Väite

Huono terveysjournalismi voi tappaa, kirjoittaa terveystoimittaja Juha Matias Lehtonen

Journalismin ydinpalvelu on tarjota lukijoille tietoa, joka auttaa heitä ymmärtämään monimutkaista maailmaamme tarkemmin, syvemmin ja totuudenmukaisemmin.

Omalla alallani, terveysjournalismissa, autamme lukijoita erottamaan asiallisen tiedon humpuukista ja tekemään valistuneita terveysvalintoja. Julkaisemamme tieto ei suoraan heijastu lukijoiden elintapoihin, mutta sillä on silti merkitystä: Monilla ihmisillä on kiihkeä terveyttä koskevan tiedon tarve. Kaikkihan haluavat pysyä terveinä. Mitä huonommin tiedontarve täyttyy, sitä vaikeampi terveyttä on edistää. Hyvät valinnat edellyttävät asianmukaista tietoa.

Terveysvalistus ei uppoa yleisöön niin hyvin kuin 1900-luvulla haaveiltiin. Terveysjournalismin laatu vaikuttaa silti varmasti jonkin verran suomalaiseen kansanterveyteen. Ei vaadi pahantahtoista uskonloikkaa olettaa, että väestötasolla tarkasteltuna huono terveysjournalismi aiheuttaa sairauksia ja lyhentää lukijoiden elinikää.

 

Terveysjournalistit tietävät, miten vaikeaa terveyden erikoisalasta on kirjoittaa luotettavasti. Terveystiedon kenttä on valtava, hajanainen ja täynnä epävarmoja lupauksia.

Silti kirjoittaa pitää. Terveys kiinnostaa lukijoita. Mediataloille se on hyvää bisnestä. Terveysjutut ovat usein sanomalehtienkin luetuimpia artikkeleita.

1900-luvun jälkipuoliskon ja 2000-luvun alun terveysjournalismin merkittävä ongelma on ollut aikakauslehtien pehmeä hyvinvointigenre. Genren jutuissa terveys esitellään usein kauneuden ja muodin kaltaisena trendinä. Terveyttä tavoitellaan aina uusilla trendiruoilla, trendiliikuntalajeilla, trendiravintolisillä, jopa trendihoidoilla. Samat trendit toistuvat lehdissä julkaistuissa mainoksissa. Keskiössä on tieteellisen tiedon sijaan kuluttajuus.

Yksi genren perusongelmista on, että se käsittelee terveyttä kevyenä mielipideasiana, kuin tosiasioita ei olisikaan. Mikäli mediataloissa halutaan edistää lukijoiden terveyttä, tulisi hähmäinen hyvinvointikirjoittelu siirtää taka-alalle ja terveyssivujen perussisällöksi nostaa yhä enemmän kriittisiä, ”kovia” tiedejuttuja, joiden tehtävänä on vastata lukijoiden terveyttä koskevaan tiedontarpeeseen.

 

Myös terveysuutiset ovat usein epäluotettavia. Jotta niistä saataisiin yhtä aikaa luotettavia ja jännittäviä, tarvitaan aikaa ja työrauhaa, joita toimittajille harvoin suodaan. Halvoilla tempuilla jännitystä voi taikoa esiin tyhjästä, jos on valmis tinkimään luotettavuudesta. Suosittu konsti on lohkaista yksittäinen tutkimus irti tieteellisestä asiayhteydestään, jolloin se näyttää uutisarvoisemmalta kuin onkaan.

Kun mediassa julistetaan vuodesta toiseen, miten tutkijat ovat muka taas kumonneet aiemman tieteellisen tiedon – vaikkapa koskien kananmunan tai viinin terveellisyyttä – lukijat pääsevät naureskelemaan kaiken tieteen turhuudelle ja ”nollatutkimuksille”.

Pilkan kärki saisi kohdistua tutkijoiden sijaan mieluummin lehdistöön.

Lukijoiden luottamus on journalistiselle medialle strateginen resurssi. Terveysjuttujen sirpaleisuus paljastaa, miten media on valmis tinkimään journalismin laadusta muuntaakseen luottamusta helpoksi rahaksi. Tämä on kestämätön kuvio. Kun luottamus on kerran kulutettu loppuun, sitä ei niin vain palauteta.

Terveysjournalismin luotettavuuspula on niin sanotun median kriisin kovaa ydintä, vaikka sitä ei yleensä sellaisena ajatella. Toimituksissa tulisi punnita tarkoin, millaista vahinkoa epäluotettavat terveysartikkelit aiheuttavat paitsi tiedotusvälineille itselleen myös lukijoille ja heidän hyvinvoinnilleen.

Juha Matias Lehtonen

37-vuotias helsinkiläinen vapaa toimittaja, joka kirjoittaa terveydestä ja ihmisen käyttäytymisestä.

Aloitti uransa City-lehdessä vuonna 2007. Julkaisee nykyään säännöllisesti Helsingin Sanomien Torstai-sivuilla ja Journalistissa.

Koulutukseltaan teologian maisteri.

Pyöritti vuosina 2013 – 2015 Kulkuri.org-mediaa.

Käsikirjoittanut kaksi luontodokumenttielokuvaa.

Kirjoittaa parhaillaan kirjaa terveyshumpuukin historiasta.