Kutsumuksena toimittajan työ

JOURNALISTI
24.9.2020

Juha Määttä

Kirjoittaja on Suomenmaan päätoimittaja.

Kuolleita: Toimittaja Anja Manninen 27. 5. 1954 Tyrnävä − 12. 6. 2020 Oulu

Toimittaja Anja Manninen kuoli sairauskohtaukseen 66-vuotiaana kotonaan Oulussa.

Anjan äkillinen lähtö oli suuri järkytys entisille työkavereille. Hän teki poikkeuksellisen pitkän, yli 40 vuotta kestäneen uran saman työntajan palveluksessa.

Toimittajan työ oli Anjalle kutsumus. Hän oli ammattitaitoinen, tunnollinen ja tinkimätön lehdentekijä. Mitä kovempi paikka Anjalla oli työvuorossa, sitä innostuneempi hän oli. Kulttuuria hän puolusti kuin elämäntehtävänään.

Monille Suomenmaan nykyisille toimittajille Anja opetti ensiaskeleita toimittajan työhön. Hän ei päästänyt ketään helpolla – ei työkavereita eikä esimiehiä. Hän uskalsi olla eri mieltä, mutta aina perustellusti.

Pitkä työrupeama päättyi eläkejuhliin 2018, mutta sen jälkeenkin Anja kävi kiireapulaisena päivystysvuoroissa.

Anjan sydämen maisema oli Tyrnävän lakeus. Lakeudella näkee suoraan. Metsät eivät ole edessä haittoina. Tämä näkyi hänen luonteessaankin. Siinä oli vilpittömyyttä, rehellisyyttä ja avoimesti puhumisen taitoa.

Me Anjan työkaverit muistamme lämmöllä yhteisiä hetkiä.



5 2021
Arkisto

Ensin ne hakivat journalistit. Silloin me sanoimme, että tämä ei käy.

Meidän suomalaisten pitää auttaa kollegoja muissa maissa. Se on oikein, mutta samalla autamme myös itseämme, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Teit paikallisesta varuskunnasta 46-sivuisen erikoisliitteen, koska fanitat armeijaa, Pasi Koivumaa

Karjalaisen päätoimittaja on toimituksessa pidetty hahmo, mutta epäilee Stalinin ja Hitlerin ajatelleen itsestään samoin.

Näin saat kesätyöstäsi kaiken irti

Kokeneet toimittajat jakavat vinkit kesätyöntekijöille. Näillä pääset paremmin alkuun kesätöissä ja kenties koko urallasi.

Mitä journalistin pitää ymmärtää työnantajansa taloudesta?

Iso osinko voi olla hälytysmerkki – tai törkeilyä, jos yrityksessä on samaan aikaan menossa rankka säästöohjelma, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Journalisternas och hjälporganisationernas relation är problematisk

För några år sedan jobbade jag som frivillig informatör för en finsk organisation i Uganda. Det var en upplevelse jag aldrig skulle vilja ha ogjord – men inte heller göra om, skriver Liselott Lindström.

En onnistunut pilaamaan suomen kielen sääntöjä

Kun minut pyydettiin median edustajaksi suomen kielen lautakuntaan, eräs Helsingin Sanomien lukija ei vaikuttanut vilpittömän ilahtuneelta, kirjoittaa Ville Eloranta.

Kyselytunnilla valtuutetut kysyivät hallitukselta ja toimistolta liiton toimintaan ja linjauksiin liittyviä kysymyksiä. Puheenjohtaja Hanne Aho vastaa etäyhteyksin osallistuneille valtuutetuille.

Journalistiliiton kevätvaltuusto toivoi joustoa työhön

Valtuutetut toivoivat liiton edistävän etätyömahdollisuuksia myös korona-ajan jälkeen.

Media keskittyi – pitäisikö myös Journalistiliiton jäsenyhdistysten yhdistää voimansa?

Median ja työn muutokset vähentävät sijainnin merkitystä toiminnan järjestämisessä, kirjoittaa Tapio Räihä.

Kova kiire tarkastajan juttusille

Kun poliisi pysäytti toimittajan ja kuvaajan nopeusratsiaan, Mika Heikkilä turvautui pieneen valkoiseen valheeseen.

Luja ja luotettava pohjalainen

Toimittaja Päivi Leppilahti 23. 6. 1960 Teuva – 21. 3. 2021 Kankaanpää

Lehtikuvauksen uranuurtaja

Kuolleita: Kuvapäällikkö Antti Suominen 16. 9. 1938 Pori – 9. 4. 2021 Ulvila

Laajasti urheilusta ja liikunnasta

Kuolleita: Urheilutoimittaja Erkki Poutanen 19. 11. 1950 Jyväskylä – 4. 4. 2021 Tuusula

Monen lajin mestari

Kuolleita: Toimittaja Matti Korhonen 28. 11. 1928 Liminka – 1. 3. 2021 Oulu

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta