Latinalainen Amerikka on Suomessa näkymätön manner, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Auli Leskinen

Auli Leskinen

60-vuotias freetoimittaja.

Työskennellyt Ylen ulkomaantoimittajana ja Latinalaisen Amerikan avustajana 1992 – 2003 ja 2006 – 2007.

Työskentelee vuoden loppuun yliopistoalan Latinalaisen Amerikan viennin kehitys-päällikkönä.

Suomen Madridin tiedeinstituutin johtaja 2012 – 2016, tutkija Suomessa ja Yhdysvalloissa 2007 – 2012.

Latinalaisen Amerikan tutkimuksen tohtori ja espanjan ja portu-galin kielten maisteri Helsingin yliopistosta.

Kirjoittaa Latinalaisen Amerikan asioihin keskittyvää blogia osoitteessa soycactus.blogspot.com.

JOURNALISTI
27.2.2020

Auli Leskinen, teksti
Aapo Huhta, kuva

Kansallismuseo avasi syksyllä Etelä-Amerikan muinaisia kulttuureja esittelevän näyttelynsä Maailma, jota ei ollut. Näyttelyn nimi viittaa ajatukseen, jonka mukaan maailmassa ei ole mitään ennen kuin Eurooppa löytää sen. Etelä-Amerikan löytäminen oli aikansa valeuutinen. Kolumbuksen purjehdittua vahingossa Karibialle vuonna 1492 alue korkeakulttuureineen oli uusi vain eurooppalaisille. Ilmeisesti alue pitää löytää aina uudelleen, se kun tuppaa katoamaan. Myös Suomen mediasta.

 

Suomalaisen journalismin välityksellä ei voi seurata Latinalaista Amerikkaa kattavasti, joskus ei lainkaan. Seurannan hiipuessa tulee ”missejä” eli tärkeistä asioista ei kerrota ja taustoitus puuttuu. Uutistapahtumassa virheriski kasvaa, kun aikaperspektiiviä ei ole. Tehdään vääriä johtopäätöksiä. Kontekstia ei ymmärretä eikä aihe sijoitu oikeisiin mittasuhteisiin.

Näin kävi viime syksynä, kun Chile, Bolivia, Ecuador ja Kolumbia ajautuivat demokratioidensa syvimpään kriisiin. Tuli asiavirheitä. Alueeseen erikoistuneelle toimittajalle tilanne on turhauttava. Kun oman alan aiheita joutuu loputtomiin perustelemaan vähättelyn muurin ylittämiseksi, motivaatio heikkenee. Kun jossain räsähtää kriisi silmille, asiantuntija kaivetaan naftaliinista. Onneksi edes silloin.

Tilanne on harmillinen, sillä suomalaisten toimittajien korkea koulutus, pyrkimys tasapainoiseen journalismiin ja sijainti suhteessa alueen kipupisteisiin asettaa heidät edulliseen asemaan. Espanjan medialla on siirtomaakauden trauma Latinalaisen Amerikan ja itsensä välissä. Yhdysvaltalaisilla on kylmän sodan peruja ylemmyyskompleksi. Aluetta kutsuttiin Amerikkojen takapihaksi. Suomi on kaukana ja neutraali. Suomalaistoimittajat voisivat seurata aluetta ilman alemmuus- tai ylemmyyskomplekseja.

 

Latinalaisessa Amerikassa asuu kymmenesosa maailman väestöstä. Siellä on maapallon suurin makean veden lähde, Amazon-joki ja maailman keuhkoiksi kutsuttu laajin sademetsäalue, joka on tärkeä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Sieltä löytyy myös viidenneksi suurin kansantalous Brasilia. Alue pulppuaa jännitteitä. Miksi se ei kiinnosta?

Syy on eurosentrisyys eli eurooppalaisen ja euroamerikkalaisen maailman pitäminen muita maanosia ja kulttuureita tärkeämpänä. Siihen kuului ennen käsitys siirtomaaherruudesta. Nykyisin kyseessä on ajatus euroamerikkalaisen maailman paremmuudesta. Ajatelkaa, kuinka kattavasti ja rivakasti Suomessa seurataan Yhdysvaltain vaaleja jo vuosia ennen kuin ne käydään, tai millä tarkkuudella Trumpin virkarikossyytteestä raportoidaan. Verratkaa niitä mediatilaan, jonka valtaisat mullistukset Latinalaisessa Amerikassa saavat. Edes isot asiat Yhdysvaltain ja Meksikon rajajoen Río Granden eteläpuolisesta Amerikasta eivät saa huomiota.

Latinalainen Amerikka nousee valokeilaan yksittäisten tapahtumien kautta. Suomessa seurattiin Río de Janeiron olympialaisia 2016, chileläisten kaivosmiesten pelastusoperaatiota 2010 ja Botnian sellukiistaa Uruguayn ja Argentiinan rajalla 2006. Siitä on kauan, kun Latinalainen Amerikka oli pitkään median fokuksessa, viimeksi kylmän sodan päättyessä demokratiakehityksen alkaessa.

 

Suomalaisen median johto tiedostaa ongelman. Päätöksiä parempaan lattariseurantaan on ollut. Helsingin Sanomilla oli Brasiliassa vuonna 2014 kiertävä kirjeenvaihtaja. Ylen avustaja siirtyi pois Buenos Airesista vuosi sitten. Häntä ennen Ylellä ei ollut avustajaa alueella yli kymmeneen vuoteen. Nyt yhtiö on lähettänyt uuden avustajan Uruguayhin. Muilla viestimillä on ollut satunnaisia freelancereita. Nuoret freet ovat kertoneet, että kun he ovat tarjonneet alueelta juttuja, toimituksista ei usein edes vastata. Ei kiinnosta.

Nykyaika mahdollistaisi paremman seurannan. On monia tapoja tehdä journalismia. Toimitukset voisivat hyödyntää paikallisia toimittajia. He tekisivät juttuja toimitusten omien aluekontekstia tuntevien journalistien kanssa. Tätä on kokeiltu muun muassa Helsingin Sanomissa. Paikalliset toimittajat eivät ehkä osaa valita suomalaisia kiinnostavia näkökulmia, suomalaistoimittajat taas eivät ole paikan päällä eikä heillä ole kontakteja. Yhteistyö voi kuitenkin tuottaa erinomaista journalismia.

Auli Leskinen

60-vuotias freetoimittaja.

Työskennellyt Ylen ulkomaantoimittajana ja Latinalaisen Amerikan avustajana 1992 – 2003 ja 2006 – 2007.

Työskentelee vuoden loppuun yliopistoalan Latinalaisen Amerikan viennin kehitys-päällikkönä.

Suomen Madridin tiedeinstituutin johtaja 2012 – 2016, tutkija Suomessa ja Yhdysvalloissa 2007 – 2012.

Latinalaisen Amerikan tutkimuksen tohtori ja espanjan ja portu-galin kielten maisteri Helsingin yliopistosta.

Kirjoittaa Latinalaisen Amerikan asioihin keskittyvää blogia osoitteessa soycactus.blogspot.com.



8 2020
Arkisto

Harva meistä on korvaamaton superneuvottelija

Työehtosopimukset ovat siitä käteviä, että niiden ansiosta tavan ihmisen ei juuri koskaan tarvitse huolehtia lomista, työajasta, vähimmäispalkasta tai siitä, maksetaanko sairauden ajalta palkkaa, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Onneksi minä en joudu jakamaan mediatukia

”Mediatukea olisi rehdimpää perustella työpaikkojen säilymisellä kuin demokratialla”, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Vapaapäivien pitäminen on sinulle lähinnä uuvuttavaa, Minna Holopainen

STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen tekee töitä melkein koko ajan ja on mahdollisesti itsekin tekoäly.

Näin syntyy Trendin syysmuotijuttu

Trendi tilasi stylisti ja valokuvaaja -työparilta helmikuussa syysmuotijutun. Kesällä kuvaaja ja malli vaihtuivat koronan takia. Juttu kuvattiin elokuussa kotieläintilalla.

Kielenhuollon päämaja ei ole käymässä turhaksi

”On viisainta, ettei yleiskielessä sooloilu karkaa käsistä. Tämä aika ei varsinaisesti kaipaa lisää ymmärryksen puutetta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vi måste respektera – och kredda varandra

”Vi måste respektera varandras arbete och kredda den som kreddas bör”, skriver Felicia Bredenberg.

Koronasta vauhtia muutoksiin

”Voisiko pandemiakurjuuden keskeltä löytyä jotain hyvääkin? Voidaanko esimerkiksi itsensä työllistäjille saada vihdoin pandemian vauhdittamana turvatumpi asema”, kysyy Suomen freelance-journalistien uusi puheenjohtaja Maria Markus.

Munkit ja possut

Kesätoimittaja Ilkka Vänttisen kuvissa näkyi sikoja juuri niin kuin pitikin – ja lisäksi jotain aivan muuta.

Uutistoimistotuki ehkä osaksi median koronatukea – tuen haku on alkanut

Median koronatukea voi saada journalistisen työn kustannuksiin. Myöntämisen ehtona on mainosmyynnin lasku. Erillistä uutistoimintaan suunnattua tukea on saanut aiemmin muun muassa STT.

Etävaltuusto nosti hien otsalle

Kuuluuko? Näkyykö? Journalistiliiton historian ensimmäisessä valtuuston hybridikokouksessa teknisiä pulmia ratkottiin lennosta, kirjoittaa Kira Närhi.

Herrasmies on poissa

Kuolleita: Toimittaja Matti Vainio 20. 6. 1935 Sortavala – 5. 9. 2020 Hämeenlinna

Arvostettu monitoiminainen

Kuolleita: Toimittaja Liisa Laine Oulu 25. 3. 1936 – 8. 8. 2020 Helsinki

Hjärtat klappade för nyheter och rättvisa

Döda: Journalisten Ia Henriksson 5. 1. 1974 Helsingfors – 11. 7. 2020 Helsingfors

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta