Hanna Nikkanen kertoo oppineensa Biosfääri 2:een perehtyessään tieteellisen tiedon rajoista. ”Luonnonympäristöjen monimuotoisuus tarkoittaa sitä, että tutkimuksessa ei tule vaihetta, jossa pystymme insinööritaidoin mestaroimaan maapallon olosuhteet. Emme koskaan tule saavuttamaan tilaa, jossa saamme biosfäärin käyttäytymään niin kuin haluamme.”

Hanna Nikkanen matkusti katsomaan Marsin ihmeitä, joita kummasteli jo kymmenvuotiaana

Hanna Nikkanen, 38

Yksi Long Playn perustajista ja julkaisun päätoimittaja vuosina 2017 – 2019.

Valtion tiedonjulistamispalkinto tutkivasta journalismista vuonna 2011.

Suuri Journalistipalkinto vuonna 2013.

Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori 2016 – 17.

Opiskelee kestävyystieteitä Tukholman yliopistossa.

JOURNALISTI
27.2.2020

Manu Haapalainen, teksti
Martin Stenmark, kuva

”Arizonassa vuonna 1991 alkanut Biosfääri 2 -kokeilu vainosi minua paljon enemmän kuin keskimääräinen aihe. Se palasi lopulta mieleeni kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Nyt jälkikäteen se on suosikkini kaikista jutuistani. Ajattelen sitä edelleen ja mielelläni”, sanoo toimittaja ja tietokirjailija Hanna Nikkanen.

Nikkanen seurasi monin värikkäin tavoin epäonnistunutta koetta suomalaismedian välityksellä jo alle kymmenvuotiaana. Kesällä 2019 hän matkusti Jokesin ja Kordelinin säätiön apurahojen turvin Arizonaan ja New Mexicoon tarkoituksenaan haastatella vuonna 1991 alkaneeseen Biosfääri 2 -hankkeeseen liittyviä ihmisiä. Kokeessa kahdeksan tutkijaa sulkeutui valtavaan lasikupuun, jonka sisällä oli oma ekosfäärinsä. Tarkoitus oli tutkia, miten Marsin asuttaminen ihmiskunnalta onnistuisi.

Nikkasen Long Play -artikkeli Marsin tarhurit ilmestyi heinäkuun lopussa.

”Muistin Biosfääri 2:n uudelleen neljä vuotta sitten alettuani jälleen lukea scifikirjailija Kim Stanley Robinsonia. Hän erittelee esseessään Our generation ships will sink, miksi pienen ihmisyhteisön luominen avaruuteen on psykologisesti, ekologisesti, biologisesti ja poliittisesti mahdotonta. Tajusin, että tämä teema, jota olin ajatellut lähinnä insinööriongelmana, ja jota myös scifi on käsitellyt sellaisena, onkin yhteiskunnallinen ja ekologinen kysymys.

Haastateltavilleni piti vakuutella monin viestein etukäteen, että olen perehtynyt aiheeseen, enkä ole tekemässä juttua, jossa ihmetellään koko hankkeen järjettömyyttä. Sellaisia on tehty paljon. Käytin heidän kanssaan paljon aikaa kokeen psykologisen puolen, eli autoritäärisyys vastaan yhteisöllisyys -tematiikan parissa. On järjettömän kiinnostavaa, mitä eristyksissä eläminen tekee pienelle ihmisryhmälle, ja he halusivat puhua siitä paljon. Toinen yllättävä asia oli, miten erikoinen koko lähtöasetelma on ollut. Taustalla oli vuonna 1969 New Mexicoon perustettu erikoinen, kunnianhimoinen asumisyhteisö, johon fiksuja ihmisiä virtasi sieltä täältä. Sitten maatilaa pyörittävä, teatteria ja cowboytaitoja harjoitteleva yhteisö saa ajatuksen tällaisesta kokeesta ja saa sille vielä rahoituksen.

Kolmas yllätys oli se, miten relevantti paikka Biosfääri 2 on edelleen. Olin siinä käsityksessä, että se on nykyisin lähinnä turistikohde. Kun pääsin sinne, aloin hahmottaa että se ei ole mikään kuriositeetti, vaan mielettömän hyvä paikka tutkia ilmastonmuutosta.”

Hanna Nikkanen, 38

Yksi Long Playn perustajista ja julkaisun päätoimittaja vuosina 2017 – 2019.

Valtion tiedonjulistamispalkinto tutkivasta journalismista vuonna 2011.

Suuri Journalistipalkinto vuonna 2013.

Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori 2016 – 17.

Opiskelee kestävyystieteitä Tukholman yliopistossa.

Riikka Kaihovaaran valinta

Ylen toimittaja ja dokumentaristi Riikka Kaihovaara valitsi esiteltäväksi Hanna Nikkasen artikkelin Marsin tarhurit. Se ilmestyi kesällä 2019 Long Playn numerona 79.

”Artikkeli keinotekoisesti luodusta ekosysteemistä Biosfääri 2:sta on lumoava. Tällaista journalismia syntyy, kun henkilökohtainen intohimo kohtaa tiedonhankintataidot. Lisäksi itse tarina on täynnä uskomattomia käänteitä, ja Nikkanen kertoo ne hyvin. Hän on matkustanut paikan päälle Arizonaan ihmettelemään sitä, mitä valtavasta keinomaailmasta on jäljellä. Matkalla Nikkanen tapaa monia Biosfääri 2 -hankkeeseen osallistuneita. Aihe on näennäisen triviaali, mutta lopulta siinä on kyse koko ihmiskunnan kohtalonkymyksistä: ilmastonmuutoksesta ja suhteestamme muuhun luontoon.

Pidän siitä, että journalismissa sekoitetaan tiukkaa dataa ja filosofista pohdintaa. Valintaani vaikuttaa myös se, että seurasin itsekin Biosfääri 2:n saagaa 1990-luvun alussa, lähinnä Helsingin Sanomista.”



4 2020
Arkisto

Lomauttaminen koronakiireen keskellä on moraalitonta, mahdollisesti jopa laitonta

Näyttää siltä, että moni mediayritys on ilmoittanut lomautuksista ja käynyt yt-neuvottelut ”varmuuden vuoksi”. Aikeissa on paljon moraalitonta ja mahdollisesti myös laitonta, kirjoittaa Maria Pettersson.

Tuomas Peltomäki työskentelee nyt kotonaan Hyvinkäällä. Seurana Nuka-koira.

Kollegan haastatteleminen on parasta journalismia, Tuomas Peltomäki

Nyt-liitteen esimies tietää, ettei Twitterissä selviä hengissä, ellei osaa näytellä tyhmää.

Mitt i vårt livs största story

”Det som händer ställer journalisten i svår position. Vi vinner ingenting på att skapa oro, men är trots allt satta till att granska makten, att ställa våra frågor i en situation där entydlig forskning saknas”, skiver Mikaela Löv.

Näin tehdään valaistus elokuvaan

Elokuvan valaistus on tarkkaa sunnittelua. Matleena Kuusela kertoo, miten työ eteni kesällä ensi-iltansa saavan Eden-elokuvan kohdalla.

Porsastelu päätyy joskus uutisiinkin

”Asiallisen uutistyylin ammattilaisillakin tuntuu olevan sisimmässään sokea piste yksittäisille värittyneille sanoille”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Uutismies jakoi ympärilleen hyvää mieltä

Kuolleita: Toimittaja Jussi Salokorpi 2.3.1964 Vaasa – 23.3.2020 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta