Työnantaja haluaisi sopimisen sijaan sanella, ja sehän ei käy

JOURNALISTI
30.1.2020

Maria Pettersson

Twitter: mariapetterss0n

maria.pettersson@journalistiliitto.fi

Meneillään olevat tes-neuvotteluissa näyttää siltä, että työnantaja haluaa yhä enemmän määräysvaltaa, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Työnantaja haluaisi määrätä enemmän ja sopia vähemmän. Näin voi luonnehtia paitsi meneillään olevia työehtosopimusneuvotteluja myös työnantajan toiveita pitkällä tähtäimellä.

Journalistiliitto neuvottelee tämän talven aikana uusiksi lähes kaikki työehtosopimuksensa. Se tarkoittaa, että melkein kaikkien tämän lehden työsuhteisten lukijoiden työehdot muuttuvat.

Neuvottelut ovat vaikeat. Osa niistä on keskeytynyt tai jäissä. Isoja vääntöjä käydään perusasioista: kuinka paljon töitä tehdään, paljonko niistä maksetaan palkkaa ja kenen kanssa työn ehdoista neuvotellaan. 
 

Työn säännöistä sovitaan monessa paikassa. Osa asioista määritellään työehtosopimuksessa. Niistä on siis sovittu yhdessä ja samat säännöt koskevat kaikkia. Osa asioista sovitaan paikallisesti eli työpaikoilla luottamushenkilön tai suoraan työntekijän kanssa. Osasta työnantaja voi määrätä neuvottelematta.

Nyt näyttää siltä, että työnantaja haluaa yhä enemmän määräysvaltaa. Asiat, jotka nyt sovitaan yhteisesti työehtosopimuksissa, työnantaja haluaisi muuttaa paikallisesti sovittaviksi. Asiat, jotka nyt sovitaan paikallisesti, työnantaja haluaisi muuttaa sellaisiksi, ettei niistä tarvitse neuvotella lainkaan.

Esimerkiksi työajan sijoittelu – eli se, mihin kellonaikoihin työntekijä on töissä – on asia, josta säädetään osittain työehtosopimuksessa, osittain paikallisesti. Nyt osa työnantajista haluaisi määrätä siitä kysymättä mitään työntekijöiltä. Työnantaja voisi silloin päättää esimerkiksi, että kahdeksan tunnin työt tehdään kahdessa erässä ja välissä pidetään neljän tunnin palkaton tauko.

Toinen joidenkin työnantajien vimmatusti ajama muutos on se, että palkkauksessa siirryttäisiin ns. pärstäkerroinpalkkaukseen.

Nykyään vähimmäispalkat määräytyvät työn vaativuuden mukaan. Vaativista hommista saa enemmän palkkaa. Osa työnantajista on sitä mieltä, että palkkaa pitäisi maksaa vain työssä suoriutumisen perusteella. Vaativassa ja vastuullisessa asemassa oleva työntekijä ei siis saisi lähtökohtaisesti isompaa palkkaa kuin vähemmän vaativaa työtä tekevä – palkka nousisi vasta, jos työntekijä suoriutuisi työnantajan mielestä hyvin.


Nykyään tes-neuvotteluissa myös sovitaan, että kaikkien palkat nousevat vähintään tietyn verran, vaikkapa 3,3 prosenttia. Tämän lisäksi työnantaja voi halutessaan nostaa hyvän työntekijän palkkaa niin paljon kuin haluaa. 

Työnantaja haluaisi, että yleistä korotusta ei olisi ollenkaan tai se olisi hyvin pieni, ja ”paikallinen erä” mahdollisimman suuri. Paikallisen erän jakamisesta työnantaja haluaisi päättää itse.

Valitettavasti emme voi tässä luottaa alamme työnantajien reiluuteen. Esimerkiksi viime työehtosopimuskierroksella melkein kaikkien alojen palkankorotukseksi tuli 1,6 prosenttia. Sen määräsi teollisuusala, joka neuvottelee sopimuksensa ensimmäisenä ja jota muut työnantajat seuraavat. Tämän päälle teollisuuden työnantajat maksoivat työntekijöilleen vapaaehtoista lisää vielä toisen mokoman, ylikin. Näin teollisuuden todelliseksi palkankorotukseksi tuli keskimäärin 3,4 prosenttia. 

Entä mitä tekivät meidän työnantajamme? Maksoivat vapaaehtoista lisää keskimäärin 0,2 prosenttia, jolloin meidän palkankorotukseksemme tuli 1,8 prosenttia. 


Monen työnantajan unelma on ymmärrettävästi siirtää ensin asiat työehtosopimuksista työpaikoille ja sitten siirtyä sopimisesta määräämiseen. Siksi meidän täytyy jatkossakin pitää tiukasti kiinni siitä, että saamme itse vaikuttaa omiin työehtoihimme. Asioista on sovittava, niitä ei saa sanella.



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta