Kiire on huumetta, kyvyttömyyttä ja usein oma valinta

JOURNALISTI
17.10.2019

Lauri Rotko

lauri.rotko@gmail.com

Kirjoittaja on heinolalainen valokuvaaja.

”Olisiko sinulla vähemmän syövyttävää kiirettä, jos veisit asiat useammin loppuun saakka ja ottaisit vastuun päätöksistäsi”, kysyy Lauri Rotko.

Kiire on tulenarka puheenaihe. Harvaan ihmisen kokemaan tilaan tai tunteeseen liittyy niin paljon ylpeyttä, häpeää, riippuvuutta, riemua ja itsepetosta kuin kiireeseen.

SAK:n työolobarometrissa vuodelta 2018 todetaan: ”Suurimpana ongelmana työelämässä näyttää edelleen olevan alituinen kiire. Lähes kolmasosa SAK:laisista kokee, että väittämä ’työtä leimaa jatkuva kiire’, kuvaa heidän työtään hyvin, neljäsosa kokee, että kuvaus pätee heidän työhönsä melko hyvin. Vain joka kymmenes kertoo, ettei lause kuvaa heidän työtään lainkaan.”

Mitä tämä suurta osaa työtä tekeviä ihmisiä piinaava kiire on? Työpaikoilla on epäkohtia, joiden takia osalle työntekijöistä kasaantuu liikaa töitä tai vastuut jakaantuvat epäreilusti. On huonoa johtamista ja epäselviä työnkuvia. Näihin epäkohtiin on puututtava ja niitä on korjattava. Olisiko kiireestä kärsivän kuitenkin katsottava myös peiliin? Oman työurani suomalla tutkimusaineistolla olen kasannut henkilökohtaisen Kiirebarometrin vuosimallia 2019. Seuraavassa esittelen päälöydökset ja korjauskehotukset.

 

Kiire on huumetta. Yksi ihmisen syvimmistä tarpeista on tuntea itsensä tarpeelliseksi. Tuntea, että juuri minun panokseni on merkittävä. Tarpeellisuuden kokemuksen kohtuukäyttö voi kuitenkin osoittautua hankalaksi ja ajatus vääntyä muotoon: mitä enemmän kiirettä, sitä tarpeellisempi olen. Tämä petollinen ajatus voi pohjautua huonoon itsetuntoon. Töitä pitää haalia liikaa, jotta voisi todistaa itselleen ja muille olevansa kelvollinen ja hyvä. On myös sosiaalisesti hyväksyttävämpää julistaa omaa kiirettään kuin sanoa, että minulla on ihan sopivasti sopivan haastavia töitä sopivan työajan puitteissa.

Kiire on muuri. Sen taakse voi piiloutua ja kiireen suojista voi heitellä huolimattomia työsuorituksia. Vaihtoehtoisesti kiireen takana voi rauhassa tehdä ylilaatua eli viilata niitä yksityiskohtia, joiden kiillotettua pintaa ei kukaan lopputuloksesta huomaa.

Kiire on valinta. Viime aikoina olen joutunut yhä useammin nielemään tämän epämiellyttävän totuuden. Kiire ei ole asiantila, jonka edessä olisin voimaton, vaikka niin olisi mukavaa väittää. Kiire ei minusta riippumatta vyöry ylitseni, myrkytä luovuutta ja nakerra aikaa. Olisin voinut pohtia paremmin, mihin aikani riittää. Jos on synkkä kiire, en ole todennäköisesti osannut delegoida riittävän hyvin enkä osannut sanoa oikeassa kohdassa ei.

Kiire on kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä. Kiireellä voi perustella esimerkiksi sitä, ettei ehdi vastata sähköposteihin, joiden vastaamiseen menisi aikaa viestistä riippuen kolmesta kolmeentoista sekuntia. Olisiko sinulla vähemmän syövyttävää kiirettä, jos veisit asiat useammin loppuun saakka ja ottaisit vastuun päätöksistäsi?

Kiire on kiristyvä köysi. Kun jättää pakolliset mutta tylsät ja epämiellyttävät asiat tekemättä, ne kasaantuvat ja hukuttavat. Tiedän ihmisiä, jotka palaavat lomaltakin konttorille perkaamaan lykättyjen epämiellyttävien asioiden ja pienten tekemättömien päätösten suurta pinoa.

Kiire on pelkoa. Freelancer-maailmassa kuulee välillä, että keikasta ei voi kieltäytyä, koska asiakas jättää tilaamatta seuraavalla kerralla. Etsivät toisen kuvaajan, keikat loppuvat ja ihan kohta asun pahvilaatikossa. Entä jos tekisit työsi useammin niin hyvin, että hetkellisesti pettynyt asiakas varmasti soittaa, vaikka pari keikkaa jäisikin väliin?

 

Joudun päivittäin kasvokkain omien mahdollisuuksieni, kykyjeni ja aikani riittämättömyyden kanssa. Itsekritiikkiin on siis aihetta. Uskon, että haitallista kiirettä on mahdollista vähentää ihan omin avuin, läheskään aina ei auta syyttää yhteiskuntaa, työnantajaa tai työyhteisöä. Aika riittää kaikkeen mahdolliseen ja moneen mahdottomaankin, kun sen oikein ja kohtuudella itseään kohtaan käyttää ja antaa vastuuta myös muille.

Ja joskus on tietenkin myös pakko puristaa vähän kohtuuttomastikin. Sekin on ihan sallittua, kunhan se on vain hetkellistä.



9 2019
Arkisto

Kuolema toimituksessa

Kollegan kuolema pysäyttää toimituksen ja tuo työyhteisön hoidettavaksi paljon käytännön asioita. Surun hoitamiseen ei sen sijaan ole valmista reseptiä.

Daniel Nissén, Lukas Kallenberg,  Mathilda Kull och Karolina Åsmus jobbar på Vasabladet. De unga journalisterna upplever att inhoppare och fast anställda behandlas likvärdigt. Alla är inbjudna till samma personalfester och interna fortbildningar och ingår i samma diskussionsforum. ”Man är en i gänget. Det är viktigt att man får vara med i gemenskapen för att trivas på jobbet”, säger Mathilda Kull.

Journalistförbundet ifrågasätter en praxis där många inhoppare jobbar heltid länge

Under vilka villkor jobbar inhopparna och hur mycket av jobbet görs egentligen av dem? Journalisten utredde en brokig praxis.

Naistenlehdet laajentavat naiskuvaa

”Juuri naistenlehdet ovat tehneet naisia näkyviksi ja laajentaneet naiskuvaa sekä lisänneet ylipäänsä suvaitsevaisuutta kertomalla erilaisuudesta”, kirjoittaa Iina Artima-Kyrki.

Työnantaja esittää poikkeuksellisen törkeitä muutoksia työehtosopimuksiin

Mitä tapahtuu, jos työntekijä marssii neuvottelupöytään samanlaisin esityksin kuin työnantaja? kysyy Maria Pettersson.

Politiikkaa on helpompi tehdä, kun toimittajat eivät kyttää, Veli Liikanen

Vihreät päätti lopettaa puoluelehtensä rahoittamisen toimitusta kuulematta. Puoluesihteeri Veli Liikanen ei halua avata aiheesta käymiään keskusteluja.

Moraalittomien väitteiden jyrkkä tuomitseminen ei välttämättä ole tehokasta

Jos jatkuvasti puhumme jostain radikaalina pidetystä ajatuksesta, tuolla ajatuksella on hyvät mahdollisuudet muuttua yhteiskunnan silmissä hiljalleen maltilliseksi ja mahdolliseksi, Janne Zareff pohtii kolumnissaan.

Du skall icke normalisera

Dan Lolax har svårt att acceptera tanken att det finns ämnen som journalister inte ska gå och peta i.

Työehdoista neuvotellaan salassa – miksiköhän?

Neuvottelut työn ehdoista pitävät Journalistiliiton puheenjohtajan kiireisenä. Eräs pimeä perinne mietityttää Hanne Ahoa.

Näin syntyy MTV:n meteorologin sääennuste

Forecan ja MTV:n meteorologi Miina Manninen tietää viikonlopun sään ennen kuin muu Suomi herää.

Olen Retail Manager, sanoi haastateltava

Yhä suurempi osuus yritysväestä tuntuu uskovan, että englanti parantaa menestyksen mahdollisuuksia kotimaassakin, Ville Eloranta kirjoittaa.

”Ilmastonmuutos trendaa nyt kaikkialla, ja ihan syystä. Mutta järjestöt ja brändit käyttävät ilmastoahdistusta keppihevosena omalle asialleen. Joskus on vaikea erottaa, mikä on aiheellista ja mikä ei”, Maria Veitola sanoo.

Maria Veitola kysyy tyhmiä ja se kannattaa

”Se ei aina ole helppoa, mutta usein toimittajan kannattaisi tekeytyä vähän hölmöksi. Katselijat ja kuuntelijat kiittävät, kun tulee parempi ohjelma”, toimittaja Maria Veitola sanoo.

Moni maalittamiseen soveltuva rikosnimike on asianomistajarikos. Yksittäisen virkamiehen kynnys rikosilmoituksen tekemiseen voi olla korkea. Muiden muassa poliisi, syyttäjät, tuomarit ja käräjäoikeuksien laamannit toivovat asiaan pikaista muutosta.

Maalittaminen halutaan kriminalisoida, mutta asia etenee hitaasti

Päättäjät puhuvat julkisuudessa asian kiireellisyydestä, mutta oikeusministeriössä mitään hanketta ei ole käynnissä.

Tapahtumien ”sivutuotteena” syntyy yhteisöllisyyttä

”Jo Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen ja Aikakauslehdentoimittajien yhdistyksen yhdistymistä suunniteltaessa tavoitteeksi otettiin hyvät jäsentilaisuudet”, kirjoittaa toiminnanjohtaja Kaija Plit.

Tinkimätön toimittaja ja aktiivinen osallistuja

Kuolleita: Toimittaja Tuula Helariutta 24. 4. 1949 Punkalaidun – 10. 9. 2019 Huittinen

”Journalistin tehtävä on kysyä miksi”

Kuolleita: Toimittaja Martti ”Maxi” Kaukonen 15. 9. 1947 Rovaniemi – 12. 10. 2019 Kuopio

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta