Hanna Nikkanen kertoo oppineensa Biosfääri 2:een perehtyessään tieteellisen tiedon rajoista. ”Luonnonympäristöjen monimuotoisuus tarkoittaa sitä, että tutkimuksessa ei tule vaihetta, jossa pystymme insinööritaidoin mestaroimaan maapallon olosuhteet. Emme koskaan tule saavuttamaan tilaa, jossa saamme biosfäärin käyttäytymään niin kuin haluamme.”

Hanna Nikkanen matkusti katsomaan Marsin ihmeitä, joita kummasteli jo kymmenvuotiaana

Hanna Nikkanen, 38

Yksi Long Playn perustajista ja julkaisun päätoimittaja vuosina 2017 – 2019.

Valtion tiedonjulistamispalkinto tutkivasta journalismista vuonna 2011.

Suuri Journalistipalkinto vuonna 2013.

Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori 2016 – 17.

Opiskelee kestävyystieteitä Tukholman yliopistossa.

JOURNALISTI
27.2.2020

Manu Haapalainen, teksti
Martin Stenmark, kuva

”Arizonassa vuonna 1991 alkanut Biosfääri 2 -kokeilu vainosi minua paljon enemmän kuin keskimääräinen aihe. Se palasi lopulta mieleeni kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Nyt jälkikäteen se on suosikkini kaikista jutuistani. Ajattelen sitä edelleen ja mielelläni”, sanoo toimittaja ja tietokirjailija Hanna Nikkanen.

Nikkanen seurasi monin värikkäin tavoin epäonnistunutta koetta suomalaismedian välityksellä jo alle kymmenvuotiaana. Kesällä 2019 hän matkusti Jokesin ja Kordelinin säätiön apurahojen turvin Arizonaan ja New Mexicoon tarkoituksenaan haastatella vuonna 1991 alkaneeseen Biosfääri 2 -hankkeeseen liittyviä ihmisiä. Kokeessa kahdeksan tutkijaa sulkeutui valtavaan lasikupuun, jonka sisällä oli oma ekosfäärinsä. Tarkoitus oli tutkia, miten Marsin asuttaminen ihmiskunnalta onnistuisi.

Nikkasen Long Play -artikkeli Marsin tarhurit ilmestyi heinäkuun lopussa.

”Muistin Biosfääri 2:n uudelleen neljä vuotta sitten alettuani jälleen lukea scifikirjailija Kim Stanley Robinsonia. Hän erittelee esseessään Our generation ships will sink, miksi pienen ihmisyhteisön luominen avaruuteen on psykologisesti, ekologisesti, biologisesti ja poliittisesti mahdotonta. Tajusin, että tämä teema, jota olin ajatellut lähinnä insinööriongelmana, ja jota myös scifi on käsitellyt sellaisena, onkin yhteiskunnallinen ja ekologinen kysymys.

Haastateltavilleni piti vakuutella monin viestein etukäteen, että olen perehtynyt aiheeseen, enkä ole tekemässä juttua, jossa ihmetellään koko hankkeen järjettömyyttä. Sellaisia on tehty paljon. Käytin heidän kanssaan paljon aikaa kokeen psykologisen puolen, eli autoritäärisyys vastaan yhteisöllisyys -tematiikan parissa. On järjettömän kiinnostavaa, mitä eristyksissä eläminen tekee pienelle ihmisryhmälle, ja he halusivat puhua siitä paljon. Toinen yllättävä asia oli, miten erikoinen koko lähtöasetelma on ollut. Taustalla oli vuonna 1969 New Mexicoon perustettu erikoinen, kunnianhimoinen asumisyhteisö, johon fiksuja ihmisiä virtasi sieltä täältä. Sitten maatilaa pyörittävä, teatteria ja cowboytaitoja harjoitteleva yhteisö saa ajatuksen tällaisesta kokeesta ja saa sille vielä rahoituksen.

Kolmas yllätys oli se, miten relevantti paikka Biosfääri 2 on edelleen. Olin siinä käsityksessä, että se on nykyisin lähinnä turistikohde. Kun pääsin sinne, aloin hahmottaa että se ei ole mikään kuriositeetti, vaan mielettömän hyvä paikka tutkia ilmastonmuutosta.”

Hanna Nikkanen, 38

Yksi Long Playn perustajista ja julkaisun päätoimittaja vuosina 2017 – 2019.

Valtion tiedonjulistamispalkinto tutkivasta journalismista vuonna 2011.

Suuri Journalistipalkinto vuonna 2013.

Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori 2016 – 17.

Opiskelee kestävyystieteitä Tukholman yliopistossa.

Riikka Kaihovaaran valinta

Ylen toimittaja ja dokumentaristi Riikka Kaihovaara valitsi esiteltäväksi Hanna Nikkasen artikkelin Marsin tarhurit. Se ilmestyi kesällä 2019 Long Playn numerona 79.

”Artikkeli keinotekoisesti luodusta ekosysteemistä Biosfääri 2:sta on lumoava. Tällaista journalismia syntyy, kun henkilökohtainen intohimo kohtaa tiedonhankintataidot. Lisäksi itse tarina on täynnä uskomattomia käänteitä, ja Nikkanen kertoo ne hyvin. Hän on matkustanut paikan päälle Arizonaan ihmettelemään sitä, mitä valtavasta keinomaailmasta on jäljellä. Matkalla Nikkanen tapaa monia Biosfääri 2 -hankkeeseen osallistuneita. Aihe on näennäisen triviaali, mutta lopulta siinä on kyse koko ihmiskunnan kohtalonkymyksistä: ilmastonmuutoksesta ja suhteestamme muuhun luontoon.

Pidän siitä, että journalismissa sekoitetaan tiukkaa dataa ja filosofista pohdintaa. Valintaani vaikuttaa myös se, että seurasin itsekin Biosfääri 2:n saagaa 1990-luvun alussa, lähinnä Helsingin Sanomista.”



4 2021
Arkisto

Merja Ylä-Anttila pitää Yle-lain uudistusta tarpeettomana, mutta välttelee kommentoimasta sitä julkisesti

Merja Ylä-Anttila tuli Ylen toimitusjohtajaksi vuonna 2018. Hän on sen jälkeen ehtinyt uudistaa Ylen organisaation, jättää kädenjälkensä Ylen strategiaan ja tutustua hieman uusiin kollegoihinsa kahvittelemalla noin neljänsadan yleläisen kanssa.

Median ammattilaisen on tiedettävä, kenen ideologiaa edistää

Tiedotusvälineen pitää saada itse valita, mitä sanoja ja käsitteitä käyttää. On kuitenkin tiedettävä, mistä käsitteet ovat peräisin ja kenen ideologiaa ne pönkittävät, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Väkivalta varjostaa ja mustasukkaisuus piinaa – miksi otsikoissa raiskaukset vain tapahtuvat, kysyy toimittaja Sara Harju

Sukupuolittuneessa ja seksuaalisessa väkivallassa tekijä usein ohitetaan käyttämällä passiivia ikään kuin väkivalta olisi hallitsematon voima, jota vastaan ei voi pyristellä.

Toimittajana saat kätevästi näkyvyyttä sometilillesi ja laukkumallistollesi, Jenni Alexandrova

Radiotoimittaja Jenni Alexandrova kirjoittaa blogissaan viineistä ja ihmettelee, miksi Alko ei ole lähettänyt hänelle lahjaviinejä.

Liian pitkälle menevä tasa-arvo on hyvä tarina, mutta harvoin totta

Tällaisessa ilmapiirissä ei ole suuri ihme, että maan suurin sanomalehti alkaa nähdä kaiken paitsi luonnontieteellisen tutkimuksen luisuvan tieteellisyydestä kohti silkkaa ”intersektionaalista ideologiaa”, kirjoittaa Janne Zareff.

Näin Journalistiliitto toimii

Satavuotiaalla Journalistiliitolla on toimisto Helsingin Hakaniemessä, mutta jäseniä ympäri maan. Mitä tekevät liiton toimitusosastot, paikallisyhdistykset, valtuusto, hallitus ja toimisto?

Kuusi vuotta sitten freelancerit petettiin. Nyt lainsäätäjät voivat turvata luovan työn tekijöiden elannon.

Luovan työn tekijöiden kohtuulliset korvaukset voitaisiin varmistaa, kun EU-pykäliä tuodaan kotimaiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön, kirjoittaa Sanna Nikula.

Uudet puolueet eivät sopeutuneet kirjoitusohjeeseen

”Moni uusi puolueennimi oli rakenteeltaan erilainen kuin vanhat, joten niiden erisnimisyyden häivyttäminen alkukirjaintempulla tuntui oudolta robotiikalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Den ensidiga bevakningen av rikspolitiken

Att den åländska riksdagsledamoten är den mest frekvent intervjuade rikspolitikern i de åländska medierna är varken konstigt eller fel, det är avsaknaden av andra röster som är det, skriver Felicia Bredenberg.

Kun hätä on suurin, on kollega lähellä

Juuri kun Radio Novan uutiset olivat alkamassa, ankkuri Jussi Karhunen tunsi muljahduksen mahassaan.

Totuuden tyyni tulkki on poissa

Toimittaja Jorma Lehto 2. 3. 1947 Seinäjoki – 25. 3. 2021 Mustasaari

”Alla finlandssvenska medier är dåliga på något sätt”

Vårens näst sista Mediespråkswebbinarium kräver självironi och god humor. Den 23 april ger sig komikern Alfred Backa nämligen på den finlandssvenska journalistiken i en roast där alla får sig kring öronen.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta