godkänd. Några som åkte för att rapportera blev gripna när de gjorde sitt jobb.

Det är inte många länder i Afrika jag skulle våga åka till utan pressackreditering. Att filma för TV utan rätta dokument är bara dumt, och man kan råka riktigt illa ut. Många fall väntar man veckor eller månader på att få sin ackreditering, i andra fall får man den aldrig.

Nyligen slutade Etiopien att bevilja pressvisum vid ambassaden i Nairobi. Det skedde som av en händelse precis efter att det kommit rapporter om extremt spänt läge i Tigray-regionen i landet. Budet var att man nu ska göra det online och ansöka om ackrediteringen från utrikesministeriet – i klarspråk: gör er icke besvär.

Det här betyder delvis att det är få frilansar som har råd och möjlighet att rapportera från Afrika, åtminstone om man vill göra någon vinst på sin resa. Samtidigt är det bra att komma ihåg att det här är verkligheten för största delen av de afrikanska journalisterna . Det är ofta lättare att få visum som västerlänning inom Afrika än för afrikanska journalister. För att inte tala om hur svårt det är för dem att få visum till USA eller Europa. Många har frågat mig hur rapporteringen i afrikanska medier ser ut när det gäller det amerikanska valet. Den är rätt så tunn. Delvis för att det inte finns ett lika besatt intresse som hos oss i Norden, men det finns också en annan förklaring: få medier har möjlighet att skicka ens en reporter på plats.



3 2021
Arkisto

Vaalikoneet vaikuttavat äänestyspäätöksiin. Millaista valtaa käyttävät koneiden tekijät?

Vaalikone ei ole lelu, vaan journalistinen tuote. Esimerkiksi Ylen vaalikoneen takana on kymmeniä tekijöitä, kymmeniä sivuja väitteitä ja yli puolen vuoden työ. Miten vaalikone rakennetaan reilusti? Miten siitä pitäisi kertoa käyttäjille?

Journalistiliitto on aina vaatinut mahdottomia

Loma, viisipäiväinen työviikko tai työehtosopimukset tuntuivat mahdottomilta ajatuksilta ennen kuin riittävä määrä ihmisiä alkoi vaatia niitä. ”Ei riitä, että jäämme vain puolustamaan saavutettuja etuja”, kirjoittaa Maria Pettersson.

Ilahduit, kun viisi alaistasi lähti kilpailevaan lehteen, Arno Ahosniemi

Kauppalehden vastaava päätoimittaja esittää olevansa ikäistään vanhempi mies, joka odottaa turhaan työtarjousta Etelärannasta.

Koskelan surman uutisoinnissa jäi kertomatta, kuka leikkasi lapsilta

”Helsingistä piirtyy uutisten kautta omituinen kuva kaupunkina, jossa jokin mystinen luonnonvoima kasvattaa luokkakokoja ja näkymätön käsi silppuaa erityisopetuksen kelvottomaan kuntoon”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Historian ensimmäinen toimittajien työehtosopimus on ­allekirjoitettu! Edessä työnantajan Åke Heiniö ja Arvi V. Mäkinen sekä työntekijöitä edustanut Jyrki Juuti, takana Pauli Strandén ja Esko Muinonen vuonna 1967. Kuva: Uuskuva. SJL. KA.

Satavuotias Journalistiliitto aloitti pienenä herrakerhona ja kasvoi vahvaksi ammattiliitoksi

Journalistiliitto on taistellut journalistien oikeuksien ja paremman journalismin puolesta jo vuosisadan - työnantajan ja itse tsaarin vastustuksesta huolimatta.

Konflikten tar kontextens plats

”Nyhetsmedier kan inte bortförklara sitt ansvar för förvirringen genom att peka finger mot myndigheter och politiker”, skriver Dan Lolax.

Auttaisiko työvälinepooli, jos etätyö jää pysyväksi?

Ergonomisen työskentelyn järjestäminen ei ole yksin työntekijän vastuulla – ei työpaikalla eikä kotona työskennellessä, kirjoittaa Journalistiliiton juristi Tuomas Aalto.

Virus muuntuu, mutta sitä ei muunneta

”Joskus kieleen vakiintuu yhdyssanoja, jotka tarkoittavat keskenään samaa, vaikka niiden osat ovat eri järjestyksessä ja toinen on muutenkin saattanut vaikuttaa toista epäloogisemmalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Pikkukengillä potku omaan takapuoleen

Kiitos siististä sisätyöstä, ajatteli Heikki Kuutti hyisenä pakkaspäivänä. Sitten uutispäällikkö sai juttuidean.

Journalistien työttömyyskassa Finka sulautuu osaksi uutta jättikassaa

Uudesta kassasta tulee Suomen kolmanneksi suurin työttömyyskassa. Kolmen kassan yhdistyminen tuo liitolle säästöjä ja lisää kassan yhteiskunnallista vaikutusvaltaa.

Näin tekijänoikeusrahat kiertävät

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston kautta kulkee vuosittain noin 50 miljoonaa euroa, jotka se jakaa eteenpäin tekijänoikeuksien haltijoille.

Nitrodiskotaiteilija on poissa

Taittaja-graafikko Hannu Marttinen 12. 9. 1945 Helsinki – 10. 2. 2021 Hämeenlinna

Pienestä naisesta jäi iso jälki

Toimittaja Leena Seretin 11. 11. 1959 Kemi – 28. 1. 2021 Sipoo

Päätoimittaja puolusti koskiluontoa ja periaatteitaan

Päätoimittaja Seppo Vento 13. 6. 1930 Vesanto – 9. 2. 2021 Joensuu

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta