Analytiikkaan luottava lehdistö unohtaa paperilehden lukijat, kirjoittaa dosentti Heikki Hellman

Heikki Hellman

64-vuotias tiedotusopin dosentti Tampereen ylipistossa.

Työskenteli 30 vuotta toimittajana Helsingin Sanomissa, sen jälkeen johtajana ja tutkijana Tampereen yliopistossa.

Tutkinut kilpailun vaikutuksia mediasisältöihin, mediapolitiikkaa, median keskittymistä sekä kulttuurijournalismin muutoksia.

JOURNALISTI
24.9.2020

Heikki Hellman, tekstI
Aapo Huhta, kuva

Tuttu näky jokaisessa vähänkin isomman lehden toimituksessa: Iso ruutu näyttää koko ajan luetuimpien juttujen lukijamäärän. Reaaliaikaista dataa täydentää joka-aamuinen raportti luetuimmista jutuista.

Numerot näyttävät lahjomattomasti, mitkä jutut vetävät, mitä jaetaan eniten, mitkä tuottavat tilauksia ja jopa sen, millaisia tunteita ne herättävät.

Kaikki suurimmat lehdet korostavat kulkevansa verkko edellä ja tekevänsä asiakaslähtöistä journalismia. Toimintaohjeet tarjoaa analytiikka, taikakalu, jonka avulla toimitus viimein saa ”tietoa siitä, mikä oikeasti on rahanarvoista journalismia”, kuten Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu äskettäin hehkutti.

Toki lehtitalot tutkivat yhä myös paperilehden lukemista, mutta luottamus analytiikkaan näyttää johtaneen siihen, että päätelmät tehdään digitaalisen lehden perusteella. Analytiikkauskovaisten lausunnoista syntyy vaikutelma, ettei paperilehden lukijoista ja heidän lukumieltymyksistään enää tarvitse piitata.


Luen Helsingin Sanomia päivittäin sekä puhelimen ruudulta että painetusta lehdestä. Matkoilla käytän paljon myös näköis-Hesaria, koska se vastaa hyvin paperilehden selaamista.

Oma kokemukseni on selvä: luen mobiilista ja paperilta ihan eri juttuja.

Mobiilista seuraan tuoreimpia uutisia, kolumneja, mobiiliympäristöön tuotettua featurea. Painetusta lehdestä luen isoja taustoittavia uutisjuttuja, pääkirjoituksia, mielipiteitä, kritiikkejä, esseitä ja paljon muuta, mitä ei tulisi mieleenkään lukea ruudulta.

Tästä jälkimmäisestä analytiikka ei tiedä höykäsen pöläystä.

Tutkimustuloksia sanomalehtien lukemisesta eri alustoilta on niukalti, mutta lehtitalojen tutkimusosastot tietävät hyvin, että painettua lehteä käytetään eri tavalla kuin verkon uutisvirtaa. Osin kyse on myös eri käyttäjistä. Tästä seuraa, että jos lehtitalot tekevät päätelmänsä lukijoiden mieltymyksistä digitaalista lehteä koskevan analytiikan perusteella, tulokset vievät harhaan.


Paperille painettu ja digitaalinen lehti tarjoavat maailmasta kaksi aivan erilaista kokonaiskuvaa.

Digitaalisessa uutisvirrassa luetaan yksitäisiä juttuja, joista jokainen houkuttelee nimenomaan otsikolla, koska vain se näkyy. Juttujen painoarvo hahmottuu lukijalle vaikeasti. Järjestys on kompromissi luetuimmista ja toimituksen tärkeimmiksi katsomista aiheista, mutta siihen vaikuttavat myös lukijan omat valinnat, personointi. Vaikka etusivulta voi edetä lehden ”osastoille”, ani harva mobiililukija niin tekee.

Painettu lehti (kuten näköislehtikin) puolestaan on kokonaisuus. Se tarjoaa vakiintuneen osastopohjaisen rakenteen, jossa lukijan on helppo suunnistaa ja jossa myös toimituksen uutisarvostukset näkyvät selkeästi. Taiton keinoin painettu lehti pyrkii houkuttelemaan lukijaa sellaisiinkin aiheisiin, joista hän ei tiennyt olevansa kiinnostunut.

 

Lehtitalot ovat taloudellisia toimijoita, yrityksiä, jotka tähtäävät voittoon. Firmat ovat perinteisesti seuranneet rahaa eli panostaneet sinne, mistä tuotot tulevat. Vaikka puhutaan ”rahanarvoisesta journalismista”, lehdet eivät näytä kunnioittavan rahavirran suuntaa.

Tosiasia on, että digin osuus päivälehtien tilaus- ja ilmoitustuotoista oli viime vuonna keskimäärin alle 13 prosenttia. Paikallis- ja kaupunkilehtien digituotot ovat olemattomia, parin prosentin luokkaa. Lehdet, joille digitaalisilla tuloilla on merkitystä, voi laskea yhden käden sormilla.

Kun valtaosa lehdistön tuloista tulee yhä painetusta lehdestä ja kun yli kolmannes suomalaisista seuraa uutisia viikoittain nimenomaan painetusta sanomalehdestä, sen lukijoita ei kannattaisi unohtaa. Se, mitä luetaan puhelimen ruudulta, ei ole koko totuus siitä, mitä sanomalehdeltä odotetaan. 

Heikki Hellman

64-vuotias tiedotusopin dosentti Tampereen ylipistossa.

Työskenteli 30 vuotta toimittajana Helsingin Sanomissa, sen jälkeen johtajana ja tutkijana Tampereen yliopistossa.

Tutkinut kilpailun vaikutuksia mediasisältöihin, mediapolitiikkaa, median keskittymistä sekä kulttuurijournalismin muutoksia.



8 2020
Arkisto

Harva meistä on korvaamaton superneuvottelija

Työehtosopimukset ovat siitä käteviä, että niiden ansiosta tavan ihmisen ei juuri koskaan tarvitse huolehtia lomista, työajasta, vähimmäispalkasta tai siitä, maksetaanko sairauden ajalta palkkaa, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Onneksi minä en joudu jakamaan mediatukia

”Mediatukea olisi rehdimpää perustella työpaikkojen säilymisellä kuin demokratialla”, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Vapaapäivien pitäminen on sinulle lähinnä uuvuttavaa, Minna Holopainen

STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen tekee töitä melkein koko ajan ja on mahdollisesti itsekin tekoäly.

Näin syntyy Trendin syysmuotijuttu

Trendi tilasi stylisti ja valokuvaaja -työparilta helmikuussa syysmuotijutun. Kesällä kuvaaja ja malli vaihtuivat koronan takia. Juttu kuvattiin elokuussa kotieläintilalla.

Kielenhuollon päämaja ei ole käymässä turhaksi

”On viisainta, ettei yleiskielessä sooloilu karkaa käsistä. Tämä aika ei varsinaisesti kaipaa lisää ymmärryksen puutetta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vi måste respektera – och kredda varandra

”Vi måste respektera varandras arbete och kredda den som kreddas bör”, skriver Felicia Bredenberg.

Koronasta vauhtia muutoksiin

”Voisiko pandemiakurjuuden keskeltä löytyä jotain hyvääkin? Voidaanko esimerkiksi itsensä työllistäjille saada vihdoin pandemian vauhdittamana turvatumpi asema”, kysyy Suomen freelance-journalistien uusi puheenjohtaja Maria Markus.

Munkit ja possut

Kesätoimittaja Ilkka Vänttisen kuvissa näkyi sikoja juuri niin kuin pitikin – ja lisäksi jotain aivan muuta.

Uutistoimistotuki ehkä osaksi median koronatukea – tuen haku on alkanut

Median koronatukea voi saada journalistisen työn kustannuksiin. Myöntämisen ehtona on mainosmyynnin lasku. Erillistä uutistoimintaan suunnattua tukea on saanut aiemmin muun muassa STT.

Etävaltuusto nosti hien otsalle

Kuuluuko? Näkyykö? Journalistiliiton historian ensimmäisessä valtuuston hybridikokouksessa teknisiä pulmia ratkottiin lennosta, kirjoittaa Kira Närhi.

Herrasmies on poissa

Kuolleita: Toimittaja Matti Vainio 20. 6. 1935 Sortavala – 5. 9. 2020 Hämeenlinna

Arvostettu monitoiminainen

Kuolleita: Toimittaja Liisa Laine Oulu 25. 3. 1936 – 8. 8. 2020 Helsinki

Hjärtat klappade för nyheter och rättvisa

Döda: Journalisten Ia Henriksson 5. 1. 1974 Helsingfors – 11. 7. 2020 Helsingfors

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta