Politiikkaa on helpompi tehdä, kun toimittajat eivät kyttää, Veli Liikanen

Veli Liikanen, 40

Filosofian maisteri, nuorisotutkija ja biologi.

Vihreiden puoluesihteeri kesäkuusta alkaen. Puolueen varapuheenjohtaja 2017 – 2019. Mikkelin valtuuston jäsen.

Vastasi puoluesihteerinä Vihreä Lanka -lehden lopettamispäätöksen valmistelusta. Journalistin tietojen mukaan toimitusta ei kuultu ennen päätöksen tekemistä.

Journalismin lukija ja kulut-taja. Kirjoittanut joitakin tutkimusalaansa liittyviä lehtijuttuja.

JOURNALISTI
14.11.2019

Manu Marttinen, teksti
Juuso Westerlund, kuva

Vihreät päätti lopettaa puoluelehtensä rahoittamisen toimitusta kuulematta. Puoluesihteeri Veli Liikanen ei halua avata aiheesta käymiään keskusteluja.

Vihreä Lanka on tehnyt liian hyvää journalismia. Siksi siitä oli syytä päästä eroon.

Lanka on tehnyt hyvää journalismia ja sillä on tärkeä osa Vihreän liikkeen historiassa. Puolueen ensisijainen tehtävä on tehdä hyvää politiikkaa. Lopettamispäätöksessä ei ole kyse lehden journalistisesta linjasta.

Vihreää Lankaa on aina ollut mahdotonta päätoimittaa niin, että puoluejohto olisi siihen tyytyväinen.

Me olemme tyytyväisiä päätoimittajaan.

Tulevaisuuspuolueena halusitte näyttää mallia muille puolueille journalismin paikasta yhteiskunnassa.

Media-alan isot muutokset, kuten ansaintalogiikka ja omistusten keskittyminen, vaikuttavat journalismiin enemmän kuin puoluelehdet. Me puolustamme riippumattoman journalismin edellytyksiä poliittisesti esimerkiksi sitoutumalla Ylen rahoituksen ja toimittajien tiedonsaannin turvaamiseen sekä valeuutisten torjuntaan.

Sosiaalinen media on osoittautunut loistavaksi paikaksi käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua.

Some on tarjonnut tavalliselle kaduntallaajalle ja monille vähemmistöryhmille keinon saada äänensä kuuluviin. Moni toivoo, että äänessä olisivat samat vanhat valkoiset miehet kuin ennenkin. Verkon vihapuheen suitsimiseen me tarvitsemme määrätietoisia toimia.

Yksi meemi kertoo enemmän kuin tuhat lehtijuttua.

Ainakin nuoret ilmastolakkolaiset näyttävät julkaisevan tuhat meemiä yhtä lehtijuttua kohti.

Jouduit päätöksen jälkeen Langan entisten päätoimittajien Pekka Haaviston ja Osmo Soininvaaran puhutteluun.

Avoin kriittinen keskustelu on osa Vihreiden dna:ta. Olen saanut päätöksestä positiivista ja negatiivista palautetta, mutta en yhtään puhuttelua.

Vihreät ei tarvitse puoluelehteä, koska Yle ja Hesari ajavat jo asiaanne.

Yle ja Hesari eivät aja yhdenkään puolueen asiaa. Luotan suomalaisen median riippumattomuuteen nyt ja tulevaisuudessa.

Ilman panostuksia omaan lehteen olisitte jo aikoja sitten nousseet pääministeripuolueeksi.

Viime vuosina ennätysmäärä suomalaisia on antanut äänensä vihreille vaaleissa, joten ainakin suunta on oikea.

Puoluelehden lakkauttaminen toi mediahuomion, jota ei olisi voinut 450 000 eurolla ostaa.

Tällaisia päätöksiä ei voi tehdä mitkään hetkelliset mediahuomiot mielessä.

Huoneesi on samalla käytävällä kuin Vihreän Langan toimitus. Unohdit kysyä toimituksen kantaa lopettamiseen.

Toimitus on tehnyt hyvää työtä ja tässä tilanteessa omistajan edustajana en pidä asianmukaisena avata toimituksen kanssa käytyjä keskusteluja. Pyrkimyksenämme on, että alasajo toteutetaan hyvää henkilöstö- ja omistajapolitiikkaa noudattaen.

Lopettamispäätöksen salainen valmistelu vastaa vihreiden käsitystä avoimesta viestinnästä.

Olemme tiedottaneet päätöksestä mahdollisimman pian sen tekemisen jälkeen, ja olen itse vastannut kaikkiin saamiini haastattelupyyntöihin. Puoluehallituksen kokouksen valmistelut tehdään aina luottamuksellisesti.

Yhteisiä asioita olisi helpompi hoitaa, jos journalistit eivät olisi koko ajan kyttäämässä.

Hyvä, että kyttäävät, mutta usein yhteisiä asioita saa hoitaa ilman, että yksikään journalisti olisi kiinnostunut. Tällaisesta on paljon esimerkkejä kuntapolitiikasta.

Ihailet Maria Ohisalon jämäkkää johtajuutta ja vastuunkantoa lehden lopettamispäätöksessä.

Tämä on puolueelle vaikea, iso ja historiallinen päätös, jota on ollut valmistelemassa koko puolueen puheenjohtajisto.

Kun puolue tekee jotain tyhmää, sitä joutuu aina kommentoimaan puoluesihteeri.

No, tyhmää tai fiksua. Minusta on sopivaa, että päätöstä kommentoi päätöstä valmistellut puoluejohdon jäsen, joka on asiaan erityisen hyvin perehtynyt.

Näinkö on -juttusarjassa esitetään kohtuuttomia väitteitä. Sarjan aiemmat osat voit lukea täältä.

Veli Liikanen, 40

Filosofian maisteri, nuorisotutkija ja biologi.

Vihreiden puoluesihteeri kesäkuusta alkaen. Puolueen varapuheenjohtaja 2017 – 2019. Mikkelin valtuuston jäsen.

Vastasi puoluesihteerinä Vihreä Lanka -lehden lopettamispäätöksen valmistelusta. Journalistin tietojen mukaan toimitusta ei kuultu ennen päätöksen tekemistä.

Journalismin lukija ja kulut-taja. Kirjoittanut joitakin tutkimusalaansa liittyviä lehtijuttuja.



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta