Fanittaminen on osa kulttuurijournalismia, ja se on ongelma, kirjoittaa Anton Vanha-Majamaa

Anton Vanha-Majamaa

30-vuotias Helsingissä asuva vapaa toimittaja, kirjailija ja podcast-tuottaja.

Erikoistunut elokuvaan, televisioon ja popmusiikkiin. Kirjoittanut muun muassa Helsingin Sanomiin, Imageen ja Ylelle.

Tehnyt tietokirjoja kannabiksesta, pop-muusikoista ja suomalaisesta televisiosta.

Opiskellut taidehistoriaa Helsingin yliopistossa, mutta jättänyt opinnot kesken.

JOURNALISTI
17.10.2019

Anton Vanha-Majamaa, teksti
Aapo Huhta, kuva

Otin toukokuussa selfien Antonio Banderasin kanssa. Haastattelin häntä elokuvafestivaaleilla Etelä-Ranskassa, ja kun arvostamani kansainväliset kollegat änkivät filmitähden kainaloon kamerat ojossa, päätin tehdä samoin.

Näyttelijän pr-assistentti huikkasi sarkastiseen sävyyn:

”Way to do independent journalism, guys!”

Kuvasta tuli kamala, mutta kamalammalta tuntui käytökseni. Olin koko haastattelun ajan hymyillyt, hymistellyt ja kehunut Banderasin työtä, ja nyt halusin vielä julkkisrääppiäisistä instagramiini kuvan, jolla elvistellä kamuleille.

Pr-ihmisen sanat kaikuivat korvissani pitkään. Näinkö sitä itsenäistä journalismia tehdään?

 

Journalistien sidonnaisuuksista puhutaan paljon, kun kyse on politiikasta ja taloudesta. Viimeksi keväällä nousi kohu, kun Helsingin Sanomien toimittaja oli käsitellyt myönteiseen sävyyn lähisukulaisensa työnantajaa.

Kulttuurijournalismissakin on selvää, ettei sukulaisesta tai ystävästä tehdä juttua. Fanitus kuitenkin sallitaan.

Me kulttuuritoimittajat jututamme jatkuvasti taiteilijoita ja tähtiä. Me ihailemme heitä. Olemme tutustuneet heidän työhönsä, samastuneet, kuvitelleet oppineemme tuntemaan heidät.

Olen jututtanut Paula Vesalaa innosta piukeana ja kikattanut kaikelle, mitä Elisabeth Moss sanoo. Olen tavannut Kendrick Lamarin ja kerron siitä yhä aina, kun saan tilaisuuden.

 

Perehtyneisyyden ja fanittamisen raja on häilyvä. Toimituspalaverissa juttu annetaan tavallisesti toimittajalle, joka tuntee aihetta kohtaan paloa. Niin pitääkin. Valmiiksi tehty pohjatyö kannattaa hyödyntää.

Mutta osaanko irroittautua omasta fanipositiostani jutunteon ajaksi? Esittää kriittisiä kysymyksiä? Kirjoittaa jutun niin, etten hekumoi haastateltavan taidoilla ja ihanan välittömällä persoonalla?

Teoriassa kyllä, olenhan ammattilainen. Käytännössä rajanveto on vaikeaa, varsinkin, jos aikaraja on tiukka ja haastateltava karismaattinen. Tähdet ovat hurmureita, ja hurmos löyhkää pikavauhtia tehdyissä lehtijutuissa kuin äyriäisplatteri aurinkoisella networkkausbrunssilla.

Instagramissa seuraamani toimittajakollega julkaisee viikottain selfieitä suomalaisjulkkisten kanssa. Hän työskentelee iltapäivälehdessä viihdetoimittajana, mutta journalismin sijaan työ muistuttaa asiakasviestintää. Julkimoiden presenssillä mehustelu tekee hallaa journalismille.

Ensinnäkin se saa toimitetut jutut näyttämään kaverijournalismilta ja asettaa niiden objektiivisuuden kyseenalaiseksi.

Toiseksi kaveeraus ohjaa haastateltavien käsitystä journalismista. Jos oletus on, että jutusta tehdään kiva ja positiivinen puffi, miksi antaa haastatteluja tahoille, joita ei puffaaminen kiinnosta?

Suomalaiset popmuusikot ovat jo kranttuja. Aiemmin tällä palstalla Mervi Vuorela kertoi Anna Abreusta ja Chisusta, jotka eivät halunneet antaa haastatteluja, vaikka mainostettavaa olisi ollut.

 

Vaan mitä kulttuurijournalismi on, ellei puffaamista? Toimitukset käyvät täikammalla läpi julkaisukatalogit aiheiden toivossa. Juttujen ykköskriteeri on ajankohtaisuus, mikä syntyy siitä, että jotakin uutta on ilmestymässä.

Puffaaminen on sisäänkirjattu kulttuurijournalismiin. Jos haastattelen kirjailijaa tai kirjoitan esseen teemasta, jota tuore kotimainen elokuva käsittelee, osallistun teoksen markkinointiin. Juttu julkaistaan yleensä silloin, kun teoskin.

Kehämäisen luonteen vuoksi kulttuurijournalistien täytyy olla tarkkoja. Meidän täytyy pyrkiä objektiivisuuteen ja kirjata tarvittaessa auki fanisuhteemme. Meidän täytyy suhtautua aiheisiimme nuivemmin ja kriittisemmin.

Kulttuurijuttujen tulee täyttää samat eettiset kriteerit kuin muidenkin journalismin osa-alueiden. Myös viihteellä ja sen tekijöillä on kamalasti yhteiskunnallista valtaa. Siksi sitä ei pidä käsitellä kevyesti.

Oikaisu 17.10. kello 10.08: Tekstissä viitattiin aiemmin Helsingin Sanomien taloustoimittajaan, jonka tekemästä jutusta nousi viime keväänä kohu. Kyse oli kuitenkin toimittajasta.

Anton Vanha-Majamaa

30-vuotias Helsingissä asuva vapaa toimittaja, kirjailija ja podcast-tuottaja.

Erikoistunut elokuvaan, televisioon ja popmusiikkiin. Kirjoittanut muun muassa Helsingin Sanomiin, Imageen ja Ylelle.

Tehnyt tietokirjoja kannabiksesta, pop-muusikoista ja suomalaisesta televisiosta.

Opiskellut taidehistoriaa Helsingin yliopistossa, mutta jättänyt opinnot kesken.



5 2021
Arkisto

Ensin ne hakivat journalistit. Silloin me sanoimme, että tämä ei käy.

Meidän suomalaisten pitää auttaa kollegoja muissa maissa. Se on oikein, mutta samalla autamme myös itseämme, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Teit paikallisesta varuskunnasta 46-sivuisen erikoisliitteen, koska fanitat armeijaa, Pasi Koivumaa

Karjalaisen päätoimittaja on toimituksessa pidetty hahmo, mutta epäilee Stalinin ja Hitlerin ajatelleen itsestään samoin.

Näin saat kesätyöstäsi kaiken irti

Kokeneet toimittajat jakavat vinkit kesätyöntekijöille. Näillä pääset paremmin alkuun kesätöissä ja kenties koko urallasi.

Mitä journalistin pitää ymmärtää työnantajansa taloudesta?

Iso osinko voi olla hälytysmerkki – tai törkeilyä, jos yrityksessä on samaan aikaan menossa rankka säästöohjelma, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Journalisternas och hjälporganisationernas relation är problematisk

För några år sedan jobbade jag som frivillig informatör för en finsk organisation i Uganda. Det var en upplevelse jag aldrig skulle vilja ha ogjord – men inte heller göra om, skriver Liselott Lindström.

En onnistunut pilaamaan suomen kielen sääntöjä

Kun minut pyydettiin median edustajaksi suomen kielen lautakuntaan, eräs Helsingin Sanomien lukija ei vaikuttanut vilpittömän ilahtuneelta, kirjoittaa Ville Eloranta.

Kyselytunnilla valtuutetut kysyivät hallitukselta ja toimistolta liiton toimintaan ja linjauksiin liittyviä kysymyksiä. Puheenjohtaja Hanne Aho vastaa etäyhteyksin osallistuneille valtuutetuille.

Journalistiliiton kevätvaltuusto toivoi joustoa työhön

Valtuutetut toivoivat liiton edistävän etätyömahdollisuuksia myös korona-ajan jälkeen.

Media keskittyi – pitäisikö myös Journalistiliiton jäsenyhdistysten yhdistää voimansa?

Median ja työn muutokset vähentävät sijainnin merkitystä toiminnan järjestämisessä, kirjoittaa Tapio Räihä.

Kova kiire tarkastajan juttusille

Kun poliisi pysäytti toimittajan ja kuvaajan nopeusratsiaan, Mika Heikkilä turvautui pieneen valkoiseen valheeseen.

Luja ja luotettava pohjalainen

Toimittaja Päivi Leppilahti 23. 6. 1960 Teuva – 21. 3. 2021 Kankaanpää

Lehtikuvauksen uranuurtaja

Kuolleita: Kuvapäällikkö Antti Suominen 16. 9. 1938 Pori – 9. 4. 2021 Ulvila

Laajasti urheilusta ja liikunnasta

Kuolleita: Urheilutoimittaja Erkki Poutanen 19. 11. 1950 Jyväskylä – 4. 4. 2021 Tuusula

Monen lajin mestari

Kuolleita: Toimittaja Matti Korhonen 28. 11. 1928 Liminka – 1. 3. 2021 Oulu

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta