Yritykset eivät kuuntele toimittajakunnan kainoja toiveita, kirjoittaa toimittaja ja viestijä Emilia Mäenmaa

Emilia Mäenmaa

24-vuotias helsinkiläinen vapaa kirjoittaja.

Työskenteli kaksi vuotta Aalto-yliopiston ylioppilaslehti Ainon päätoimittajana.

Tekee viestinnän strategista suunnittelua ja toteutusta suomalaisille säätiöille.

Opiskelee kauppatieteitä ja tulevaisuudentutkimusta Aalto-yliopistossa.

Kirjoittaa tietokirjaa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta Minea Koskisen, Jari Hanskan ja Tuija Siltamäen kanssa.

JOURNALISTI
22.8.2019

Emilia Mäenmaa, teksti
Aapo Huhta, kuva

Toukokuussa konsulttitalo Milttonin asiantuntija, entinen toimittaja Ville Blåfield jakoi Twitterissä työnantajansa alustalla julkaistun reportaasimuotoisen jutun, joka kartoitti eurooppalaisten tuntoja EU:sta eurovaalien kynnyksellä.

Sen seurauksena lehtitalojen toimittajat ja viestintätoimistojen työntekijät pohtivat kiivaasti, mitä tarkoittaa, että jutun julkaisija on Miltton eikä journalistinen toimija. Toimittajat pohtivat, voiko viestintätoimisto julkaista reportaaseja, vai pitäisikö journalismia muistuttava juttutyyppi jättää journalisteille, jotta lukijat eivät hämäänny. Minua mietitytti, mitä merkintä ”itsenäisestä Milttonin tuottamasta verkkojulkaisusta” todellisuudessa tarkoittaa.

Keskusteluun osallistui myös JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström, joka vaati viestintäyrityksiltä yhteiskuntavastuun kantamista niin, ”etteivät ne heikennä yhteiskunnan faktapohjaisuutta hämärtämällä journalismin ja sisältömarkkinoinnin rajoja”.

Tämä on suunta, jossa on vain hävittävää. On epärealistista kuvitella, että markkinalogiikan mukaan toimivat yritykset kuuntelisivat toimittajakunnan kainoja toiveita. Saman tien voisi pyytää, etteivät perinteiset journalistiset mediat tekisi natiivimainontaa – hyödyntäähän sekin perinteisen journalismin muotoa.

 

Perinteinen journalismi on viestinnän kanssa samankaltaisessa tilanteessa kuin taloyhtiöt Airbnb:n kanssa. Bisneksen perustuksia järisyttävän uuden tulokkaan aiheuttamiin ongelmiin ei vielä ole keksitty ratkaisuja.

Freelancereiden useat roolit viestinnän, sisältömarkkinoinnin ja journalismin tekijöinä ovat herättäneet kysymyksen riippumattomuudesta. Asiaa on pohdittu muun muassa Journalistissa.

Kun Journalistin ohjeisiin sitoutumattomat julkaisut ovat ottaneet omakseen journalismiin perinteisesti liitetyn muodon, herää kysymys, onko vaikutus yleisön medialukutaitoon haitallinen.

Journalismin tulevaisuuden määrittää se, katsommeko sivusta ja toivomme parasta vai näemmekö ne tilaisuutena löytää journalistisen työn ydin.

 

Bisnesmaailman mantran mukaan yritysten ainoa tapa selvitä muuttuvassa maailmassa on ymmärtää, mitä ne tosiasiassa myyvät. Ehkä filmivalmistaja Kodak olisi välttänyt romahduksen maailman arvokkaimman brändin paikalta konkurssiyhtiöksi, jos se olisi ymmärtänyt ajoissa, ettei sen ydinbisnes ole myydä filmiä vaan auttaa ihmisiä tallentamaan muistoja.

Tällainen ajattelu tulisi ulottaa nyt journalismiin ja pohtia, mitä jää jäljelle, kun journalismia sellaisena kuin sen tunnemme kuorii kuin sipulia.

Kun formaatit, sisällöt ja maailmasta kertominen ovat vapaata riistaa, tulisi lähtökohdista, periaatteista ja niiden tärkeyden osoittamisesta tehdä journalistisen bisneksen ja alustojen ydin. Yksi vastuullisen journalismin kampanja ei välttämättä riitä. Sen sijaan se voi vaatia kokonaista toimintatavan muutosta, kuten toimitusprosessien näkyväksi tekemistä.

Nyt pitäisi toimia. Kouluissamme kasvaa nimittäin sukupolvi, joka ei tule taivastelemaan Twitterissä, kun ei-journalistinen toimija tuottaa ”journalismilta näyttävää sisältöä”. He eivät muista aikaa, jolloin muoto oli yhdelle ammattikunnalle varattu, vaan kasvavat maailmaan, jossa kaikki sisältö näyttää samalta. Siksi heidät tulee opettaa tunnistamaan journalistisin perustein tuotettu sisältö jostain muusta kuin muodosta.

Emilia Mäenmaa

24-vuotias helsinkiläinen vapaa kirjoittaja.

Työskenteli kaksi vuotta Aalto-yliopiston ylioppilaslehti Ainon päätoimittajana.

Tekee viestinnän strategista suunnittelua ja toteutusta suomalaisille säätiöille.

Opiskelee kauppatieteitä ja tulevaisuudentutkimusta Aalto-yliopistossa.

Kirjoittaa tietokirjaa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta Minea Koskisen, Jari Hanskan ja Tuija Siltamäen kanssa.



7 2019
Arkisto

Paluumuuttajat

Viestintätyö houkuttelee journalisteja, mutta kaikki eivät jää sille tielleen. Katri Makkonen ja muut palaajat kertovat nyt, mitä reissu opetti.

Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään

”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Viestinnän ja journalismin sekoittuminen huolettavat, mutta väärästä syystä

”Viestinnän ja journalismin sekoittuminen on vaarallista ja johtaa journalismin uskottavuuden horjumiseen. Suurin uhka eivät kuitenkaan ole viestintäalalla piipahtaneet toimittajat”, kirjoittaa Maria Pettersson.

On vähän hassua puuhaa lukea uutisia televisiossa, Matti Rönkä

Ylen ykkösuutisankkurin toiveuni on kertoa kansalle vaalituloksista joka sunnuntai. ”Minä en innostu enää mistään”, Rönkä sanoo.

Näin syntyy ruokalehden juttu kauden sienistä

Glorian ruoka & viini tilasi freelance-ruokatoimittaja Anu Braskilta sieniruokajutun. Jutunteko alkoi kesäkuussa 2018. Juttu ilmestyi yli vuotta myöhemmin.

Kikylle ei ole media-alalla perusteita, ja siksi sen on aika mennä

”Media-alalla ei ole paljoa tekemistä Suomen viennin kanssa”, kirjoittaa edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Ammattiliitot saivat kikystä tarpeekseen

Lisää työpaikkoja ja työlle tekijöitä. Syntyi kilpailukykysopimus eli kiky. Eniten siitä hyötyvät työnantajat.

”Kärpäsenpaskalla” on väliä

”Oikeaoppiset merkinnät osoittavat, että toimitus on kunnioittanut vieraiden kielten ominaispiirteitä”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vardagen är exotisk – och därför behövs utrikeskorrespondenter

”Publiken vill se vanlig afrikansk vardag, för det är något man sällan ser”, skriver Liselott Lindström.

”Lamppuja pitäisi syttyä päivittäin”

Turo Uskali aloitti Jyväskylän yliopiston journalistiikan apulaisprofessorina.

Kumottu kielteinen päätös on paras palaute turvaa hakevien journalistien auttamisesta

”Olen saanut tutustua arkisen sananvapauden sankareihin, jotka ovat paenneet henkensä edestä”, kirjoittaa Juha Rekola

Pikkukalsarit jalassa, väärä avain kädessä

” Palatessa avain ei käynytkään huoneeni oveen”, muistaa Simo Hyttinen.

Kaukomatkailija ja seikkailija on poissa

Kuolleita: Toimittaja Heikki Haapavaara 26. 3. 1956 Kajaani – 26. 8. 2019 Singapore

Intohimoinen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Janne Salomaa Helsinki 24. 4. 1984 – Helsinki 25. 8. 2019

Toimittaja henkeen ja vereen

Toimittaja Riitta Turunen 3. 4. 1961 Ilomantsi – 21. 7. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta