Journalistit moittivat kuplautumista ja samalla edistävät sitä itse, kirjoittaa politiikan toimittaja Robert Sundman

Robert Sundman

26-vuotias helsinkiläinen Ylen politiikan toimittaja.

Työskennellyt aiemmin muun muassa Ylioppilaslehden ja Improbaturin päätoimittajana sekä asiakaslehtitalossa.

Julkisen sanan neuvoston varajäsen vuosina 2017 – 2019.

Opinnot kesken suomen kielestä Helsingin yliopistossa.

Palkittu Koulutusrahasto KOURA:n Sivistysteko-palkinnolla (2019) politiikkaa käsittelevästä Jaa, ei, tyhjiä, poissa -podcastista yhdessä Helmiina Suhosen ja Olli Seurin kanssa.

JOURNALISTI
17.12.2020

Robert Sundman, teksti
Aapo Huhta, kuva

Yhdysvaltojen presidentinvaalishow nosti jälleen pääkirjoituksiin ja kommentteihin toimittajien hellimät kuplautumispuheet. Kansa, se on niin kahtia jakautunutta! Me toimittajat emme ymmärrä kansaa!

Viime vuosina media onkin ottanut asiakseen ymmärtää – rikkoa kuplia ja esiintyä jonkinlaisena dialogin ja keskustelun lähettiläänä. Suomi puhuu -kampanjassa Helsingin Sanomat vei erimielisiä keskustelemaan keskenään. Toimittaja seurasi vierestä. Sama nähtiin Ylen Kuplat-sarjassa, joka jäi mieleen kansanedustaja Susanna Kosken (kok.) ja työttömän Anna-Maija Tikkasen kohtaamisesta.

Ensi vuonna alkavassa Hyvin sanottu -hankkeessa Yle taas yrittää yhdessä Erätauko-säätiön kanssa opettaa suomalaisille, miten käydä verkkokeskustelua rakentavammin ja asiallisemmin.

Ymmärryksen lisääminen ja erilaisten äänten kuunteleminen kuuluvat journalismin ydintehtäviin. Samalla kun nämä arvot on nostettu mediatalojen missiotuotteiden ytimeen, ne ovat hiljalleen hiipumassa pois uutishuoneista ja journalismin perustyöstä.

Uutistaloissa ohjelmakonsepteja, Youtube-kanavia ja Instagram-tilejä muovataan nimittäin entistä vahvemmin kohderyhmätuotteiksi, joiden ei edes oleteta tai toivota tavoittavan kaikkia. Näin tiedotusvälineet keskittyvät palvelemaan, kyllä vain, erilaisia kuplia.

 

Journalistit ja mediatalot toimivat trendien puristuksessa. Ihmisillä on mahdollisuus valita – ja siksi he myös odottavat – yhä personoidumpia mediatuotteita.

Yhden Youtube-videon katsottuani voin havahtua tuntien päästä siihen, että alusta on tarjonnut minulle nerokkaasti päättymätöntä virtaa ja samalla selvittänyt mieltymykseni perin pohjin. Parin ensimmäisen videon jälkeen en enää koskaan pääse käsiksi sellaiseen, mikä ensinäkemältä ei tuntuisi miellyttävältä.

Contenttia on maailma täynnä. Ja mikäs siinä, jos Youtube toimii näin! Mutta voiko mediatalo toimia samalla tavalla? Onko se journalismin periaatteiden mukaista?

Yhtäältä dialogi kelpaa sloganiksi, mutta samaan aikaan analytiikka ohjaa tekemään ennalta-arvattavia juttuja tutuista asetelmista. Joitain aiheita rajautuu kokonaan pois.

Tämä on yksi tärkeimmistä yhteiskunnallisista kysymyksistä, joita journalismin olisi tulevina vuosina ratkaistava. Mediatalojen on sopeuduttava uudenlaisiin tapoihin kuluttaa mediaa, mutta millaisia valintoja ja miten tietoisesti valinnat tehdään? Voiko eriytymistä vastaan taistella – vai annetaanko sille vahingossa periksi?

Sen sijaan, että me toimittajat ujutamme erimielisiä ihmisiä keskustelemaan keskenään ja pällistelemme lopputulosta, voisimme miettiä, miten saada erimieliset ja erilaisia demografioita edustavat ihmiset journalismin ääreen. Journalismin, joka kertoo merkittävistä asioista laajasti ja monipuolisesti, erilaisia näkökulmia eritellen.

 

En kaipaa menneiden vuosikymmenten yhtenäiskulttuuria. Sen sijaan olen huolissani siitä, että journalismi on jo luovuttanut. Puhe kuplista osoittaa, että ongelma tunnistetaan, mutta sitä yritetään ratkaista ulkoisilla kampanjoilla. Ne jäävät kauas journalismin arjesta.

Yksi vaihtoehto tietysti onkin hyväksyä, että ihmiset lipuvat hiljalleen yhä enemmän heille tehtyjen sisältöjen ääreen, katsomaan omanlaistaan maailmaa. Käymään omia keskustelujaan, joita toiset eivät enää tunnista.

Tällaiseen asetelmaan taipuva journalismi luopuu samalla myös roolistaan valtiomahtina ja kaikille yhteisenä maailmanselittäjänä. Sellaisessa maailmassa pääkirjoitustoimittajien kuplakauhisteluilla ei ole enää mitään merkitystä.

Robert Sundman

26-vuotias helsinkiläinen Ylen politiikan toimittaja.

Työskennellyt aiemmin muun muassa Ylioppilaslehden ja Improbaturin päätoimittajana sekä asiakaslehtitalossa.

Julkisen sanan neuvoston varajäsen vuosina 2017 – 2019.

Opinnot kesken suomen kielestä Helsingin yliopistossa.

Palkittu Koulutusrahasto KOURA:n Sivistysteko-palkinnolla (2019) politiikkaa käsittelevästä Jaa, ei, tyhjiä, poissa -podcastista yhdessä Helmiina Suhosen ja Olli Seurin kanssa.



4 2021
Arkisto

Merja Ylä-Anttila pitää Yle-lain uudistusta tarpeettomana, mutta välttelee kommentoimasta sitä julkisesti

Merja Ylä-Anttila tuli Ylen toimitusjohtajaksi vuonna 2018. Hän on sen jälkeen ehtinyt uudistaa Ylen organisaation, jättää kädenjälkensä Ylen strategiaan ja tutustua hieman uusiin kollegoihinsa kahvittelemalla noin neljänsadan yleläisen kanssa.

Median ammattilaisen on tiedettävä, kenen ideologiaa edistää

Tiedotusvälineen pitää saada itse valita, mitä sanoja ja käsitteitä käyttää. On kuitenkin tiedettävä, mistä käsitteet ovat peräisin ja kenen ideologiaa ne pönkittävät, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Väkivalta varjostaa ja mustasukkaisuus piinaa – miksi otsikoissa raiskaukset vain tapahtuvat, kysyy toimittaja Sara Harju

Sukupuolittuneessa ja seksuaalisessa väkivallassa tekijä usein ohitetaan käyttämällä passiivia ikään kuin väkivalta olisi hallitsematon voima, jota vastaan ei voi pyristellä.

Toimittajana saat kätevästi näkyvyyttä sometilillesi ja laukkumallistollesi, Jenni Alexandrova

Radiotoimittaja Jenni Alexandrova kirjoittaa blogissaan viineistä ja ihmettelee, miksi Alko ei ole lähettänyt hänelle lahjaviinejä.

Liian pitkälle menevä tasa-arvo on hyvä tarina, mutta harvoin totta

Tällaisessa ilmapiirissä ei ole suuri ihme, että maan suurin sanomalehti alkaa nähdä kaiken paitsi luonnontieteellisen tutkimuksen luisuvan tieteellisyydestä kohti silkkaa ”intersektionaalista ideologiaa”, kirjoittaa Janne Zareff.

Näin Journalistiliitto toimii

Satavuotiaalla Journalistiliitolla on toimisto Helsingin Hakaniemessä, mutta jäseniä ympäri maan. Mitä tekevät liiton toimitusosastot, paikallisyhdistykset, valtuusto, hallitus ja toimisto?

Kuusi vuotta sitten freelancerit petettiin. Nyt lainsäätäjät voivat turvata luovan työn tekijöiden elannon.

Luovan työn tekijöiden kohtuulliset korvaukset voitaisiin varmistaa, kun EU-pykäliä tuodaan kotimaiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön, kirjoittaa Sanna Nikula.

Uudet puolueet eivät sopeutuneet kirjoitusohjeeseen

”Moni uusi puolueennimi oli rakenteeltaan erilainen kuin vanhat, joten niiden erisnimisyyden häivyttäminen alkukirjaintempulla tuntui oudolta robotiikalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Den ensidiga bevakningen av rikspolitiken

Att den åländska riksdagsledamoten är den mest frekvent intervjuade rikspolitikern i de åländska medierna är varken konstigt eller fel, det är avsaknaden av andra röster som är det, skriver Felicia Bredenberg.

Kun hätä on suurin, on kollega lähellä

Juuri kun Radio Novan uutiset olivat alkamassa, ankkuri Jussi Karhunen tunsi muljahduksen mahassaan.

Totuuden tyyni tulkki on poissa

Toimittaja Jorma Lehto 2. 3. 1947 Seinäjoki – 25. 3. 2021 Mustasaari

”Alla finlandssvenska medier är dåliga på något sätt”

Vårens näst sista Mediespråkswebbinarium kräver självironi och god humor. Den 23 april ger sig komikern Alfred Backa nämligen på den finlandssvenska journalistiken i en roast där alla får sig kring öronen.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta