Suolen toiminta kiinnostaa lukijoita enemmän kuin politiikka, Anu Ubaud

Anu Ubaud, 37

 

Aloitti syyskuussa Helsingin Sanomien päätoimittajana.

Työskennellyt HS:ssa toimituspäällikkönä, uutispäällikkönä ja lifestyletoimituksen esimiehenä sekä toimittajana.

Työskennellyt myös eri tehtävissä Cosmopolitanissa, Meidän Perheessä ja Me Naisissa sekä viimeksi projektijohtajana sisältömarkkinointiyhtiö Era Contentissa.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, valmistui vuonna 2010.

Aloitti toimittajana Länsiväylässä vuonna 2004.

Ubaudilla on kolme lasta, joista kaksi harrastaa jääkiekkoa.

JOURNALISTI
17.10.2019

Manu Marttinen, teksti
Juuso Westerlund, kuva

Helsingin Sanomien uusi päätoimittaja Anu Ubaud on tarkka yöunistaan ja siitä, ettei HS tee sisältömarkkinointiyhteistyötä Kiinan kansantasavallan kanssa.

Yllätyit itsekin, miten luontevasti vaihdoit hattua sisältömarkkinoinnista journalismiin.

En yllättynyt, enkä tiedä, yllättyikö joku muu. Tämä oli minulle täysin luonteva vaihto, koska taustani on journalismissa. En ole ikinä pitänyt ongelmana sitä, että olen toiminut eri tyyppisissä tehtävissä, vaan päinvastoin.

Voisit tehdä sisältömarkkinointiyhteistyötä myös Kiinan kansantasavallan kanssa.

HS:n päätoimittajana en tekisi sisältömarkkinointiyhteistyötä minkään tahon kanssa. Jossain kuvitteellisessa toisessa roolissa vastaus olisi sama: en tekisi missään tapauksessa sisältömarkkinointiyhteistyötä Kiinan kansantasavallan kanssa.

HS:n Kiina-ilmoituksista nousi turha kohu: ei mediataloilla ole varaa valita ilmoituksiaan.

Mediataloilla on ilman muuta varaa valita ilmoituksensa, koska yksittäisen mainoksen tai kampanjan arvolla ei ole kokonaisliikevaihdossa mitään merkitystä.

HS:n politiikan ja kulttuurin toimittajat kaipaisivat juttuihinsa lisää ihmissuhdekuvioita.

Luulen, ettei yksikään toimittaja kaipaa juttuihinsa mitään, mikä ei ole oleellista jutun kannalta. Ihmisten välisiä asioita jutuissa on jo nyt ihan riittävästi.

Vastaat Hesarin 50 – 50-ohjelmasta. Olet jo kyllästynyt selittelemään sitä, miksei puolet haastateltavista vieläkään ole naisia.

En ole kyllästynyt. Puhun tasa-arvosta mielelläni ja niin puhuu moni muukin meidän toimituksessa. Tavoite toteutuu hitaasti, mutta se toteutuu.

HS:n toimittajat ovat kyllästyneitä etsimään pomoille kelpaavaa sukupuolta olevia haastateltavia.

Meillä toimittajat eivät käy hyväksyttämässä haastateltavien sukupuolta pomoilla. Valintoja täytyy silti pohtia tasa-arvon toteutumisen näkökulmasta. Lähes kaikilta aloilta löytyy yhtä päteviä mies- ja naisasiantuntijoita.

Lähdit Cosmopolitanista, koska kukaan ei pysty ideoimaan loputtomasti juttuja seksiasennoista.

Seksiasennoista juttuaiheiden kehittäminen ei ollut olennaista minun eikä muidenkaan työnkuvassa. Lähdin, koska halusin palavasti päästä Hesariin. En kyllä osaa sanoa, miten paljon juttuaiheita seksiasennoista saisi väännettyä.

Seksi ja suolen toiminta kiinnostavat HS:n lukijoita enemmän kuin politiikka, talous ja kulttuuri yhteensä.

Seksi ei tässä listauksessa pärjää, mutta analytiikan mukaan suolen toiminta kiinnostaa lukijoita kovasti. Ei se silti tuolle kolmikolle pärjää, vaikka jotain erityisen kiinnostavaa siinä selvästi on.

Politiikan ja ulkomaiden päälliköt ovat sinulle katkeria siitä, että HS:n Timantti-jutut ovat pelkkää lifestylea.

Eivät ole katkeria, koska Timantti-jutut eivät ole pelkkää lifestyleä. Politiikan ja talouden sekä ulkomaiden päälliköt saavat joka viikko tuottaa Timantti-juttuja.

HS julkaisee kolme pääkirjoitusta joka päivä. Se on liikaa.

Se on oikein hyvä määrä. Ne eivät ole meidän luetuimpia juttujamme, mutta juttuja ei pidä arvioida vain sen mukaan, nousevatko ne top-kymppiin. Jutuilla on eri arvoja. HS:n pääkirjoitusaukeama on erittäin tärkeä kokonaisuus isolle joukolle lukijoita.

Heräsit tänäkin aamuna kello viisi ja lähdit ensimmäiseksi lenkille.

Heräsin kello viisi, mutta tällä kertaa aloin tekemään töitä. Joinakin aamuina lähden heti lenkille. Herään mielelläni aikaisin, koska silloin saan olla rauhassa ja tehdä töitä tehokkaasti.

Aiot jatkossa herätä jo kello 4.45 ”voittajan tunnille” kuten johtajaguru Robin Sharma.

En aio! Olen todella tarkka yöunistani, enkä ole valmis luopumaan Sharman hehkuttamien asioiden vuoksi siitä vartista, vaan herään vasta kello viisi.

Aiot myös päätoimittajana pukeutua lempiasuusi joogahousuihin.

Sanomataloon ilmestyn joogahousuissa vain, jos aion käydä talon alakerran salilla. Toimitukseen en tule joogahousuissa. Tai no, vannomatta paras.

Anu Ubaud, 37

 

Aloitti syyskuussa Helsingin Sanomien päätoimittajana.

Työskennellyt HS:ssa toimituspäällikkönä, uutispäällikkönä ja lifestyletoimituksen esimiehenä sekä toimittajana.

Työskennellyt myös eri tehtävissä Cosmopolitanissa, Meidän Perheessä ja Me Naisissa sekä viimeksi projektijohtajana sisältömarkkinointiyhtiö Era Contentissa.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, valmistui vuonna 2010.

Aloitti toimittajana Länsiväylässä vuonna 2004.

Ubaudilla on kolme lasta, joista kaksi harrastaa jääkiekkoa.

Korvasi punoittivat Cosmopolitanin toimituksen palavereiden ronskeille seksijutuille.

En punastellut. Olin siellä toimituspäällikkönä 30-vuotiaana. Jos seksi olisi minua punastuttanut siinä iässä, olisin varmasti huolestunut itsestäni.

 

Terveet elämäntapasi inspiroivat alaisiasi vaihtamaan oluen vihreään teehen.

Luulen, että alaiseni eivät ole pätkääkään kiinnostuneita elämäntavoistani. Johtamieni terveys- ja tiedetoimituksien toimittajat ovat rautaisia terveysasiantuntijoita ilman minun inspiraatiotakin.

 

Kenelläkään ei ole sinusta mitään pahaa sanottavaa.

On toki ihmisiä, joilla on minusta pahaa sanottavaa, mutta sellaista se vaan on.



9 2019
Arkisto

Kuolema toimituksessa

Kollegan kuolema pysäyttää toimituksen ja tuo työyhteisön hoidettavaksi paljon käytännön asioita. Surun hoitamiseen ei sen sijaan ole valmista reseptiä.

Daniel Nissén, Lukas Kallenberg,  Mathilda Kull och Karolina Åsmus jobbar på Vasabladet. De unga journalisterna upplever att inhoppare och fast anställda behandlas likvärdigt. Alla är inbjudna till samma personalfester och interna fortbildningar och ingår i samma diskussionsforum. ”Man är en i gänget. Det är viktigt att man får vara med i gemenskapen för att trivas på jobbet”, säger Mathilda Kull.

Journalistförbundet ifrågasätter en praxis där många inhoppare jobbar heltid länge

Under vilka villkor jobbar inhopparna och hur mycket av jobbet görs egentligen av dem? Journalisten utredde en brokig praxis.

Naistenlehdet laajentavat naiskuvaa

”Juuri naistenlehdet ovat tehneet naisia näkyviksi ja laajentaneet naiskuvaa sekä lisänneet ylipäänsä suvaitsevaisuutta kertomalla erilaisuudesta”, kirjoittaa Iina Artima-Kyrki.

Työnantaja esittää poikkeuksellisen törkeitä muutoksia työehtosopimuksiin

Mitä tapahtuu, jos työntekijä marssii neuvottelupöytään samanlaisin esityksin kuin työnantaja? kysyy Maria Pettersson.

Politiikkaa on helpompi tehdä, kun toimittajat eivät kyttää, Veli Liikanen

Vihreät päätti lopettaa puoluelehtensä rahoittamisen toimitusta kuulematta. Puoluesihteeri Veli Liikanen ei halua avata aiheesta käymiään keskusteluja.

Moraalittomien väitteiden jyrkkä tuomitseminen ei välttämättä ole tehokasta

Jos jatkuvasti puhumme jostain radikaalina pidetystä ajatuksesta, tuolla ajatuksella on hyvät mahdollisuudet muuttua yhteiskunnan silmissä hiljalleen maltilliseksi ja mahdolliseksi, Janne Zareff pohtii kolumnissaan.

Du skall icke normalisera

Dan Lolax har svårt att acceptera tanken att det finns ämnen som journalister inte ska gå och peta i.

Työehdoista neuvotellaan salassa – miksiköhän?

Neuvottelut työn ehdoista pitävät Journalistiliiton puheenjohtajan kiireisenä. Eräs pimeä perinne mietityttää Hanne Ahoa.

Näin syntyy MTV:n meteorologin sääennuste

Forecan ja MTV:n meteorologi Miina Manninen tietää viikonlopun sään ennen kuin muu Suomi herää.

Olen Retail Manager, sanoi haastateltava

Yhä suurempi osuus yritysväestä tuntuu uskovan, että englanti parantaa menestyksen mahdollisuuksia kotimaassakin, Ville Eloranta kirjoittaa.

”Ilmastonmuutos trendaa nyt kaikkialla, ja ihan syystä. Mutta järjestöt ja brändit käyttävät ilmastoahdistusta keppihevosena omalle asialleen. Joskus on vaikea erottaa, mikä on aiheellista ja mikä ei”, Maria Veitola sanoo.

Maria Veitola kysyy tyhmiä ja se kannattaa

”Se ei aina ole helppoa, mutta usein toimittajan kannattaisi tekeytyä vähän hölmöksi. Katselijat ja kuuntelijat kiittävät, kun tulee parempi ohjelma”, toimittaja Maria Veitola sanoo.

Moni maalittamiseen soveltuva rikosnimike on asianomistajarikos. Yksittäisen virkamiehen kynnys rikosilmoituksen tekemiseen voi olla korkea. Muiden muassa poliisi, syyttäjät, tuomarit ja käräjäoikeuksien laamannit toivovat asiaan pikaista muutosta.

Maalittaminen halutaan kriminalisoida, mutta asia etenee hitaasti

Päättäjät puhuvat julkisuudessa asian kiireellisyydestä, mutta oikeusministeriössä mitään hanketta ei ole käynnissä.

Tapahtumien ”sivutuotteena” syntyy yhteisöllisyyttä

”Jo Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen ja Aikakauslehdentoimittajien yhdistyksen yhdistymistä suunniteltaessa tavoitteeksi otettiin hyvät jäsentilaisuudet”, kirjoittaa toiminnanjohtaja Kaija Plit.

Tinkimätön toimittaja ja aktiivinen osallistuja

Kuolleita: Toimittaja Tuula Helariutta 24. 4. 1949 Punkalaidun – 10. 9. 2019 Huittinen

”Journalistin tehtävä on kysyä miksi”

Kuolleita: Toimittaja Martti ”Maxi” Kaukonen 15. 9. 1947 Rovaniemi – 12. 10. 2019 Kuopio

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta