Analytiikkaan luottava lehdistö unohtaa paperilehden lukijat, kirjoittaa dosentti Heikki Hellman

Heikki Hellman

64-vuotias tiedotusopin dosentti Tampereen ylipistossa.

Työskenteli 30 vuotta toimittajana Helsingin Sanomissa, sen jälkeen johtajana ja tutkijana Tampereen yliopistossa.

Tutkinut kilpailun vaikutuksia mediasisältöihin, mediapolitiikkaa, median keskittymistä sekä kulttuurijournalismin muutoksia.

JOURNALISTI
24.9.2020

Heikki Hellman, tekstI
Aapo Huhta, kuva

Tuttu näky jokaisessa vähänkin isomman lehden toimituksessa: Iso ruutu näyttää koko ajan luetuimpien juttujen lukijamäärän. Reaaliaikaista dataa täydentää joka-aamuinen raportti luetuimmista jutuista.

Numerot näyttävät lahjomattomasti, mitkä jutut vetävät, mitä jaetaan eniten, mitkä tuottavat tilauksia ja jopa sen, millaisia tunteita ne herättävät.

Kaikki suurimmat lehdet korostavat kulkevansa verkko edellä ja tekevänsä asiakaslähtöistä journalismia. Toimintaohjeet tarjoaa analytiikka, taikakalu, jonka avulla toimitus viimein saa ”tietoa siitä, mikä oikeasti on rahanarvoista journalismia”, kuten Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu äskettäin hehkutti.

Toki lehtitalot tutkivat yhä myös paperilehden lukemista, mutta luottamus analytiikkaan näyttää johtaneen siihen, että päätelmät tehdään digitaalisen lehden perusteella. Analytiikkauskovaisten lausunnoista syntyy vaikutelma, ettei paperilehden lukijoista ja heidän lukumieltymyksistään enää tarvitse piitata.


Luen Helsingin Sanomia päivittäin sekä puhelimen ruudulta että painetusta lehdestä. Matkoilla käytän paljon myös näköis-Hesaria, koska se vastaa hyvin paperilehden selaamista.

Oma kokemukseni on selvä: luen mobiilista ja paperilta ihan eri juttuja.

Mobiilista seuraan tuoreimpia uutisia, kolumneja, mobiiliympäristöön tuotettua featurea. Painetusta lehdestä luen isoja taustoittavia uutisjuttuja, pääkirjoituksia, mielipiteitä, kritiikkejä, esseitä ja paljon muuta, mitä ei tulisi mieleenkään lukea ruudulta.

Tästä jälkimmäisestä analytiikka ei tiedä höykäsen pöläystä.

Tutkimustuloksia sanomalehtien lukemisesta eri alustoilta on niukalti, mutta lehtitalojen tutkimusosastot tietävät hyvin, että painettua lehteä käytetään eri tavalla kuin verkon uutisvirtaa. Osin kyse on myös eri käyttäjistä. Tästä seuraa, että jos lehtitalot tekevät päätelmänsä lukijoiden mieltymyksistä digitaalista lehteä koskevan analytiikan perusteella, tulokset vievät harhaan.


Paperille painettu ja digitaalinen lehti tarjoavat maailmasta kaksi aivan erilaista kokonaiskuvaa.

Digitaalisessa uutisvirrassa luetaan yksitäisiä juttuja, joista jokainen houkuttelee nimenomaan otsikolla, koska vain se näkyy. Juttujen painoarvo hahmottuu lukijalle vaikeasti. Järjestys on kompromissi luetuimmista ja toimituksen tärkeimmiksi katsomista aiheista, mutta siihen vaikuttavat myös lukijan omat valinnat, personointi. Vaikka etusivulta voi edetä lehden ”osastoille”, ani harva mobiililukija niin tekee.

Painettu lehti (kuten näköislehtikin) puolestaan on kokonaisuus. Se tarjoaa vakiintuneen osastopohjaisen rakenteen, jossa lukijan on helppo suunnistaa ja jossa myös toimituksen uutisarvostukset näkyvät selkeästi. Taiton keinoin painettu lehti pyrkii houkuttelemaan lukijaa sellaisiinkin aiheisiin, joista hän ei tiennyt olevansa kiinnostunut.

 

Lehtitalot ovat taloudellisia toimijoita, yrityksiä, jotka tähtäävät voittoon. Firmat ovat perinteisesti seuranneet rahaa eli panostaneet sinne, mistä tuotot tulevat. Vaikka puhutaan ”rahanarvoisesta journalismista”, lehdet eivät näytä kunnioittavan rahavirran suuntaa.

Tosiasia on, että digin osuus päivälehtien tilaus- ja ilmoitustuotoista oli viime vuonna keskimäärin alle 13 prosenttia. Paikallis- ja kaupunkilehtien digituotot ovat olemattomia, parin prosentin luokkaa. Lehdet, joille digitaalisilla tuloilla on merkitystä, voi laskea yhden käden sormilla.

Kun valtaosa lehdistön tuloista tulee yhä painetusta lehdestä ja kun yli kolmannes suomalaisista seuraa uutisia viikoittain nimenomaan painetusta sanomalehdestä, sen lukijoita ei kannattaisi unohtaa. Se, mitä luetaan puhelimen ruudulta, ei ole koko totuus siitä, mitä sanomalehdeltä odotetaan. 

Heikki Hellman

64-vuotias tiedotusopin dosentti Tampereen ylipistossa.

Työskenteli 30 vuotta toimittajana Helsingin Sanomissa, sen jälkeen johtajana ja tutkijana Tampereen yliopistossa.

Tutkinut kilpailun vaikutuksia mediasisältöihin, mediapolitiikkaa, median keskittymistä sekä kulttuurijournalismin muutoksia.



4 2021
Arkisto

Merja Ylä-Anttila pitää Yle-lain uudistusta tarpeettomana, mutta välttelee kommentoimasta sitä julkisesti

Merja Ylä-Anttila tuli Ylen toimitusjohtajaksi vuonna 2018. Hän on sen jälkeen ehtinyt uudistaa Ylen organisaation, jättää kädenjälkensä Ylen strategiaan ja tutustua hieman uusiin kollegoihinsa kahvittelemalla noin neljänsadan yleläisen kanssa.

Median ammattilaisen on tiedettävä, kenen ideologiaa edistää

Tiedotusvälineen pitää saada itse valita, mitä sanoja ja käsitteitä käyttää. On kuitenkin tiedettävä, mistä käsitteet ovat peräisin ja kenen ideologiaa ne pönkittävät, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Väkivalta varjostaa ja mustasukkaisuus piinaa – miksi otsikoissa raiskaukset vain tapahtuvat, kysyy toimittaja Sara Harju

Sukupuolittuneessa ja seksuaalisessa väkivallassa tekijä usein ohitetaan käyttämällä passiivia ikään kuin väkivalta olisi hallitsematon voima, jota vastaan ei voi pyristellä.

Toimittajana saat kätevästi näkyvyyttä sometilillesi ja laukkumallistollesi, Jenni Alexandrova

Radiotoimittaja Jenni Alexandrova kirjoittaa blogissaan viineistä ja ihmettelee, miksi Alko ei ole lähettänyt hänelle lahjaviinejä.

Liian pitkälle menevä tasa-arvo on hyvä tarina, mutta harvoin totta

Tällaisessa ilmapiirissä ei ole suuri ihme, että maan suurin sanomalehti alkaa nähdä kaiken paitsi luonnontieteellisen tutkimuksen luisuvan tieteellisyydestä kohti silkkaa ”intersektionaalista ideologiaa”, kirjoittaa Janne Zareff.

Näin Journalistiliitto toimii

Satavuotiaalla Journalistiliitolla on toimisto Helsingin Hakaniemessä, mutta jäseniä ympäri maan. Mitä tekevät liiton toimitusosastot, paikallisyhdistykset, valtuusto, hallitus ja toimisto?

Kuusi vuotta sitten freelancerit petettiin. Nyt lainsäätäjät voivat turvata luovan työn tekijöiden elannon.

Luovan työn tekijöiden kohtuulliset korvaukset voitaisiin varmistaa, kun EU-pykäliä tuodaan kotimaiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön, kirjoittaa Sanna Nikula.

Uudet puolueet eivät sopeutuneet kirjoitusohjeeseen

”Moni uusi puolueennimi oli rakenteeltaan erilainen kuin vanhat, joten niiden erisnimisyyden häivyttäminen alkukirjaintempulla tuntui oudolta robotiikalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Den ensidiga bevakningen av rikspolitiken

Att den åländska riksdagsledamoten är den mest frekvent intervjuade rikspolitikern i de åländska medierna är varken konstigt eller fel, det är avsaknaden av andra röster som är det, skriver Felicia Bredenberg.

Kun hätä on suurin, on kollega lähellä

Juuri kun Radio Novan uutiset olivat alkamassa, ankkuri Jussi Karhunen tunsi muljahduksen mahassaan.

Totuuden tyyni tulkki on poissa

Toimittaja Jorma Lehto 2. 3. 1947 Seinäjoki – 25. 3. 2021 Mustasaari

”Alla finlandssvenska medier är dåliga på något sätt”

Vårens näst sista Mediespråkswebbinarium kräver självironi och god humor. Den 23 april ger sig komikern Alfred Backa nämligen på den finlandssvenska journalistiken i en roast där alla får sig kring öronen.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta