Journalistiikan työelämäprofessorina aloittanut Reetta Räty haluaa Tampereen-vuotensa aikana puhua opiskelijoille erityisesti uteliaasta asenteesta ja journalistin ammatti-identiteetistä.

Uusi journalistiikan työelämäprofessori Reetta Räty haluaa, että journalistit ymmärtävät työnsä tärkeyden. Journalistien ammatti-identiteettiä pitää vahvistaa.

JOURNALISTI
24.9.2020

Manu Haapalainen, teksti
Heli Blåfield, kuva

Helsingin Kalliossa asuva Reetta Räty aloitti syksyllä lukuvuoden mittaisen pestinsä Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessorina. Hän puhuu professorivuotensa sisällöistä vuolaasti, mutta kaikkein tärkeintä taitaa olla utelias asenne maailmaan ja yhteiskuntaan.

”Maailma on aivan täynnä asioita, joihin perehtyä ja joista kertoa. Olen iloinen, jos saan muutaman ihmisen huomaamaan, miten juttuideoita kävelee koko ajan vastaan”, Räty sanoo.

”Meillä on monenlaisia opiskelijoita. Osalla tällainen uteliaisuus voi olla jo luonnostaan, osalle sitä voi yrittää välittää. Toisaalta se on asia, josta pitää muistuttaa välillä omaa peilikuvaansakin.”

Räty on tehnyt suurimman osan tähänastisesta työurastaan Helsingin Sanomissa. Muun muassa Nyt-liitteessä ja kaupunkitoimituksessa työskennellyt Räty irtisanoutui toimituspäällikön paikalta vuonna 2013, mutta on kirjoittanut Hesariin edelleen. Vuoden 2018 aikakauslehtitoimittajaksi valittu Räty nostaa omalta työuraltaan Hesarin jälkeen opettavaisimmaksi pestiksi Ylioppilaslehdessä vietetyn vuoden 1996.

”Se oli kauhean nastaa aikaa. Teimme viikkolehteä ja paljon featurejuttuja. Teimme lehteä myös nettiin, noin neljälle lukijalle. Aina uuden numeron ilmestyttyä koodasimme sen nettiin. Käytännössä asuimme toimituksessa.”

 

Räty vietti Hesarissa vuosia myös uutisdeskissä. Silti juuri featurejournalismi on lähinnä hänen sydäntään.

”Featuretekeminen on tärkeintä oppia, minkä Helsingin Sanomista sain, ja myös asia, jota haluan opiskelijoilleni välittää. Tykkään katsoa yhteiskuntaa kulmasta, jossa uutisetkin ovat ikään kuin juttumateriaalia. Ne herättävät kysymyksiä, niiden takana on ihmiskohtaloita, kehityskulkuja, tapahtumaketjuja, historiaa, tunteita. Me featureihmiset katsomme uutiset ja lähdemme sitten kehittelemään juttujamme niiden pohjalta.”

Rädylle featureajattelu tarkoittaa muun muassa sitä, että tieto ja tunteet eivät ole eri maailmassa. On paljon muutakin journalistisesti kiinnostavaa kuin numerot ja niissä tapahtuvat muutokset.

”En tietenkään ajattele, että uutisjournalismi ja featurejournalismi olisivat kaksi toisistaan erillistä maailmaa. Mutta haluan puhua taustoista, analyyseistä, tunteista ja kokonaisymmärryksestä. Minulle featurejournalismi tarkoittaa ajattelua, näkökulmaamista, yksityiskohtaisten havaintojen ja isojen kaarien yhdistämistä. Ajatusta journalismista, jossa mennään hyvin lähelle asioita ja kysytään, mihin laajempiin kuvioihin ne liittyvät.”

 

Featurejournalismin lisäksi professori Rädyn toinen painopistealue on journalistin identiteetti. Keskustelua journalismista on viime vuodet hallinnut kriisipuhe alan muutoksesta ja hankaloituvasta ansaintalogiikasta. Puhe itse journalismin olemuksesta ja ammatti-identiteetistä on jäänyt vähemmälle, Räty sanoo.

”Kaipaan keskustelua siitä, mitä tämä työ on ja mikä merkitys sillä on. En tarkoita yleviä juhlapuheita. Tämä ei ole maailman tärkeintä työtä, mutta on se silti tärkeää! Opiskelijoiden on hyvä sisäistää tämä ajatus, päätyvät sitten urallaan minne vain.”

Journalisteja on kuitenkin monenlaisia. Onko järkevää puhua yhtenäisestä ammatti-identiteetistä?

”En suinkaan ajattele, että ammatti-identiteettimme on täsmällinen, muuttumaton ja kaikille samanlainen”, Räty sanoo.

”Mutta uskon yhteiseen eetokseen ja realistiseen ammattiylpeyteen. Minulle journalismi on tapa olla olemassa. Se on juuri sitä uteliaisuutta. Halua ymmärtää, nähdä paikkoja, selvittää, ottaa puhelin käteen, laittaa mailia ja kysyä, voimmeko tavata, saanko tulla käymään, voisinko tehdä jutun.”

 

Räty sanoo median selvinneen koronapandemian käsittelystä hienosti. Työtä on tehty voimia säästämättä ja kriisiaika on kasvattanut myös kansalaisten luottamusta oikeisiin tiedotusvälineisiin. Jos pandemiasta on jotakin hyvää alalle seurannut, se voisi olla tästä onnistumisen tunteesta kumpuava ammattiylpeyden vahvistuminen.

Kerrottavaa on kuitenkin loputtoman paljon. Räty on kirjoittanut runsaasti moniäänisyydestä ja tutkinut Koneen säätiön rahoittamassa Jakautuuko Suomi? -hankkeessa itähelsinkiläisen Vuosaaren kaupunginosan moninaista todellisuutta.

On selvää, että pandemiankin aikana jotkut todellisuudet jäävät pimentoon.

”Varsinkin jos eristysarkemme jatkuu, on vaarana, ettemme osaa kertoa sellaisesta elämästä, joka ei kytkeydy tietotyöläisten etätyöarkeen”, Räty sanoo.

”Mietin, onko esimerkiksi vanhusten yksinäisyydestä vielä kerrottu tarpeeksi, siis ihan siitä yksinäisyyden kokemuksesta, miltä se tuntuu. Entä millaista tämä aika on siirtolaisille, joiden perhe voi olla hajallaan maailmalla? Huumeiden ongelmakäyttäjistä on ollut juttuja, mutta kuinka usein itse käyttäjät pääsevät niissä ääneen?”

 

Räty kirjoitti keväällä Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivuille laajan jutun, jossa luodattiin, miten nuoret ja lapset kokivat etäkoulunkäynnin mullistaman arkensa.

”Mutta myös nuorten kokemuskirjoissa on edelleen paljon selvittämättä. Ja maaseudulla! Puhe ’uudesta’ sosiaalisesta eristäytymisestä voi kuulostaa hassulta, jos sellaista elämää on elänyt aina.”



8 2020
Arkisto

Harva meistä on korvaamaton superneuvottelija

Työehtosopimukset ovat siitä käteviä, että niiden ansiosta tavan ihmisen ei juuri koskaan tarvitse huolehtia lomista, työajasta, vähimmäispalkasta tai siitä, maksetaanko sairauden ajalta palkkaa, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Onneksi minä en joudu jakamaan mediatukia

”Mediatukea olisi rehdimpää perustella työpaikkojen säilymisellä kuin demokratialla”, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Vapaapäivien pitäminen on sinulle lähinnä uuvuttavaa, Minna Holopainen

STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen tekee töitä melkein koko ajan ja on mahdollisesti itsekin tekoäly.

Näin syntyy Trendin syysmuotijuttu

Trendi tilasi stylisti ja valokuvaaja -työparilta helmikuussa syysmuotijutun. Kesällä kuvaaja ja malli vaihtuivat koronan takia. Juttu kuvattiin elokuussa kotieläintilalla.

Kielenhuollon päämaja ei ole käymässä turhaksi

”On viisainta, ettei yleiskielessä sooloilu karkaa käsistä. Tämä aika ei varsinaisesti kaipaa lisää ymmärryksen puutetta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vi måste respektera – och kredda varandra

”Vi måste respektera varandras arbete och kredda den som kreddas bör”, skriver Felicia Bredenberg.

Koronasta vauhtia muutoksiin

”Voisiko pandemiakurjuuden keskeltä löytyä jotain hyvääkin? Voidaanko esimerkiksi itsensä työllistäjille saada vihdoin pandemian vauhdittamana turvatumpi asema”, kysyy Suomen freelance-journalistien uusi puheenjohtaja Maria Markus.

Munkit ja possut

Kesätoimittaja Ilkka Vänttisen kuvissa näkyi sikoja juuri niin kuin pitikin – ja lisäksi jotain aivan muuta.

Uutistoimistotuki ehkä osaksi median koronatukea – tuen haku on alkanut

Median koronatukea voi saada journalistisen työn kustannuksiin. Myöntämisen ehtona on mainosmyynnin lasku. Erillistä uutistoimintaan suunnattua tukea on saanut aiemmin muun muassa STT.

Etävaltuusto nosti hien otsalle

Kuuluuko? Näkyykö? Journalistiliiton historian ensimmäisessä valtuuston hybridikokouksessa teknisiä pulmia ratkottiin lennosta, kirjoittaa Kira Närhi.

Herrasmies on poissa

Kuolleita: Toimittaja Matti Vainio 20. 6. 1935 Sortavala – 5. 9. 2020 Hämeenlinna

Arvostettu monitoiminainen

Kuolleita: Toimittaja Liisa Laine Oulu 25. 3. 1936 – 8. 8. 2020 Helsinki

Hjärtat klappade för nyheter och rättvisa

Döda: Journalisten Ia Henriksson 5. 1. 1974 Helsingfors – 11. 7. 2020 Helsingfors

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta