Journalismi

Kun freelancer joutuu haastateltavan painostamaksi, toimeksiantajan tuki on tärkeää. Jälkipuintiin tuhrautuu työaikaa, vaikka jutussa olisi kaikki kunnossa.

Kun freelance-toimittajat Marja Hannula ja Anitra Rönkkö tekivät Helsingin Sanomille kriittistä juttua kaivosyhtiön ympäristölupaprosessista, he joutuivat yhtiön painostuksen kohteeksi.

Kesällä 2019 Hannula ja Rönkkö toimittivat osan kirjoittamastaan jutusta Hannukainen Mining -kaivosyhtiön tarkistettavaksi. Vastausviestissä tiedottaja ilmoitti kaivosyhtiön varaavan oikeuden vaatia kustannukset, jotka aiheutuisivat heidän näkemyksensä mukaan virheellisestä uutisoinnista. Viesti lähti myös Helsingin Sanomien päätoimittajalle ja toimituspäällikölle.

Hannula ja Rönkkö soittivat politiikan ja talouden toimituksen esimiehelle Jussi Pulliselle, koska halusivat jutella painostavalta tuntuvasta viestistä ja siihen reagoimisesta. Samoihin aikoihin he pyysivät myös kommentteja juttuun.

”Hän sanoi, ettei valitettavasti voi ottaa kantaa, koska meillä oli sopimusasia kesken”, Hannula kertoo.

Hannulaa ja Rönkköä edustava Mediakunta neuvotteli tuolloin Sanoman kanssa siitä, että heidän avustajasopimuksensa muutettaisiin Mediakunnan ja Sanoman välisiksi. Hannula ja Rönkkö pitivät tätä teknisenä kysymyksenä. Pullisen näkökulmasta juttua ei vielä oltu virallisesti ostettu. Juttu oli jo pitkällä, koska toimittajat olivat tehneet sitä apurahalla.

Lopulta Hannula ja Rönkkö suostuivat tekemään jutun omilla sopimuksilla. Meni kuitenkin vielä yli viikko, ennen kuin he saivat Pullisen kiinni, koska tällä oli kiire kollegoiden kesälomien takia. Tuolloin kaivosyhtiön viesti saatiin käsiteltyä, ja heinäkuun lopulla Pullinen myös kommentoi juttua.

”Ehkä suurin tuki tuli vasta ihan loppuvaiheessa, kun juttua alettiin varsinaisesti editoida”, Rönkkö kertoo. Tämä tapahtui vasta lokakuussa, jolloin erillinen editori otti jutun käsittelyyn.

”Kokonaisuutena jutun käsittely kesti vähän turhan pitkään. Sitä olen pahoitellut toimittajille”, Pullinen sanoo.

 

Toimittajia uhkaillaan oikeustoimilla satunnaisesti. Tampereen yliopiston kolme vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa 35 prosenttia vastanneista kertoi tulleensa uhkailluksi oikeustoimilla ja 25 prosenttia vahingonkorvausvaateilla ainakin kerran kolmen viime vuoden aikana.

Freelance-toimittaja Jarno Liskin mukaan tällainen uhkailu on arkipäivää, kun on erikoistunut kriittisiin talousrikosjuttuihin.

Peruskaava menee hänen mukaansa näin: Ensin jutun kohde vastaa hyvällä, mutta itselleen parhain päin. Kun selittely ei auta, kohde syyttää Liskiä asenteellisuudesta. Seuraavaksi kohde ottaa yhteyttä esimerkiksi päätoimittajaan ja pyrkii estämään jutun julkaisun. Kun juttu on julkaistu, lakiasiaintoimisto tai viestintätoimisto kirjoittaa monen liuskan oikaisupyynnön. Tämä pyyntö lähtee pomoille.

Tosin Liski kertoo myös kaavasta poikkeavasta tapauksesta: Eräs Nuorisosäätiö-jupakan haastateltava huomautti erikseen Liskin olevan freelancer ja uhkasi vahingonkorvauskanteella häntä, ei jutun julkaisijaa. Vaikka kanne olisi kuinka älytön, freelancerilla menisi vastineiden kirjoittamiseen runsaasti aikaa, mikä olisi pois työnteosta ja siten rahan ansaitsemisesta. Kannetta ei ole kuulunut.

Liski sanoo, että juttujen kohteilla on täysi oikeus uhkailla oikeustoimilla, koska kriittisistä jutuista voi koitua heille todellisia seurauksia. Hänestä toimittajien pitääkin vallankäyttäjinä sietää kritiikkiä – mutta kritiikkiin vastaaminen ei voi kaatua vain freelance-toimittajien niskaan.

Siksi hänestä on tärkeää löytää toimeksiantajat, joilla on osaamista ja aikaa käydä läpi juttujen journalistiset valinnat. Siten he pystyvät puolustamaan valmiita juttuja, eikä freelancerilla mene kohtuuttomasti aikaa jälkipuintiin, kun pitäisi olla tekemässä jo seuraavaa juttua.

Esimerkiksi Marja Hannula kertoo käyttäneensä erään jutun julkaisun jälkeen kaksi työpäivää siihen, että vastasi viestintätoimiston kirjoittamaan pitkään oikaisupyyntöön. Hannulan mukaan Helsingin Sanomiin jutun ostanut esimies pyysi häneltä vastauksia, koska ei itse tuntenut tapauksen yksityiskohtia.

Jarno Liski kertoo nähneensä paljon vaivaa hyvien toimeksiantajien etsimisessä.

”On helpompaa löytää skuuppeja kuin hyviä ostajia”, Liski sanoo.

 

Myös kriittisiä juttuja paljon tekevä freelance-toimittaja Outi Salovaara painottaa tuen tärkeyttä.

”Minulla on ollut ihan hirveän hyvät toimeksiantajat. Ei ole koskaan tullut oloa, että olisi jätetty yksin”, Salovaara sanoo.

Salovaara on tutkinut tänä keväänä muun muassa Mänttä-Vilppulan ilmailupuiston italialaisen rahoittajan ja tämän liikemieskumppaneiden taustoja. Aiheesta on syntynyt useita juttuja Seuraan.

Eräs haastateltava sanoi Salovaaralle, että jos hän olisi Salovaaran toimeksiantaja, hän varmistaisi, ettei tämän jutuissa ole mitään oikeusjuttuun tai rahanmenetykseen johtavaa.

Kun Salovaara kertoi tästä Seuran toimituspäällikölle Petri Korhoselle, tämä osoitti tukensa soittamalla haastateltavan esimiehelle. Ja kun Salovaara kertoi kuulleensa, että kaupunginjohtaja oli lähettänyt Mänttä-Vilppulan valtuutetuille sähköpostin, jossa ilmoitti kaupungin lakimiesten valmistelevan toimia lehteä vastaan, Korhonen otti yhteyttä kaupunginjohtajaan.

Salovaaran mukaan molemmat tahot vakuuttivat Korhoselle, ettei heillä ole mitään vaatimuksia.

 

Hannulan ja Rönkön kaivosjuttu ilmestyi Helsingin Sanomissa marraskuussa, eikä kaivosyhtiöstä ole kuulunut sen jälkeen.

He huomauttavat, että yleisesti turvattomuuden tunnetta lisää Sanoman avustajasopimus. Sen mukaan freelancer vastaa oikeudenkäyntikuluista ja korvauksista, jos ne perustuvat freelancerin tahalliseen tai huolimattomaan menettelyyn.

”Muotoilu on epämääräinen. Pitäisi selventää freelancereille, mitä se tarkoittaa”, Rönkkö sanoo.