Maakuntalehdillä ei ole nuorille mitään tarjottavaa, kirjoittaa Tuija Siltamäki

Tuija Siltamäki 

28-vuotias lahtelais-tamperelais-helsinkiläinen toimittaja.

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Tampereen yliopistosta. 

Työskennellyt toimittajana Ylellä, Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä, Kouvolan Sanomissa ja Etelä-Suomen Sanomissa sekä ylioppilaslehti Aviisin päätoimittajana.

Kirjoittanut Elinkeinoelämän valtuuskunnalle pamfletin Nuoriso, pilalla. Kirjoittaa parhaillaan Teokselle tietokirjaa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta Minea Koskisen, Jari Hanskan ja Emilia Mäenmaan kanssa. 

JOURNALISTI
28.5.2020

Tuija Siltamäki, teksti
Aapo Huhta, kuva

Niin kauan kuin muistan, Suomessa on surkuteltu maakuntalehtien kurjaa kohtaloa.

Vanhat tilaajat kuolevat pois, loput riistää Yle. Nuoria ei saa tilalle, koska he eivät vanhempiensa tavoin tilaa lehtiä tottumuksesta tai säälistä. Selityksiä on haettu niin nuorten muuttuneista mediankäyttötavoista (pitävät paperilehtiä kalkkisten juttuna) kuin yleisestä hengen velttoudesta (eivät jaksa lukea, katsovat vain tupevideoita).

Nuoret ovat epäilemättä lukutaidottomia vätyksiä, mutta mitä jos he eivät lue maakuntalehtiä, koska niissä ei ole heille mitään luettavaa?

 

Lehtilukusalit ovat kiinni, joten tein kierroksen maakuntalehtien verkkosivuilla. Koronaa ja yhteistoimitusten tuotantoa lukuun ottamatta pääsiäisen tarjonta näytti tältä:

Aamulehti kertoi pastorin järkyttävästä kivusta ja toimittajan koiran kuolemasta. Eläimen kalmo hyvästeltiin myös Etelä-Suomen Sanomissa. Kainuun Sanomissa mies kertoi kroonisista kivuista. Keskisuomalainen paljasti, mitä suomalaiset tekevät istuessaan vessassa. Kymen Sanomat raportoi paikallisen miehen pääsiäismunatalkoista. Turun Sanomissa leskimies eli erityislapsen kanssa. Hämeen Sanomissa Pirkko Mannola odotti innolla kesää. Ilkka-Pohjalaisessa luudalla lentävät noidat toivat iloa pääsiäiseen.

En pystynyt klikkaamaan yhtään juttua auki – ja minä olen sentään itsekin kirjoittanut niitä. Etelä-Suomen Sanomissa testasin Lahden keskustan yleiset vessat, Kouvolan Sanomissa raportoin noin 300-vuotiaiden vapaapalokuntalaisten soihtumarssista. ”Etukäteen ei koskaan tiedä, kuinka moni lähtee marssille.” Herranjestas miten mielenkiintoista!

 

Kaikki maakuntalehtien jutut eivät tietenkään ole huonoja – ne seuraavat ansiokkaasti esimerkiksi paikallispolitiikkaa – ja surkeita juttuja tehdään viikosta toiseen muuallakin. Kyse ei ole nyt siitä.

Kyse on siitä, että jos uutiset saa ilmaiseksi iltapäivälehdistä ja Yleltä ja ”lukujuttuja” puoli-ilmaiseksi yhdysvaltalaisista laatulehdistä, miksi kukaan tilaisi maakuntalehtiä?

Kolme kuukautta Kymen Sanomia maksaa 148,50 euroa, Economistin saa samaksi ajaksi parilla kympillä. Paikallisella miehellä on parempi olla vuosisadan pääsiäismunatalkoot.

Paikallisuudessa maakuntalehdet kilpailevat nykyään Facebook-ryhmien kanssa, eikä niiden referoiminen kiinnosta lukijoita loputtomiin. Sen sijaan heitä voisi kiinnostaa ammattitaitoisen toimittajan ja kuvaajan hyvin kirjoitettu ja kuvattu juttu, jossa on ihan oikeasti käyty jossain paikassa, selvitetty asioita ja saatu selville jotain edes vähän merkityksellisempää kuin se, että kauppakeskus Triossa voi käydä ilmaiseksi vessassa.

 

Maakuntalehtiä tehdään niille, jotka niistä maksavat: vanhuksille ja lapsiperheille. Nuoret jäävät usein ongelmaksi tai eksoottiseksi olennoksi. Tunnetko nämä nuorison suosimat lyhenteet?

Tiedotusvälineet ovat aina tekijöidensä näköisiä, ja maakuntalehdissä sen huomaa erityisen hyvin. Jos haluaa tavoittaa nuorta yleisöä, kannattaa palkata nuoria tekijöitä.

Valitettavasti hekään eivät enää tarvitse maakuntalehtiä kuin ennen, sillä ”arvokasta työkokemusta” saa nykyään myös viestintätoimistoista. Niissä kuuluu kaiken lisäksi olevan kivaa, toisin kuin monissa lehdissä, joissa tunnelma vaihtelee lannistavasta lamaannuksesta avoimen henkilöstövastaiseen henkilöstöpolitiikkaan.

Voi tietysti toivoa, että auton ja omakotitalon jälkeen entiset nuoret hankkivat maakuntalehden kestotilauksen, mutta itse en jaksa siihen uskoa. Ei sellaista osaa kaivata, jota ei ole koskaan tarvinnut. Lineaarisen television suosio on minullekin täysi mysteeri, enkä ole ikinä edes harkinnut tilaavani maakuntalehteä.

Mieluummin katson kavereiden naamoja netistä.

Tuija Siltamäki 

28-vuotias lahtelais-tamperelais-helsinkiläinen toimittaja.

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Tampereen yliopistosta. 

Työskennellyt toimittajana Ylellä, Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä, Kouvolan Sanomissa ja Etelä-Suomen Sanomissa sekä ylioppilaslehti Aviisin päätoimittajana.

Kirjoittanut Elinkeinoelämän valtuuskunnalle pamfletin Nuoriso, pilalla. Kirjoittaa parhaillaan Teokselle tietokirjaa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta Minea Koskisen, Jari Hanskan ja Emilia Mäenmaan kanssa. 



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta