Aikakauslehtitalot kehittävät kuumeisesti uusia tapoja ansaita, mutta miten käy journalismin ja tekijöiden? Yksi irtisanotuista on Atso Mikkola.

JOURNALISTI
17.12.2020

Nina Erho, teksti
Otto Ponto ja Susanna Kekkonen, kuvat

Irtisanomispuheluiden oli kerrottu tulevan aamulla puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä.

Unelmien Talo & Koti -lehden toimittaja Atso Mikkola, 47, oli kävelemässä kotoaan Helsingin Laajasalosta kohti A-lehtien toimitaloa Kulosaaressa, kun puhelin soi.

Puhelun jälkeen Mikkola saapui työpaikalle. Tavaroitaan keräillessään hän muisti edellisen päivän toiveikkaan terhakkuutensa juttuprojektien parissa.

Nyt se tuntui naurettavalta.

A-lehtien asumisen toimituksesta vähennettiin marraskuussa 2018 Mikkola mukaan lukien kahdeksan työntekijää neljästäkymmenestä. Heistä kuusi otti eropaketin.

Mikkola ei ottanut. Hän ajatteli, että työnantajan takaisinottovelvollisuuden aikana isossa talossa aukeaa vähintään sijaisuuksia. Eropaketin ottaneille ei tarvitsisi tarjota niitä, mutta hänelle pitäisi.

Atso Mikkola muutti työn perässä Sodankylään. Kotina on lapsuudenkoti. Epäsäännöllisten työaikojen vuoksi hänestä tuli ensiauton omistaja. Kuva: Otto Ponto

Tammikuussa 2019 asumisen toimituksen meillakotona.fi-sivusto etsi narratiivisen journalismin tuottajaa. Mikkola teki haun ennakkotehtävät ja hänet kutsuttiin haastatteluun.

Mikkolalla ei ollut tuottajakokemusta, mutta toimituksen verkkoympäristö ja tuotteet olivat tuttuja.

Haastattelussa käytiin läpi asiat, joiden vuoksi hän ei olisi sopiva tehtävään.

Eeva-lehden toimitussihteerin kesäsijaiseksi Mikkolalla oli sopivaa kokemusta aiemmista työpaikoistaan. Pian hakemuksen jättämisen jälkeen lehden päätoimittaja soitti ja ehdotti, että Mikkola miettisi, haluaako todella hakea paikkaa.

Myöhemmin Eevan haku muutettiin päätoimittajan sijaisuudeksi. Siihen Mikkolan kokemus ei sopinut.

”Minua ei haluttu, oli mikä paikka tahansa. Tai puhelinmyyjäksi olisin päässyt.”

Miksi ei haluttu?

”Nuoremmilla toimittajilla on matalammat palkat ja lyhyemmät lomat. He vielä taistelevat paikastaan eivätkä ole niin tarkkoja siitä, kuinka paljon tekevät töitä omalla ajallaan. On näyttämisen halua ja uutta näkökulmaa. Lehdissä halutaan, että nuoret tykkäävät ja nuoret lukijat löytävät. Siinä on tulevaisuuden maksajat.”

 

Suomalaiset aikakauslehtitalot etsivät kiivaasti keinoja pysyä pinnalla. Työ niissä muuttuu vinhaa vauhtia: lehtien omat toimitukset vaihtuvat monen tuotteen yhteistoimituksiksi ja verkkoon kehitetään uusia konsepteja.

Viime vuosina talot ovat vähentäneet kymmeniä journalisteja. Uhan alla ovat etenkin toimittajien, valokuvaajien, AD:iden ja graafikoiden työsuhteet. Työtä tilaava porras on toistaiseksi saanut jäädä: päätoimittajat, tuottajat, muutama kuvatoimittaja ja AD. Muuta työtä ostetaan freelancereilta.

Muutoksen taustalla vaikuttaa tietenkin talous.

Suomen suurimmat aikakauslehtitalot A-lehdet Oy ja Otavamedia Oy ovat olleet pitkään voitollisia. Viime vuonna niiden liikevoitto ja liikevoittoprosentti jopa kasvoivat edellisvuodesta.

Liikevaihdot kuitenkin laskevat, koska yhtiöiden perinteisiä päätuotteita printtilehtiä ei enää tilata eikä niissä ilmoitella entiseen tapaan.

Uutta ansaintaa etsitään verkosta, mutta se ei ole helppoa. Kanavia ja kilpailua on paljon. Suureen osaan verkon sisällöistä lukija pääsee käsiksi ilmaiseksi, ja ilmoittajat mainostavat siellä, missä on eniten sopivia kuluttajia.

A-lehtien liikevaihto putosi viime vuonna yksitoista ja Otavamedian neljätoista prosenttia. Kolmas iso aikakauslehtien julkaisija, Sanoman printtiaikakauslehtiyksikkö Sanoma Lifestyle, on samanlaisessa tilanteessa. Liiketoimintajohtaja Iiro Kulvikin mukaan yksikön liikevaihto on viime vuosina pudonnut keskimäärin kahdeksan prosenttia vuodessa.

Kun liikevaihto laskee, lyhyen tähtäimen keino turvata voitto on karsia kuluja esimerkiksi uudelleenjärjestelemällä toimintaa ja vähentämällä väkeä. Pitkällä tähtäimellä yrityksen on löydettävä uusia tapoja saada ja kasvattaa myyntiä. Esimerkiksi A-lehdissä kokeillaan molempia.

Monen oppimispolku katkesi syksyllä A-lehdissä. Toimitusjohtaja Kaisa Ala-Laurila toivoo pystyneensä viestimään, että kaikki oppiminen hyödyttää ihmisiä, menevät he A-lehtien jälkeen mihin tahansa. Kuva: Susanna Kekkonen

A-lehtien toimitusjohtaja Kaisa Ala-Laurila jakoi viime kuussa yhteensä 26 eropakettia ja yhdet potkut. Pitäisi kuitenkin myös uudistua, ponnistaa printtilehtien myynnistä malliin, jossa raha tulee monesta eri lähteestä. Yhtiön perinteiset brändit, kuten jättiläiset Apu ja Eeva, pitää säilyttää. Myös alat, joilla yritys on ollut vahvoilla, pitäisi pystyä pitämään hyppysissä. A-lehtien eräs vahvuusalue on ollut asuminen ja sisustus – juuri se yksikkö, josta Atso Mikkola irtisanottiin.

Lukijat ja ilmoittajat on kuitenkin tavoitettava myös uusilla keinoilla.

A-lehdillä on verkkosivustot apu.fi, terve.fi ja meillakotona.fi. Niillä julkaistavien juttujen oheen myydään mainontaa, kaupallista yhteistyötä ja verkkokauppapaikkoja. Meillakotona.fi yhdistää sisustusjuttuja pysyvään verkkokauppaan, jonka nimi on Meillä kotona -kaupat. Kaupan valikoiman kerrotaan perustuvan sisustustoimittajien asiantuntemukseen. Sivuston liikevaihto kasvaa Ala-Laurilan mukaan hyvin.

Apu-vetoinen ajankohtaistoimitus sen sijaan etsii vielä uutta tapaa tehdä rahaa verkossa.

Syksyllä alkanut, yrittäjä Sami Kuuselan luotsaama Apinalaatikko-podcast perustuu Avun ja Imagen juttuihin. A-lehdet on hiljattain aloittanut muitakin podcasteja.

Podcasteihin myydään kaupallista yhteistyötä. Sitä ostavan yrityksen edustaja voi olla podcastissa vieraana tai muut keskustelijat voivat puhua yrityksen brändistä ”kohderyhmää kiinnostavalla tavalla”. Mahdollista on myös radiomainonnan tyyppinen spottimainonta.

Ala-Laurilan mukaan kaupallinen yhteistyö merkitään sel-keästi myös uusissa tuotekonsepteissa.

Kaikkiaan A-lehdillä on Ala-Laurilan mukaan kahdeksan tulevaisuuden ansainta-aihiota. Podcastien lisäksi niihin kuuluvat videosisällöt, joilla on kaupallinen kumppani. Esimerkiksi hyvinvointiyrittäjä voi maksaa pääsystä terve.fi:n jumppavideoon.

A-lehdet-konserni on viime vuosina ostanut verkkokauppa- ja markkinointiliiketoimintaa eli osuudet Finnish Design Shopista, Keskisen Kello Oy:sta ja markkinointitoimisto Genero Oy:sta. Kaikkien kolmen liikevaihdot kasvavat kymmeniä prosentteja vuodessa.

Suunnitteilla on myös kapealle mutta kansanväliselle yleisölle suunnattu verkkomedia, vähän kuin journalismin Finnish Design Shop.

Finnish Design Shopin liikeidea on tarjota pohjoismaista huonekaludesignia ympäri maailmaa. Jospa journalismia voisi myydä samalla tavalla kuin huonekaluja – rajatulle kohderyhmälle, mutta kaikkialle maailmaan?

Ala-Laurila uskoo myös, että lukijat ovat tulevaisuudessa valmiit maksamaan aikakauslehtien verkkosisällöstä. Toistaiseksi aika ei vain ole ollut kypsä.

”Koko maailmassa ei vielä ole kunnon esimerkkiä lifestyle-aikakausmediasta, jossa olisi pystytty luomaan tuotoltaan merkittävä maksumuurimalli.”

 

Otavamedian toimitusjohtaja Timo Kopra on sitä mieltä, että heidän yhtiössään maksumuuri toimii paikoin ”oikeinkin hyvin”, erityisesti Tekniikan Maailmassa ja Suomen Kuvalehdessä. Myös Kotiliedellä on jo artikkeleita maksumuurin takana. Toistaiseksi yhtiölle tuottoisinta verkossa on kuitenkin mainonta, jota Tekniikan Maailman, Annan ja Kotilieden verkkoalustojen sadat tuhannet viikkokävijät vetävät.

Printtikään ei Kopran mukaan ole kuollut, vaan Tekniikan Maailman, Suomen Kuvalehden, Kotilieden ja pienten erikoisaikakauslehtien Kanavan ja Parnasson tilausmäärät kasvavat.

Kopraa harmittaa 170 miljoonan lovi, jonka korona tänä vuonna tekee koko suomalaiseen mediamainontamarkkinaan. Aivan erityisesti se harmittaa juuri haastatteluaamuna. Edeltävänä iltana Ylen verkkojutussa ja A-studiossa on käsitelty aikakauslehtien veroasioita. Aikakauslehtien alv-kikkailu Norjan kautta jatkui vuosia, nyt se on johtamassa miljoonamätkyihin, Yle uutisoi. Veroja ovat (verottajan mukaan) kiertäneet tai (kustantajien mukaan) suunnitelleet niin A-lehdet, Sanoma kuin Kopran Otavamedia. Kopran mielestä on kohtuutonta, että verorahoitteinen Yle repostelee talousvaikeuksissa kyntävien kaupallisen median lehtitalojen veroasioita.

Sanoma Media Finland jakoi syksyllä 2019 aikakauslehtiliiketoimintansa kahtia. Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien kanssa symbioosiin saatettiin lehdistä ne, jotka sopivat sisällöiltään päivälehtien kylkeen ja pystyvät tukemaan niiden kasvua. Loput jäivät Sanoma Lifestyleen, jossa keskitytään nimenomaan printtilehtiin.

Hesarin yhteyteen siirtyivät muun muassa Glorian Ruoka & Viini, Sport, Meidän Perhe ja Vauva. Jo aiemmin samaa oli kokeiltu Tiede-lehdellä. Ilta-Sanomien yhteyteen siirtyi Me Naiset.

Aikakauslehtien featuresisältöjen toivotaan houkuttelevan Helsingin Sanomien digitilaajiksi kuluttajia, jotka eivät ilman niitä tilaisi lehteä, kertoo Iiro Kulvik.

Mainosrahoitteisen Ilta-Sanomien sivustolle houkutellaan Me Naisten avulla lisää nuoria naisia, joita aiemmassa menaiset.fi:ssä kävi runsaasti. Näin Ilta-Sanomien ilmoittajille voidaan myydä kohderyhmässä kattavampaa peittoa.

Iiro Kulvik sai kesällä 2019 vastuulleen Sanoman koko aikakauslehtitoiminnan. Nyt hän vetää yksikköä, jonka liikevaihto tulee käytännössä kokonaan printistä. Sen lehtiä ovat esimerkiksi Kodin Kuvalehti, Gloria, Hyvä Terveys ja ET-lehti.

”Klassisissa yleisaikakauslehdissä ei ole nähtävissä erityisen mielekästä polkua, jolla liiketoiminnan ydintä voisi muuttaa”, Kulvik sanoo.

Printtiä tehdään pienenevälle porukalle, joka sitä haluaa tilata.

 

 

Uusia ansaintamalleja kehitellessään aikakauslehtitalot ovat panneet pihalle runsaasti journalisteja.

A-lehdistä joutui tänä syksynä lähtemään 16 journalistia, Otavamediasta 23. A-lehtien asumisen toimituksesta vähennettiin syksyllä 2018 kahdeksan, mukaan lukien Atso Mikkola. Otavamediassa samana vuonna alkaneella, vuoden 2019 puolelle venyneellä lehtiperheiden ja kuvaryhmän yt-kierroksella lähtemään joutui yhteensä 27 työntekijää.

Sanoman aikakauslehdissä käytiin 2010-luvulla yt-neuvottelut toisensa perään. Viimeksi syksyllä 2018 lehdistä vähennettiin parikymmentä journalistia. Neuvottelut olivat Ilja Ojalan silloin seitsenvuotisen pääluottamusmiesuran neljännet isot Lifestylessä ja viidennet Sanoma Kidsissä.

”Talossa on ollut kaikkien aikojen raskain tunnelma”, Ojala sanoi tuolloin Journalistille.

Vakiväen vähetessä työtä ostetaan entistä enemmän ulkoa. Se ei aina ole tuntunut tekijöistä reilulta.

Marraskuussa journalistipiirejä hämmensi henkilöstöpalveluyritys Baronan työpaikkailmoitus. Siinä etsittiin aikakauslehden tuottajaa vakituiseen vuokratyösuhteeseen. Ilmoituksessa ei kerrottu, että työpaikka olisi A-lehtien naiset ja terveys -toimituksessa. A-lehdet oli samassa kuussa vähentänyt 16 journalistia. Jo yt-neuvottelujen alkaessa A-lehdet etsi samalla tavalla digituottajaa asumisen toimitukseen.

Vakituisia vuokratyöntekijöitä on etsitty töille, jotka talosta lähtemään joutuneet olisivat kaiken järjen mukaan voineet tehdä.

Toimitusjohtaja Kaisa Ala-Laurilan mukaan nimettömät rekrytoinnit henkilöstöpalveluyritysten kautta ovat yhtiön normaalia toimintaa ja henkilöstövuokraus on käyty avoimesti läpi henkilöstön edustajien kanssa.

Ala-Laurilan mukaan A-lehdet hakee talon ulkopuolelta osaamista audioon, visuaaliseen tarinankerrontaan ja digitaalisiin konsepteihin. Kaikkiaan kyse on ”ihmisistä, jotka ovat innostuneita tutkimaan sitä, mistä kuluttajat ovat kiinnostuneita ja mihin media on menossa.”

Baronan työpaikkailmoituksesta tällaiset toiveet eivät varsinaisesti käyneet ilmi. Ilmoituksen mukaan haettavan henkilön piti osata esimerkiksi kirjoittaa kauneus- ja terveysjuttuja sekä päivittää sosiaalista mediaa.

Journalistin haastattelemat A-lehtien työntekijät kertovat, että säästöt hankaloittivat työtä jo ennen yt-neuvotteluja. Yt-neuvottelujen seurauksena talosta joutuivat lähtemään muun muassa monen lehden AD:t ja Avun toimittajat.

Haastateltavia ihmetyttää, miten yhtiön on tarkoitus julkaista omaperäisiä, hyvältä näyttäviä ja kuulostavia tuotteita, kun työyhteisöt on hajotettu, väkeä on vähemmän, kaupalliset paineet ovat kasvussa ja yksi AD vastaa useammasta lehdestä. Paraskaan freelancer ei tunne lehden tyyliä ja konseptia yhtä hyvin kuin sen omat tekijät, joten tuottamisen ja editoinnin määrä toimituksissa kasvaa. Parhaita freelancereita halutaan, mutta ei välttämättä saada – etenkään, jos palkkioista säästetään.

Taloon jääneitä painaa suru lähteneiden työkaverien kohtalosta ja menetystä tietotaidosta. Uskoa tulevaan koettelee se, ettei rikottujen tekemisen tapojen tilalle ole vielä olemassa uusia. Myös tuleva työtaakka pelottaa.

A-lehdissä on viime vuosina toteutettu moderni työ- ja moderni tila -hankkeet. Työntekijöille on laadittu henkilökohtaiset kehityssuunnitelmat. Omista työpisteistä ja toimituksista on remontoitu yhteisiä tiloja. Niihin kuuluu parvi, jossa voi pitää tauon esimerkiksi joogaamalla tai katselemalla merta. Viesti on ollut, että uusi työ ei kuormita vaan on kivaa.

Kun A-lehdet kertoi yt-neuvottelujen alkamisesta 3. syyskuuta, työntekijöille valkeni, että uutta kivaa työtä ei ollutkaan tarkoitus jatkaa kaikkien kanssa. Niistä, joiden kehityspolku katkesi yt-neuvottelujen seurauksena, johdon puheet uudesta työstä tuntuvat huijaukselta.

Kaisa Ala-Laurila ymmärtää tämän.

”Totta kai se on pettymys ja osa kokee, että työnantaja rikkoi henkisen sopimuksen. Se on ihan normaali tunne. Toivon kuitenkin pystyneeni viestimään, että kaikki oppiminen hyödyttää ihmisiä, menivät he talosta lähtemisen jälkeen mihin tahansa.”

 

Otavamedia puolestaan ulkoisti tänä syksynä valokuvaamisen. Yt-neuvotteluissa joutuivat lähtemään melkein kaikki valokuvaajat. Yhtiö on sen jälkeen houkutellut heitä jatkamaan töitä freelance-yrittäjinä.

Toimitusjohtaja Timo Kopra vertaa valokuvauksen ulkoistamista aiempaan asiakaspalvelun ulkoistamiseen.

”Nyt asiakaspalvelua hoitaa yritys, jonka ydinliiketoimintaa se on.”

Kuvaamisen ulkoistamisen tavoitteita on, että ”kustannukset ovat suhteessa syntyvään sisältöön”. Se tarkoittaa, että kun kuvaajille ei enää makseta kuukausipalkkaa, säästyy rahaa, jonka voi käyttää johonkin muuhun.

Kopran mielestä valokuvaajien vähentäminen ei tarkoita sitä, ettei valokuvia arvostettaisi.

”Kuva on meille ensiarvoisen tärkeää”, hän sanoo.

Kyse on hänen mielestään heikennyksen sijaan kehittämisestä.

”Kun resurssit eivät ole kiinni kuukausipalkkaisissa kuvaajissa, meillä on laajempi joukko kuvaamisen ammattilaisia käytössä”, Kopra sanoo.

Tekijöiden näkökulmasta vakituisesta työntekijästä freelanceriksi siirtyminen tarkoittaa, että palkasta ei enää sovita työehtosopimuksella. Palkkiosta ei välttämättä sovita työnantajan kanssa ollenkaan, vaan työnantaja ilmoittaa sen. Esimerkiksi viime keväänä Tekniikan Maailma ilmoitti freelancereilleen ykskantaan, että palkkioita lasketaan koronan takia 10 – 15 prosenttia.

Freelancereiden ja vuokratyövoiman käyttö myös luo toimitusten sisään kahden kerroksen väkeä.

Kun Imagen toimituspäällikkö jäi syksyllä virkavapaalle, toimittaja Venla Rossia pyydettiin sijaiseksi. Hän hoitaa tehtävää freelancerina. Samalla kun työ ulkoistettiin, se myös supistettiin puolipäiväiseksi. Ulospäin työnkuvan muutoksista ei haluttu kertoa. Marraskuun Imagessa toimituspäällikön työtä tekevä Rossi listattiin lehdelle työskentelevien avustajien joukkoon – ilman etukäteen luvattua toimituspäällikön titteliä.

Myös palkoissa on eroa. Yt-neuvottelujen seurauksena A-lehdistä sai lähteä useita kokeneita työntekijöitä. Koska lähes kaikki lähtijät ottivat eropaketin, työnantajalla on vapautta valita tilalle mieleisiään. Journalistin tietojen mukaan A-lehtien asumisen toimituksen uudelle vuokratuottajalle oli syksyllä luvassa 2 900 euron kuukausipalkka. Se on pienempi kuin monien kokeneiden aikakauslehden tekijöiden palkka.

 

A-lehdet irtisanoo journalisteja ja ostaa osuuksia esimerkiksi kello- ja huonekalukaupoista.

Toimitusjohtaja Kaisa Ala-Laurilan mielestä on silti outo ajatus, että yhtiö ei panostaisi journalismiin. Omistajat haluavat, että A-lehdet pysyy mediatalona. Uudet ansaintamallit kuitenkin vaativat uutta osaamista ja uusia työtapoja.

Digitaalisia ilmoitustuloja, jo toimivia omia maksumuureja, featuresisältöjen sanomalehdille tuomia kasvumahdollisuuksia, lehtien podcasteja, videoita, kansainvälisiä tuotteita.

Aikakauslehtiliiketoiminnan tulevaisuuden rakentamisessa on päästy alkuun, mutta varmoista ja tarpeeksi isoista onnistumisista on liian aikaista puhua.

Samaan aikaan iso osa aikakauslehtitalojen tuloista tulee edelleen printistä. Sen valttikortit eli omaääninen kerronta ja vahva visuaalisuus ovat kuitenkin koetuksella, kun väkeä vähennetään, toimituksia yhdistetään ja paukut pannaan kehitystyöhön verkossa.

Varovaista toiveikkuutta on kuitenkin aistittavissa esimerkiksi Sanomilla.

Pääluottamusmies Ilja Ojalan mukaan aikakauslehtiyksikköön jääneillä on ollut ainakin viime aikoina helpompaa. Työ on sujunut ja sen tuloksista voi varovasti iloita. Kesällä 2019 Sanoman aikakauslehtiliiketoiminnan johtajaksi tulleen Iiro Kulvikin alaisuudessa on tehty nyt selkeästi printtilehtiä.

Vaikka printtilehtien liikevaihdon lasku jatkuu, käyrä on pelättyä loivempi. Sanoma Lifestyleen on tänä vuonna palkattu uudet työntekijät kahden lähteneen tilalle ja vakinaistettu kolme uutta.

”Kun strategiamme on uskoa printin säilymiseen, laadun suhteen ei voi ottaa riskejä. Tehokkuuden pitää tulla siitä, että löydämme fiksumpia tapoja tehdä, eikä siitä, että teemme vähemmällä enemmän”, Kulvik sanoo.

 

Kun Atso Mikkola irtisanottiin A-lehdistä, moni sanoi hänelle, että kyllä sinä työllistyt. Lukuisista hakemuksista huolimatta oman alan töitä ei löytynyt.

”Jos on 45-vuotias tai vanhempi, on sitä jo vähän liian vanha olemaan toimittaja, niin se vaan on”, Mikkola sanoo.

Freelanceriksi Mikkola ei halunnut ryhtyä. Palkkiot ovat laskeneet, mutta tekijöille asetetut odotukset koventuneet.

Tammikuussa 2019 Mikkola aloitti opinnot silloisessa Markkinointi-instituutissa, nykyisessä Rastor-instituutissa. Keväällä 2020 valmistui liiketoiminnan ammattitutkinto.

Helsingissä Mikkola teki vuokratöitä Finnkinon elokuvateatterissa. Kun korona vei ne, hän alkoi etsiä töitä kaupoista. Työpaikka kassahenkilönä löytyi lopulta lapsuuden kotikunnasta Sodankylästä.

Potkujen jälkeen Mikkola seurasi tiiviisti entisten työkavereidensa työtä ja kyseli kuulumisia. Nyt elämässä on jo paljon muutakin. Silti lehtihylly kiinnostaa, ja hän ostaakin lehtiä. Entisen työnantajan vuokratyökuviot tuntuvat pahalta.

”On tosi surullista, miten A-lehdet on pilannut maineensa hyvänä työnantajana. Olisin toivonut talolle parempaa tulevaisuutta."

Kassahenkilönä Mikkola saa palkkaa noin puolet toimittajan palkasta. Vuorotyö tuntuu välillä raskaalta.

”Se, mitä tein Unelmien Talossa & Kodissa, oli minulle helpompaa. Nyt olen siihen verrattuna epämukavuusalueella, mitä toki pidetään nykyään hienona.”

Kirjoittamista hän jatkaa harrastuksenaan uudesta elämästään kertovassa Kassahenkilö-blogissaan.

Kun Mikkola parikymmentä vuotta sitten aloitti muotitoimittajana ja aikakauslehtien kuvausjärjestäjänä, työ vei kaupungille ihmisten pariin. Pikkuhiljaa työstä tuli tietokoneen ääressä istumista. Kuvat ja tiedot haettiin netistä.

”Uudessa työssäni parasta ovat ihmiset. Toimittajan työn loppuaikoina ikävöin ihmisiä ja asioiden näkemistä.”

Mikkola työskenteli A-lehdissä seitsemän vuotta. Sinä aikana yhtiön Forma Publishingilta ostama Talo & Koti konseptoitiin Unelmien Taloksi & Kodiksi. Vuonna 2016 perustettiin talon kaikkien asumisen lehtien meillakotona.fi-sivusto ja alkoi taistelu tekijöiden ajasta printin ja netin välillä, joista jälkimmäistä olisi pitänyt suosia.

Mikkola sanoo, että työmäärä kaksin- tai kolminkertaistui A-lehtien vuosien aikana. Ensin tehtiin enemmän, lopuksi vähennettiin tekijöitä.

Mikkolan mielestä se ei kannattaisi. Hän ei ymmärrä, miksi kuluttaja maksaisi halvalla tehdystä lehdestä, kun netissä sisältö on ilmaista. Lehtitalojen säästöt johtavat luovuuden katoamiseen ja siihen, että oikeasti uudet asiat keksitään pääosin muualla, kuten blogeissa ja vlogeissa.

Konseptoidut tuotteet säästävät tekijöiltä vaivaa ideoida kaikki joka kerta alusta. Niiden ”laatikot” pystyy täyttämään periaatteessa kuka tahansa. Esimerkiksi halvempi tai joustavampi tekijä, jos niin halutaan.

Vakituisia toimittajia ei välttämättä tarvita, tähtitoimittajista puhumattakaan.

”Jännää kyllä on, että muualla kuin lehdissä sisällöntuotanto tapahtuu nimenomaan tekijä edellä. Bloggaajan tai vloggaajan persoona on syy, jonka vuoksi mediaa kulutetaan.”

Tätä juttua varten on haastateltu useita nykyisiä ja entisiä A-lehteläisiä.



3 2021
Arkisto

Vaalikoneet vaikuttavat äänestyspäätöksiin. Millaista valtaa käyttävät koneiden tekijät?

Vaalikone ei ole lelu, vaan journalistinen tuote. Esimerkiksi Ylen vaalikoneen takana on kymmeniä tekijöitä, kymmeniä sivuja väitteitä ja yli puolen vuoden työ. Miten vaalikone rakennetaan reilusti? Miten siitä pitäisi kertoa käyttäjille?

Journalistiliitto on aina vaatinut mahdottomia

Loma, viisipäiväinen työviikko tai työehtosopimukset tuntuivat mahdottomilta ajatuksilta ennen kuin riittävä määrä ihmisiä alkoi vaatia niitä. ”Ei riitä, että jäämme vain puolustamaan saavutettuja etuja”, kirjoittaa Maria Pettersson.

Ilahduit, kun viisi alaistasi lähti kilpailevaan lehteen, Arno Ahosniemi

Kauppalehden vastaava päätoimittaja esittää olevansa ikäistään vanhempi mies, joka odottaa turhaan työtarjousta Etelärannasta.

Koskelan surman uutisoinnissa jäi kertomatta, kuka leikkasi lapsilta

”Helsingistä piirtyy uutisten kautta omituinen kuva kaupunkina, jossa jokin mystinen luonnonvoima kasvattaa luokkakokoja ja näkymätön käsi silppuaa erityisopetuksen kelvottomaan kuntoon”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Historian ensimmäinen toimittajien työehtosopimus on ­allekirjoitettu! Edessä työnantajan Åke Heiniö ja Arvi V. Mäkinen sekä työntekijöitä edustanut Jyrki Juuti, takana Pauli Strandén ja Esko Muinonen vuonna 1967. Kuva: Uuskuva. SJL. KA.

Satavuotias Journalistiliitto aloitti pienenä herrakerhona ja kasvoi vahvaksi ammattiliitoksi

Journalistiliitto on taistellut journalistien oikeuksien ja paremman journalismin puolesta jo vuosisadan - työnantajan ja itse tsaarin vastustuksesta huolimatta.

Konflikten tar kontextens plats

”Nyhetsmedier kan inte bortförklara sitt ansvar för förvirringen genom att peka finger mot myndigheter och politiker”, skriver Dan Lolax.

Auttaisiko työvälinepooli, jos etätyö jää pysyväksi?

Ergonomisen työskentelyn järjestäminen ei ole yksin työntekijän vastuulla – ei työpaikalla eikä kotona työskennellessä, kirjoittaa Journalistiliiton juristi Tuomas Aalto.

Virus muuntuu, mutta sitä ei muunneta

”Joskus kieleen vakiintuu yhdyssanoja, jotka tarkoittavat keskenään samaa, vaikka niiden osat ovat eri järjestyksessä ja toinen on muutenkin saattanut vaikuttaa toista epäloogisemmalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Pikkukengillä potku omaan takapuoleen

Kiitos siististä sisätyöstä, ajatteli Heikki Kuutti hyisenä pakkaspäivänä. Sitten uutispäällikkö sai juttuidean.

Journalistien työttömyyskassa Finka sulautuu osaksi uutta jättikassaa

Uudesta kassasta tulee Suomen kolmanneksi suurin työttömyyskassa. Kolmen kassan yhdistyminen tuo liitolle säästöjä ja lisää kassan yhteiskunnallista vaikutusvaltaa.

Näin tekijänoikeusrahat kiertävät

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston kautta kulkee vuosittain noin 50 miljoonaa euroa, jotka se jakaa eteenpäin tekijänoikeuksien haltijoille.

Nitrodiskotaiteilija on poissa

Taittaja-graafikko Hannu Marttinen 12. 9. 1945 Helsinki – 10. 2. 2021 Hämeenlinna

Pienestä naisesta jäi iso jälki

Toimittaja Leena Seretin 11. 11. 1959 Kemi – 28. 1. 2021 Sipoo

Päätoimittaja puolusti koskiluontoa ja periaatteitaan

Päätoimittaja Seppo Vento 13. 6. 1930 Vesanto – 9. 2. 2021 Joensuu

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta