Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään

JOURNALISTI
19.9.2019

Susanna Kuparinen

Kirjoittaja on toimittaja, käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja.

”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Suomen maine vaarassa!

Joulukuussa 2016 Helsingin Sanomat julkaisi Puolustusvoimain Viestikoekeskusta koskeneen jutun. Juttu poiki runsaasti klikkiotsikoita, joissa kerrottiin Suomen maineen olevan uhattuna. Klikkasin ja petyin joka kerta.

Koskaan kyseessä ei ollut juttu, jossa asiantuntija olisi analysoinut Suomen mainetta lehdistönvapauden kärkimaana tai eurooppalaisena demokratiana. Sen sijaan kommentoija oli presidentti, armeijan edustaja tai muu turvallisuuspolitiikan dirika.

 

Tapahtumat etenevät nopeasti. Kaksi toimittajaa kirjoittaa juttusarjaa, jossa käsitellään sotilastiedustelua ja vakoilua. Lehti julkaisee sarjan ensimmäisen osan, joka kertoo armeijan Viestikoekeskuksesta ja uusista tiedustelulaeista.

Jutun lähteinä käytetään muun muassa vuodettuja dokumentteja, joissa avataan suomalaisen sotilastiedustelun keinoja ja laajuutta. Kuvituksessa on käytetty dokumenttien osasia, joissa näkyy punainen leima.

Sitten presidentti tuikkaa ulos tiedotteen: hän ei tykkää jutusta, koska se vaarantaa hänen mielestään turvallisuuden. Rikostutkinta on käynnistetty.

Presidentin harmi räjäyttää keskustelun. Maan eliitti raivoaa lehdissä ja somessa maanpetosta ja Suomen turvallisuuden vaarantumista.

Raivoava huutokuoro ei ole mitään takametsien aikamiespoikia tai persuhtavia kotirouvia, vaan maan ehdotonta turvallisuusviranomaisten, politiikan ja hallinnon eliittiä: Puolustusvoimain tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho, perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö, prikaatinkenraali Mikko Heiskanen ja monet muut.

Toimittajia ja heidän lehteään haukutaan epäisänmaallisiksi, vaarallisiksi, ajattelemattomiksi, epäpäteviksi ja epäeettisiksi. He saavat verhoiltuja tappouhkauksia ja heidän toivotaan joutuvan vankilaan.

Sitä huutokuoro ei kerro, mitkä tiedot tarkalleen ottaen ovat vaarallisia Suomen turvallisuudelle – sehän on salaista. Asiavirheitä jutusta ei löydy.

Toimittajia kritisoidaan myös päinvastaisesta syystä. Juttu ei ole vaarallinen vaan tylsä ja huono: Se ei sisällä mitään, mitä ei olisi jo aiemmin kirjoitettu ja mitä ei voisi poimia julkisista lähteistä ja Wikipediasta.

 

Suuri osa muista Suomen toimittajista seuraa tilannetta kuin pingisottelua – ihan kuin se ei koskisi heitä. Toimittajien ammattiyhteisössä paheksutaan juttua siksi, että kuvituksessa on käytetty salaisiksi luokiteltujen armeijan dokumenttien punaisia leimoja. Niitä ei saa käyttää, koska se ei ole sopivaa, ja koska se ei ole sopivaa, niitä ei käytetä.

Muualla länsimaissa punaiset leimat ovat lehtijuttujen peruskuvastoa, joiden avulla alleviivataan lähteiden autenttisuutta ja luodaan jännittävää vaikutelmaa.

Presidentti tarkentaa tiedotettaan Ylen uutisille: Jutussa ei ehkä julkaistukaan mitään turvallisuuden kannalta ”kriittistä”, mutta sen sisältämien vihjeiden perusteella voi olettaa, että ”paljon on tietoa”.

Paljon on tietoa. Hirveää, tiedotusvälineellä on paljon tietoa.

 

Poliisi tulee toisen – mutta vain toisen – toimittajan kotiin, penkoo paikat ja takavarikoi puhelimet, muistiinpanovälineet ja tietokoneen. Poliisille annetaan runsaasti media-aikaa selittää, kuinka normaalista operaatiosta kotietsinnässä muka oli kyse. Todellisuudessa kerta oli tiettävästi ensimmäinen Suomen sodanjälkeisessä historiassa.

Pari viikkoa sitten korkein oikeus linjasi, että kotietsintä oli laillinen. Edelleen oikeus pohtii, saako lähdesuojan alaista materiaalia tutkia ja käyttää esitutkinnassa.

Kysymyksiä on paljon. Eikö media tarvitse sananvapauttaan mihinkään, kun sen näin räikeä loukkaus normalisoidaan ”erikoistapaukseksi”? Kaikkihan ymmärtävät, että olemme hankalassa puristuksessa idän ja lännen välissä, silloin pitää sananvapauden taipua!

Otsikkotasolla juttua ei ole puolustettu missään, ja keskustelua on tähän päivään asti käyty lähinnä siitä, saako mediassa julkaista tällaisia juttuja. Media on itse normalisoinut ja piilottanut itseensä kohdistuneen hyökkäyksen. Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita.



9 2019
Arkisto

Kuolema toimituksessa

Kollegan kuolema pysäyttää toimituksen ja tuo työyhteisön hoidettavaksi paljon käytännön asioita. Surun hoitamiseen ei sen sijaan ole valmista reseptiä.

Daniel Nissén, Lukas Kallenberg,  Mathilda Kull och Karolina Åsmus jobbar på Vasabladet. De unga journalisterna upplever att inhoppare och fast anställda behandlas likvärdigt. Alla är inbjudna till samma personalfester och interna fortbildningar och ingår i samma diskussionsforum. ”Man är en i gänget. Det är viktigt att man får vara med i gemenskapen för att trivas på jobbet”, säger Mathilda Kull.

Journalistförbundet ifrågasätter en praxis där många inhoppare jobbar heltid länge

Under vilka villkor jobbar inhopparna och hur mycket av jobbet görs egentligen av dem? Journalisten utredde en brokig praxis.

Naistenlehdet laajentavat naiskuvaa

”Juuri naistenlehdet ovat tehneet naisia näkyviksi ja laajentaneet naiskuvaa sekä lisänneet ylipäänsä suvaitsevaisuutta kertomalla erilaisuudesta”, kirjoittaa Iina Artima-Kyrki.

Työnantaja esittää poikkeuksellisen törkeitä muutoksia työehtosopimuksiin

Mitä tapahtuu, jos työntekijä marssii neuvottelupöytään samanlaisin esityksin kuin työnantaja? kysyy Maria Pettersson.

Politiikkaa on helpompi tehdä, kun toimittajat eivät kyttää, Veli Liikanen

Vihreät päätti lopettaa puoluelehtensä rahoittamisen toimitusta kuulematta. Puoluesihteeri Veli Liikanen ei halua avata aiheesta käymiään keskusteluja.

Moraalittomien väitteiden jyrkkä tuomitseminen ei välttämättä ole tehokasta

Jos jatkuvasti puhumme jostain radikaalina pidetystä ajatuksesta, tuolla ajatuksella on hyvät mahdollisuudet muuttua yhteiskunnan silmissä hiljalleen maltilliseksi ja mahdolliseksi, Janne Zareff pohtii kolumnissaan.

Du skall icke normalisera

Dan Lolax har svårt att acceptera tanken att det finns ämnen som journalister inte ska gå och peta i.

Työehdoista neuvotellaan salassa – miksiköhän?

Neuvottelut työn ehdoista pitävät Journalistiliiton puheenjohtajan kiireisenä. Eräs pimeä perinne mietityttää Hanne Ahoa.

Näin syntyy MTV:n meteorologin sääennuste

Forecan ja MTV:n meteorologi Miina Manninen tietää viikonlopun sään ennen kuin muu Suomi herää.

Olen Retail Manager, sanoi haastateltava

Yhä suurempi osuus yritysväestä tuntuu uskovan, että englanti parantaa menestyksen mahdollisuuksia kotimaassakin, Ville Eloranta kirjoittaa.

”Ilmastonmuutos trendaa nyt kaikkialla, ja ihan syystä. Mutta järjestöt ja brändit käyttävät ilmastoahdistusta keppihevosena omalle asialleen. Joskus on vaikea erottaa, mikä on aiheellista ja mikä ei”, Maria Veitola sanoo.

Maria Veitola kysyy tyhmiä ja se kannattaa

”Se ei aina ole helppoa, mutta usein toimittajan kannattaisi tekeytyä vähän hölmöksi. Katselijat ja kuuntelijat kiittävät, kun tulee parempi ohjelma”, toimittaja Maria Veitola sanoo.

Moni maalittamiseen soveltuva rikosnimike on asianomistajarikos. Yksittäisen virkamiehen kynnys rikosilmoituksen tekemiseen voi olla korkea. Muiden muassa poliisi, syyttäjät, tuomarit ja käräjäoikeuksien laamannit toivovat asiaan pikaista muutosta.

Maalittaminen halutaan kriminalisoida, mutta asia etenee hitaasti

Päättäjät puhuvat julkisuudessa asian kiireellisyydestä, mutta oikeusministeriössä mitään hanketta ei ole käynnissä.

Tapahtumien ”sivutuotteena” syntyy yhteisöllisyyttä

”Jo Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen ja Aikakauslehdentoimittajien yhdistyksen yhdistymistä suunniteltaessa tavoitteeksi otettiin hyvät jäsentilaisuudet”, kirjoittaa toiminnanjohtaja Kaija Plit.

Tinkimätön toimittaja ja aktiivinen osallistuja

Kuolleita: Toimittaja Tuula Helariutta 24. 4. 1949 Punkalaidun – 10. 9. 2019 Huittinen

”Journalistin tehtävä on kysyä miksi”

Kuolleita: Toimittaja Martti ”Maxi” Kaukonen 15. 9. 1947 Rovaniemi – 12. 10. 2019 Kuopio

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta