Lehtien keskittyminen muutamalle omistajalle on riski, kirjoittaa mediatutkija Ville Manninen

Ville Manninen

31-vuotias väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella.

Tutkii väitöskirjassaan verkkojournalismin luotettavuutta.

On lisäksi tutkinut suomalaismedian moninaisuutta vuodesta 2015 lähtien.

Työskennellyt kesätoimittajana seitsemässä sanomalehdessä, viimeisimpänä Länsi-Savossa.

JOURNALISTI
19.9.2019

Ville Manninen, teksti
Hanna-Kaisa Hämäläinen, kuva

Suomen media on yhä harvemmissa käsissä. Sähköinen media on aina keskittynyt harvoille yhtiöille, ja nyt myös sanomalehtien ketjuuntuminen lähestyy huolestuttavaa tasoa. Keväällä tehty Kaakon Media -kauppa laajensi Keskisuomalainen Oyj:n imperiumin 66 lehteen, joka vastaa jo reilua kolmannesta Sanomalehtien liiton jäsenlehdistä. Yhdessä Alman ja Sanoman kanssa se hallitsee valtaosaa maan sanomalehtikentästä. Kansainvälinen korkean keskittymisen raja ylittynee tälläkin alalla pian. Se on uhka suomalaismedian moninaisuudelle.

Havainnollinen esimerkki keskittymiseen liittyvistä riskeistä löytyy Yhdysvalloista. Alkuvuodesta 2018 satoja paikallisia televisioasemia omistava Sinclair Broadcast Group antoi toimituksilleen käskyn: kaikkien asemien uutistenlukijoiden piti varoittaa katsojia muiden yhtiöiden virheellisistä ja puolueellisista uutisista. Kampanjan tunnukseksi nousi ironisesti sitaatti ”this is extremely dangerous to our democracy” – tämä on äärimmäisen vaarallista demokratiallemme. Sinclairin tempaus herätti ivaa, mutta myös muistutti siitä, kenelle sananvapaus mediassa kuuluu. Ei yleisölle tai toimittajille, vaan omistajille.

Suomalaismedian keskittyminen on jäänyt julkisuudessa varsin vähäiselle käsittelylle. Siitä puhutaan lähinnä olosuhteiden sanelemana pakkona. Perinteisen median tuotot laskevat Googlen ja Facebookin kaltaisten alustajättien puristuksessa, joten pienemmät mediayhtiöt etsivät turvaa suurten konsernien ”leveämpien hartioiden” takaa. Ovatko toimitusten taloudet niin kuralla, etteivät ne uskalla kritisoida oman alansa kehitystä?

 

Suomessa tiedotusvälineiden omistajien vallankäyttö on yleensä maltillista: toimittajat saavat päättää sisällöistä, kunhan liiketoiminta on kannattavaa. Suora käskyvalta ei kuitenkaan ole ainoa tai edes tärkein median moninaisuuden määrittäjä. Mediakonsernien sisältöyhteistyö voi kaventaa moninaisuutta, vaikka sille olisikin taloudellisesti järkevät perusteet. Merkityksensä on myös sillä, mistä maista sisällöt ovat peräisin, mitkä ihmisryhmät näkyvät mediassa, minkätyyppistä sisältöä mediassa on tarjolla ja millaisia sisältöjä yleisö lopulta valitsee. Moninaisuutta pitää tarkastella monesta eri kulmasta. Se kuitenkin vaatii toimituksilta työtuntien ja julkaisutilan uhraamista sekä kipeää itsekritiikkiä.

Median moninaisuudesta on vaikea puhua ja kirjoittaa. Aihe on vivahteikas ja vaatii epädramaattista pohdiskelua. Moninaisuuden kaventumiseen ei myöskään ole helppoja ratkaisuja. Keskittymiselle on todellisia liiketaloudellisia perusteita ja siihen puuttuminen voisi ennestään heikentää mediayhtiöiden kannattavuutta. Lisäksi kynnys mediasisältöjen sääntelyyn on jo sananvapaussyistä johtuen korkea.

Aihe päätyykin julkiseen keskusteluun yleensä vasta silloin, kun poliitikko tai aktivisti kokee maailmankatsomuksensa syrjityksi. Näin moninaisuuden perään kyseleminen uhkaa leimautua mielipidevähemmistön kiukutteluksi. Todellisuudessa median moninaisuus koskettaa kaikkia.

 

Suomen perustuslaissa taataan oikeus sananvapauteen. Sen tarkoitus on turvata vapaa mielipiteenmuodostus, mikä on sekä ihmisoikeus että toimivan demokratian edellytys. Samaan tähtää myös moninaisen median ihanne. Media tarjoaa ihmisille ajattelun raaka-ainetta, etenkin niistä kaukaisista asioista, joista heillä ei ole suoria kokemuksia. Suomessa peräänkuulutetaan medialukutaitoa ja -kriittisyyttä, mutta taitojen kehittyminen edellyttää moninaista mediaa. Loputtomien Simpsonit-uusintojen äärellä mietiskely ei auta muodostamaan mielipidettä Nato-jäsenyydestä tai valitsemaan eurovaaliehdokasta.

Median moninaisuus on tärkeä yhteiskunnallinen aihe. Sivuuttamalla sen toimittajat tekevät yleisölleen karhunpalveluksen ja sallivat huomaamattoman liu’un kohti entistä yksipuolisempaa mediaa. Se jos mikä on todella vaarallista demokratialle.

Ville Manninen

31-vuotias väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella.

Tutkii väitöskirjassaan verkkojournalismin luotettavuutta.

On lisäksi tutkinut suomalaismedian moninaisuutta vuodesta 2015 lähtien.

Työskennellyt kesätoimittajana seitsemässä sanomalehdessä, viimeisimpänä Länsi-Savossa.



8 2019
Arkisto

Freelancereiden tulot kasvavat ja he voivat hyvin, mutta he tekevät vähemmän journalismia

”On välttämätöntä, että liitto saisi jatkossa edustaa freelancereita neuvotteluissa”, kirjoittaa Maria Pettersson.

Suolen toiminta kiinnostaa lukijoita enemmän kuin politiikka, Anu Ubaud

Helsingin Sanomien uusi päätoimittaja Anu Ubaud on tarkka yöunistaan ja siitä, ettei HS tee sisältömarkkinointiyhteistyötä Kiinan kansantasavallan kanssa.

Putinin trollit hyötyisi kriittisyydestä, mutta on tärkeä, ainutlaatuinen teos

”Kirjalla on kaksi suurta ansiota. Ensimmäinen on se, että Aro paljastaa, miten vaisusti isot yhtiöt kuten Facebook, Twitter ja Google ovat toimineet propagandaa vastaan”, kirjoittaa Anna-Lena Laurén arviossaan Jessikka Aron kirjasta.

Kiire on huumetta, kyvyttömyyttä ja usein oma valinta

”Olisiko sinulla vähemmän syövyttävää kiirettä, jos veisit asiat useammin loppuun saakka ja ottaisit vastuun päätöksistäsi”, kysyy Lauri Rotko.

När skattepengarna blev affärshemlighet

”Bara för att Finland just nu är det tredje minst korrupta landet i världen är vi på inget sätt immuna eller ens vaccinerade”, skiver Mikaela Löv.

Ylen journalismissa pitää näkyä yleisön arki

Poliitikot päättävät Ylen rahoituksesta ja tavoitteista. Näin tavoitteet vaikuttivat tasa-arvosta ja kotitöiden jakautumisesta kertovan jutun syntyyn.

Onko eropaketti hyvä diili? Siitä päättämiseen tarvitaan aikaa ja rauhaa.

Työsuhteiden päättäminen tapahtuu kaavamaisen mekaanisesti, vaikka siinä tilanteessa jos missä kaikkia pitäisi kohdella yksilöinä, kirjoittaa Tuomo Lappalainen

Uusi opiskelijalähettiläs Laura Forsén toivoo liiton puuttuvan palkattomiin harjoitteluihin

Laura Forsén aloitti lokakuun alussa Journalistiliiton opiskelijalähettiläänä. ”Uskon, että voin tuoda mukanani ajattelua 'boksin ulkopuolelta'.”

Jyrsijä ei pysynyt uskollisena latinalle

Ajatus gerbillistä oli sinänsä kaunis, kirjoittaa Ville Eloranta.

”Siellähän te olettekin”

Kuolleita: Uutisjuontaja Kari Toivonen 28. 7. 1942 Helsinki – 28. 9. 2019 Helsinki

Valoisa työkaveri on poissa

Kuolleita: Tapani Hannikainen 23. 3. 1958 Nuijamaa – 28. 9. 2019 Helsinki

”Pirzi” omistautui perheelle ja ystäville

Kuolleita: Toimistosihteeri Pirkko Vuortama 19. 6. 1940 Lappeenranta – 1. 3. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta