Työelämä

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Viranomaiset ovat havahtuneet pandemian myönteisiin vaikutuksiin.

THL:n sivuilla 11. toukokuuta julkaistussa kolmen tutkijan kirjoittamassa blogitekstissä koronan kivojen vaikutusten listaan kuuluvat etätyöskentelyn rauha, perheiden lisääntynyt yhteinen aika, ikääntyvien tueksi syntynyt yhteisöllisyys, digitaitojen läpimurto, päästöjen vähentyminen sekä entistä runsaampi lähiliikunta.

Ei siinä tosin paljon lähiliikuntalenkillä naurata, kun olet lomautettuna, työttömänä tai keikattomana ja samaan aikaan pyörität lastesi etäkoulua, hoidat vanhempiesi karanteenihuoltoa ja seurailet etänä pelko hanurissa, kun maailmantalous hiljalleen romahtaa.

Freelancereille tilanne on synkkä. Pandemia on vienyt monelta todella ison osan töistä. Itseltäni noin 60 prosenttia normaalista laskutuksesta jää tällä hetkellä toteutumatta.

Voikin helposti jäädä huomaamatta, että tämä on myös ruhtinaallinen mahdollisuus. Meille tarjoillaan nyt hopeavadilla sitä kaikkein tärkeintä: aikaa.

 

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yksi viikko maaliskuussa tyhjensi kalenterin, ja sitten nukuttiin kymmenen vuoden univelat pois.

Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä. Luin keittiössä kirjaa, joka oli vuosia kerännyt pölyä yöpöydällä. Juha Itkosen Hetken hohtava valo on poljennoltaan sen verran verkkaista settiä, että se oli jäänyt dynaamisempien teosten jalkoihin.

Eräs tarinan kokonaisuuden kannalta merkityksetön kohta kirjassa imaisi minut ihmisen elämän ohikiitävyyden, hetkellisyyden ja herkkyyden ymmärtämiseen niin vahvasti, että en ole kokenut sellaista sitten teinivuosien.

Ymmärrys kaiken katoavaisuudesta oli öisessä keittiössä läsnä niin väkevästi, että jotenkin alkoi nolottaa koko tunteellisuus. Päättelin sen johtuvan siitä, että nyt oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan aikaa tuntea nämä melko ilmiselvät tunteet.

 

Filosofiakin palasi. Tein kymmenen vuotta sitten Taideteollisessa korkeakoulussa lopputyöni, jonka aihe oli ihmisen suhde luontoon. Eli aika omaperäistä ja ”diippii shittii” siis.

Koulun jälkeisen kymmenen vuoden aikana luontoon liittyvät filosofiset pohdinnat ovat jääneet jonnekin imuroinnin ja yötöiden väliseen hämärään. Erittäin epäkaupallinen valokuvataideprojekti on ehkä viimeinen asia, joka kiehtoo ruuhkavuosien painon alla kamppailevaa yrittäjänluuskaa.

Tänä keväänä huomasin kuitenkin autoon kesärenkaita vaihtaessani kehitteleväni lopputyöni aihetta eteenpäin. Sillä ei ole oikeastaan merkitystä, jatkanko työtä oikeasti, mutta pelkkä ajatusten paluu tuntuu terveeltä.

 

Mitä teen työpäivään raivaantuneella ajalla? Murehdinko vain tulevaa? Tuijotanko somea? Vai toiminko aktiivisesti oman tilanteeni parantamiseksi?

Markkinointi on yritykselle kaikkein välttämättömintä. Sen tietää jokainen yrittäjä. Yrittäjän pitää soittaa, tavata, esitellä, ehdottaa, ideoida, hymyillä ja jutella.

Maaliskuussa välttelin kohtaamasta tätä epämiellyttävää totuutta. Minulla oli lista asioista, lista ihmisistä, lista ideoista, mutta toteutus oli jäänyt puolitiehen, koska ennen koronaa ei ollut aikaa.

Nyt oli aikaa, joten oli keksittävä lisää tekosyitä. Ei voi soittaa, ei voi ehdottaa, ei voi myydä, ei voi tavata, ei voi ajatella, koska korona. Lopulta katsoin totuutta silmiin. Puhelin käteen nyt, jotta olisi tekemistä, kun tämä radiohiljaisuus joskus loppuu.

Vaikka elämä varmasti lopulta palaa kiireiseen, hermostuneeseen ja poukkoilevaan uomaansa, jotain tästä lisääntyneestä ajasta meille jää. Toivottavasti ainakin arvostamme enemmän sitä, mikä on ulottuvillamme. Ehkä näemme sen, koska saimme hetkeksi pysähtyä.