Lehtien keskittyminen muutamalle omistajalle on riski, kirjoittaa mediatutkija Ville Manninen

Ville Manninen

31-vuotias väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella.

Tutkii väitöskirjassaan verkkojournalismin luotettavuutta.

On lisäksi tutkinut suomalaismedian moninaisuutta vuodesta 2015 lähtien.

Työskennellyt kesätoimittajana seitsemässä sanomalehdessä, viimeisimpänä Länsi-Savossa.

JOURNALISTI
19.9.2019

Ville Manninen, teksti
Hanna-Kaisa Hämäläinen, kuva

Suomen media on yhä harvemmissa käsissä. Sähköinen media on aina keskittynyt harvoille yhtiöille, ja nyt myös sanomalehtien ketjuuntuminen lähestyy huolestuttavaa tasoa. Keväällä tehty Kaakon Media -kauppa laajensi Keskisuomalainen Oyj:n imperiumin 66 lehteen, joka vastaa jo reilua kolmannesta Sanomalehtien liiton jäsenlehdistä. Yhdessä Alman ja Sanoman kanssa se hallitsee valtaosaa maan sanomalehtikentästä. Kansainvälinen korkean keskittymisen raja ylittynee tälläkin alalla pian. Se on uhka suomalaismedian moninaisuudelle.

Havainnollinen esimerkki keskittymiseen liittyvistä riskeistä löytyy Yhdysvalloista. Alkuvuodesta 2018 satoja paikallisia televisioasemia omistava Sinclair Broadcast Group antoi toimituksilleen käskyn: kaikkien asemien uutistenlukijoiden piti varoittaa katsojia muiden yhtiöiden virheellisistä ja puolueellisista uutisista. Kampanjan tunnukseksi nousi ironisesti sitaatti ”this is extremely dangerous to our democracy” – tämä on äärimmäisen vaarallista demokratiallemme. Sinclairin tempaus herätti ivaa, mutta myös muistutti siitä, kenelle sananvapaus mediassa kuuluu. Ei yleisölle tai toimittajille, vaan omistajille.

Suomalaismedian keskittyminen on jäänyt julkisuudessa varsin vähäiselle käsittelylle. Siitä puhutaan lähinnä olosuhteiden sanelemana pakkona. Perinteisen median tuotot laskevat Googlen ja Facebookin kaltaisten alustajättien puristuksessa, joten pienemmät mediayhtiöt etsivät turvaa suurten konsernien ”leveämpien hartioiden” takaa. Ovatko toimitusten taloudet niin kuralla, etteivät ne uskalla kritisoida oman alansa kehitystä?

 

Suomessa tiedotusvälineiden omistajien vallankäyttö on yleensä maltillista: toimittajat saavat päättää sisällöistä, kunhan liiketoiminta on kannattavaa. Suora käskyvalta ei kuitenkaan ole ainoa tai edes tärkein median moninaisuuden määrittäjä. Mediakonsernien sisältöyhteistyö voi kaventaa moninaisuutta, vaikka sille olisikin taloudellisesti järkevät perusteet. Merkityksensä on myös sillä, mistä maista sisällöt ovat peräisin, mitkä ihmisryhmät näkyvät mediassa, minkätyyppistä sisältöä mediassa on tarjolla ja millaisia sisältöjä yleisö lopulta valitsee. Moninaisuutta pitää tarkastella monesta eri kulmasta. Se kuitenkin vaatii toimituksilta työtuntien ja julkaisutilan uhraamista sekä kipeää itsekritiikkiä.

Median moninaisuudesta on vaikea puhua ja kirjoittaa. Aihe on vivahteikas ja vaatii epädramaattista pohdiskelua. Moninaisuuden kaventumiseen ei myöskään ole helppoja ratkaisuja. Keskittymiselle on todellisia liiketaloudellisia perusteita ja siihen puuttuminen voisi ennestään heikentää mediayhtiöiden kannattavuutta. Lisäksi kynnys mediasisältöjen sääntelyyn on jo sananvapaussyistä johtuen korkea.

Aihe päätyykin julkiseen keskusteluun yleensä vasta silloin, kun poliitikko tai aktivisti kokee maailmankatsomuksensa syrjityksi. Näin moninaisuuden perään kyseleminen uhkaa leimautua mielipidevähemmistön kiukutteluksi. Todellisuudessa median moninaisuus koskettaa kaikkia.

 

Suomen perustuslaissa taataan oikeus sananvapauteen. Sen tarkoitus on turvata vapaa mielipiteenmuodostus, mikä on sekä ihmisoikeus että toimivan demokratian edellytys. Samaan tähtää myös moninaisen median ihanne. Media tarjoaa ihmisille ajattelun raaka-ainetta, etenkin niistä kaukaisista asioista, joista heillä ei ole suoria kokemuksia. Suomessa peräänkuulutetaan medialukutaitoa ja -kriittisyyttä, mutta taitojen kehittyminen edellyttää moninaista mediaa. Loputtomien Simpsonit-uusintojen äärellä mietiskely ei auta muodostamaan mielipidettä Nato-jäsenyydestä tai valitsemaan eurovaaliehdokasta.

Median moninaisuus on tärkeä yhteiskunnallinen aihe. Sivuuttamalla sen toimittajat tekevät yleisölleen karhunpalveluksen ja sallivat huomaamattoman liu’un kohti entistä yksipuolisempaa mediaa. Se jos mikä on todella vaarallista demokratialle.

Ville Manninen

31-vuotias väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella.

Tutkii väitöskirjassaan verkkojournalismin luotettavuutta.

On lisäksi tutkinut suomalaismedian moninaisuutta vuodesta 2015 lähtien.

Työskennellyt kesätoimittajana seitsemässä sanomalehdessä, viimeisimpänä Länsi-Savossa.



8 2020
Arkisto

Harva meistä on korvaamaton superneuvottelija

Työehtosopimukset ovat siitä käteviä, että niiden ansiosta tavan ihmisen ei juuri koskaan tarvitse huolehtia lomista, työajasta, vähimmäispalkasta tai siitä, maksetaanko sairauden ajalta palkkaa, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Onneksi minä en joudu jakamaan mediatukia

”Mediatukea olisi rehdimpää perustella työpaikkojen säilymisellä kuin demokratialla”, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Vapaapäivien pitäminen on sinulle lähinnä uuvuttavaa, Minna Holopainen

STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen tekee töitä melkein koko ajan ja on mahdollisesti itsekin tekoäly.

Näin syntyy Trendin syysmuotijuttu

Trendi tilasi stylisti ja valokuvaaja -työparilta helmikuussa syysmuotijutun. Kesällä kuvaaja ja malli vaihtuivat koronan takia. Juttu kuvattiin elokuussa kotieläintilalla.

Kielenhuollon päämaja ei ole käymässä turhaksi

”On viisainta, ettei yleiskielessä sooloilu karkaa käsistä. Tämä aika ei varsinaisesti kaipaa lisää ymmärryksen puutetta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vi måste respektera – och kredda varandra

”Vi måste respektera varandras arbete och kredda den som kreddas bör”, skriver Felicia Bredenberg.

Koronasta vauhtia muutoksiin

”Voisiko pandemiakurjuuden keskeltä löytyä jotain hyvääkin? Voidaanko esimerkiksi itsensä työllistäjille saada vihdoin pandemian vauhdittamana turvatumpi asema”, kysyy Suomen freelance-journalistien uusi puheenjohtaja Maria Markus.

Munkit ja possut

Kesätoimittaja Ilkka Vänttisen kuvissa näkyi sikoja juuri niin kuin pitikin – ja lisäksi jotain aivan muuta.

Uutistoimistotuki ehkä osaksi median koronatukea – tuen haku on alkanut

Median koronatukea voi saada journalistisen työn kustannuksiin. Myöntämisen ehtona on mainosmyynnin lasku. Erillistä uutistoimintaan suunnattua tukea on saanut aiemmin muun muassa STT.

Etävaltuusto nosti hien otsalle

Kuuluuko? Näkyykö? Journalistiliiton historian ensimmäisessä valtuuston hybridikokouksessa teknisiä pulmia ratkottiin lennosta, kirjoittaa Kira Närhi.

Herrasmies on poissa

Kuolleita: Toimittaja Matti Vainio 20. 6. 1935 Sortavala – 5. 9. 2020 Hämeenlinna

Arvostettu monitoiminainen

Kuolleita: Toimittaja Liisa Laine Oulu 25. 3. 1936 – 8. 8. 2020 Helsinki

Hjärtat klappade för nyheter och rättvisa

Döda: Journalisten Ia Henriksson 5. 1. 1974 Helsingfors – 11. 7. 2020 Helsingfors

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta