Journalismi

Sitaatti ei ole suora lainaus, mutta kuinka paljon haastateltavan puhetta saa muokata? Käytännöt vaihtelevat eikä ohjeistusta usein ole.

Voit editoida puhetta sen verran kuin on välttämätöntä, mutta et muuten.

Muun muassa näin sanotaan STT:n tyylikirjassa sitaattien muokkaamisesta. Mutta mikä on välttämätöntä? Vaikka STT:n ohje jättää paljon tulkinnanvaraa, ohjeistusta on enemmän kuin monessa muussa toimituksessa. Toimittajat muokkaavat sitaatteja, mutta harvassa paikassa ohjeistetaan, miten ja milloin niin on syytä tehdä. Monet toimittajat siivoavat pois niinkuja ja muita täytesanoja, muuttavat puhekielisiä ilmauksia yleiskielelle, tiivistävät ilmaisua ja niin edelleen.

”Suora sitaatti, joka päätyy juttuun, on tavallaan suomennettu versio siitä, mitä ihminen on päästänyt suustaan”, STT:n rikos- ja oikeustoimittaja Jecaterina Mantsinen kuvailee.

 

Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Lauri Haapanen tarkasteli kolmen vuoden takaisessa väitöskirjassaan, miten toimittajat muokkaavat sitaatteja. Hän litteroi toimittajien haastattelunauhoja ja vertasi niitä valmiiden juttujen sitaatteihin. Osa toimittajista yllättyi, miten paljon he olivat muokanneet haastateltavan puhetta.

”Jotkut sanoivat, että tämä on hyväksyttävyyden rajoilla tai että en ole tästä sitaatista erityisen ylpeä”, Haapanen kertoo.

”Mutta hekin oikeuttivat sen sillä, että olivat kuitenkin lähettäneet jutun haastateltavalle näytille, ja tämä oli hyväksynyt sitaatit ja jutun.”

Tämä tukee Haapasen havaintoa, jonka mukaan toimittajat valikoivat ja muokkaavat sitaatteja ensisijaisesti sillä ajatuksella, että ne palvelevat artikkelia. Sanatarkkuus on toissijaista.

Haapanen ei ole kohdannut kovin konkreettisia ohjeistuksia sitaattien muokkaamiseen, ei tutkijana eikä aiemmin toimittajan työssä. Myöskään Journalistin ohjeet eivät hänen mielestään anna kummoisia eväitä sitaattien työstämiseen.

Hänen mielestään olisi tervetullutta, että joku kantelisi Julkisen sanan neuvostoon runsaasti muokatusta sitaatista.

”JSN:n ei ole koskaan tarvinnut ottaa kantaa, miten puhetta tulisi muokata sitaateiksi”, Haapanen sanoo.

Hän oli JSN:n jäsen kaudella 2017 – 2019.

Haapanen arvioi, että sitaattien muokkaamista voisi pohtia useiden Journalistin ohjeiden kohtien valossa. Missä vaiheessa sitaattia on muokattu niin paljon, että se on epätodenmukainen tai jopa sepitettä? Entä onko asiavirhe panna sitaattimerkkeihin lause, joka sinänsä on totta, mutta jota haastateltava ei ole täsmällisesti sanonut?

 

Itä-Hämeen toimittaja Heini Kuusela ja Me Naisten toimittaja Tanja Hakamo eivät muista nähneensä lainkaan ohjeita sitaattien muokkaamisesta.

STT:n Mantsinen painottaa, että hän puhuu pelkästään uutisjournalismista. Hakamon näkökulma on naistenlehtien journalismissa, erityisesti henkilöhaastatteluissa. Kuusela raportoi paljon kunnallispolitiikasta, mutta pienessä lehdessä kirjoitettavaa on laidasta laitaan.

Käytännöissä on eroja. Kuuselan ja Hakamon mielestä puhetta voi yhdistellä haastattelun eri kohdista yhteen sitaattiin, kunhan kohdat käsittelevät samaa asiaa. Mantsinen puolestaan katsoo, että yhden sitaatin pitäisi lähtökohtaisesti olla yhdestä puheenvuorosta, joskin välistä voi poistaa esimerkiksi toistoa.

Jotkut Haapasen väitöskirjaan haastattelemat toimittajat sanoivat, että jos juttuun jättäisi paljon puhekielisyyttä, toimitussihteeri karsisi sitä kuitenkin pois. STT:n Mantsinen ja Me Naisten Hakamo hyväksyvät editorilta tällaisen, mutta eivät sisältöön puuttumista.

Itä-Hämeen Kuusela luonnehtii, että toimitussihteeri on väliporras, joka pyrkii arvioimaan tekstiä lukijan näkökulmasta. Hänen mielestään toimitussihteeri ei kuitenkaan voi muokata sitaattia muuten kuin erityisen hyvillä perusteilla – ja silloinkin asiasta olisi hyvä keskustella toimittajan kanssa.

Kuusela saattaa turvautua kollegoihin, jos sitaattien muotoilussa on jotain erityisen hankalaa. Päänvaivaa voi aiheuttaa esimerkiksi haastateltava, joka jännittää niin paljon, että sekoilee sanoissaan. Tällaisen puheen suora toistaminen saisi haastateltavan näyttämään tyhmemmältä kuin tämä onkaan.

”Yksi haastateltava jännitti niin paljon, että hän melkein purskahti itkuun. Siinä piti olla tilanneälyä, kun alkoi kirjoittaa”, Kuusela kertoo.

 

Ei ole helppoa jäljittää, miten toimittajien tavat muokata sitaatteja ovat muodostuneet. Tämän jutun haastateltavat arvelevat muun muassa kokemuksen, työpaikalla jaetun hiljaisen tiedon ja muiden juttujen lukemisen vaikuttaneen omiin käytäntöihinsä.

Me Naisten Hakamo huomauttaa, että myös lehden tyyli ja juttujen rakenteet sanelevat sitaattien käyttöä.

”Toki kirjoittajalla pitää olla oma ääni ja tyyli, mutta lehden ääni ei voi hukkua yksittäisten kirjoittajien sekamelskaksi”, Hakamo sanoo.

Sitaateista puhutaan usein suorina lainauksina. Todellisuudessa ne ovat usein muokattua haastattelupuhetta.

Tutkija Haapanen on miettinyt, miten toimittajat voisivat avata sitaattikäytäntöjä lukijoille, joista osa saattaa kuvitella sitaattien olevan sanatarkkoja lainauksia. Hänestä olisi kuitenkin epäreilua antaa lukijoiden käsiin litterointeja ja osoittaa, miten paljon toimittaja on muokannut sitaatteja.

”Sitten pitäisi myös kertoa, miksi näin tapahtuu.”

Haapanen korostaa, että muokkaaminen ei ole virhe. Päinvastoin, se palvelee niin haastateltavaa kuin lukijaa: haastateltavasta ei tule todellisuutta tyhmempi vaikutelma, ja lukija ymmärtää sitaatin merkityksen.