Kustannustoimittaja Meri Liukkonen on ollut mukana useiden äänikirjojen tekemisessä alusta lähtien. Hänen toimeksiantajansa Storytel ei ota Storytel Original -sarjoiksi vastaan valmiita käsikirjoituksia, vaan ideoita.

Äänikirjoissa selkeys on valttia, ja se vaikuttaa kustannustoimittajien työskentelyyn

JOURNALISTI
30.1.2020

Anna-Sofia Nieminen, teksti
Susanna Kekkonen, kuva

Miten tuoda äänikirjassa esiin, että henkilöhahmo ajattelee itsekseen? Entä miten pitää kuuntelija mukana, jos kertoja vaihtuu?

Tällaisia asioita äänikirjojen kustannustoimittaja Meri Liukkonen pohtii työssään. Hän on työskennellyt suoraan kuunneltavaksi kirjoitettujen Storytel Original -sisältöjen parissa kesästä 2017 lähtien ensin freelancerina, välillä Storytelin työntekijänä, ja nyt taas freelancerina. Liukkonen työskentelee myös toimitussihteerinä Helsingin Sanomissa.

”Ääniformaatti vaatii ajattelun naksahdusta ehkä vähän toiselle taajuudelle”, Liukkonen sanoo.

Liukkosen työnkuva on poikkeuksellinen, mutta äänikirjojen suosion kasvu näkyy myös perinteisemmässä kustannustoimittajan työssä.

Suomen Kustannusyhdistyksen mukaan vuonna 2018 äänikirjojen osuus suomalaisten kustantamoiden kirjamyynnistä oli 2,3 prosenttia eli noin 5,9 miljoonaa euroa, kun edeltävänä vuonna se oli vain alle prosentin eli noin 2,4 miljoonaa euroa. Kasvu on jatkunut edelleen.

Luvuista puuttuvat esimerkiksi Storytel Original -sisällöt. Äänikirjojen suoratoistopalvelujen käyttäjämääristä ei ole saatavilla tarkkoja lukuja.

BookBeat on kertonut, että sillä on Suomessa yli 100 000 maksavaa käyttäjää. Storytel ei kerro maakohtaisia käyttäjämääriä.

Suomen Kustannusyhdistyksen tilastojen mukaan suomalaiset kuuntelevat selvästi eniten kaunokirjallisuutta.

Työhönsä Meri Liukkonen kaipaa vain läppärinsä ja tilan, jossa voi lukea rauhassa ääneen. Raita-kissa viihtyy kainalossa.

Pitkän linjan kustannustoimittajan Päivi Koiviston työhön äänikirjat ovat tuoneet muutamia lisätehtäviä:

Koivisto tekee äänikirjan lukemista varten ohjeet, esimerkiksi mihin kohtiin kiinnittää erityistä huomiota. Runsaasti kaavioita sisältävissä tietokirjoissa pitää miettiä, jättääkö kaaviot äänikirjasta pois vai selittääkö ne auki. Hän on myös mukana valitsemassa äänikirjan lukijaa.

Koivisto työskentelee tällä hetkellä WSOY:llä asiaproosan kustannustoimittajana. Hän on uransa aikana työskennellyt niin kauno- ja tietokirjallisuuden kuin oppikirjojen parissa.

Palkassa uudenlaiset tehtävät eivät Koiviston mukaan näy, mutta ne eivät myöskään vie paljoa aikaa, ainakaan vielä. Äänikirjoilla on oma tuottaja, joka hoitaa käytännön tekemisen.

Käsikirjoituksia lukiessaan ja editoidessaan Koivisto ei yleensä juuri mieti, miten teksti taipuu äänikirjaksi – eikä hänen mielestään tarvitsekaan miettiä. Toki tähän on poikkeuksia.

”Varsinkin jos ajattelen kaunokirjallisuutta, olen jopa vähän huolissani, jos aletaan ensisijaisesti kaikkien kirjojen kohdalla ajatella korvaan kirjoittamista, koska se voi esimerkiksi karsia tiettyjä rakenneratkaisuja”, Koivisto sanoo.

Hän pitää kuitenkin mahdollisena, että tulevaisuudessa yhä useampi kirja kirjoitetaan ensisijaisesti kuunneltavaksi, ja silloin kustannustoimittajan on syytä pohtia tekstiä eri tavalla.

Koivisto arvioi, että silloin eri kertojien ja aikatasojen erottuminen sekä rytmin hahmottaminen korostuu, koska kuunnellessa ei voi palata hankaliin kohtiin samalla tavalla kuin lukiessa. Toisaalta se ei varsinaisesti ole uutta: lastenkirjoissa näitä on aina pitänyt miettiä, koska ne on tehty ääneen luettaviksi.

 

Storytel Original -sisällöt tehdään jo nyt nimenomaan kuunneltaviksi, ja se näkyy niiden työstämisessä.

Liukkonen kertoo, että Storytel ei ota vastaan valmiita käsikirjoituksia vaan ideoita. Kun ideasta lähdetään työstämään käsikirjoitusta, tekijä saa Storytelin ohjeistuksen ja kustannustoimittajan tuekseen alusta lähtien. Tekijöinä on niin perinteisiä kirjailijoita kuin esimerkiksi käsikirjoittajia.

Tv-sarjan rakennetta noudattelevat kirjasarjat jaetaan esimerkiksi kymmeneen jaksoon. Aluksi tehdään jaksokohtainen synopsis, joka ohjaa kirjoittamista, ja kaikki jaksot päättyvät cliffhangeriin.

Kaikessa tähdätään siihen, että sisältö tempaa mukaansa ja on helppo kuunnella.

”Jos alku ei koukuta, aika helposti äänikirja jää kesken. Jos kuuntelee 20 minuuttia, on todennäköistä, että kuuntelee koko jakson tai pidemmällekin”, Liukkonen kertoo Storytel Original -sarjoista kerättyjen tilastojen perusteella.

Kärryillä pysymistä helpottavat Liukkosen mukaan rajallinen henkilögalleria, riittävän yksinkertainen kieli ja selkeä rakenne. Esimerkiksi kertojan vaihtumisen voi merkitä tauolla. Joskus tarvitaan selventävä lause, jos esimerkiksi henkilöhahmo ajattelee itsekseen.

”Useinhan kun ihmiset kuuntelevat kirjoja, he saattavat tehdä samalla jotain muuta. Se on otettu huomioon”, Liukkonen sanoo.

Kirjoissa voi myös kokeilla erilaisia tapoja hyödyntää ääntä. Esimerkiksi true crime -kirjoissa saattaa olla autenttista äänimateriaalia vaikkapa oikeudenkäynnistä.

Suosituimpia Storytelin sisältöjä ovat elämäkerrat, true crime, dekkarit ja ylipäätään juonivetoiset kirjat.

 

Liukkosella on toimittajatausta, eikä hän ole koskaan tehnyt töitä perinteisille kustantamoille. Hän kertoo, että on saanut valmiuksia työhönsä esimerkiksi suomen kielen ja kirjallisuuden opinnoista ja Storytelin järjestämistä koulutuksista.

Koivisto ei ole juuri törmännyt äänikirjoihin liittyvään koulutukseen. Hän on osallistunut yhteen WSOY:n keskustelutilaisuuteen, jossa pohdittiin äänikirjojen mahdollisuuksia.

Koivistoa kiinnostaa, mihin äänikirjat vielä kehittyvät. Hänestä suuntaa voi katsoa vaikkapa muusikkojen elämäkerroista, esimerkiksi WSOY:n Minä olen Anna Puu -kirjasta, jonka painetussa versiossa on näyttäviä kuvia ja kappaleiden sanoituksia. Äänikirjassa erityistä ovat kappaleiden demoversiot ja se, että Anna Puu lukee kirjan itse.

”Se on tietyllä tavalla eri tuote, vaikka kyse on samasta kirjasta”, Koivisto sanoo.



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta