Yritykset eivät kuuntele toimittajakunnan kainoja toiveita, kirjoittaa toimittaja ja viestijä Emilia Mäenmaa

Emilia Mäenmaa

24-vuotias helsinkiläinen vapaa kirjoittaja.

Työskenteli kaksi vuotta Aalto-yliopiston ylioppilaslehti Ainon päätoimittajana.

Tekee viestinnän strategista suunnittelua ja toteutusta suomalaisille säätiöille.

Opiskelee kauppatieteitä ja tulevaisuudentutkimusta Aalto-yliopistossa.

Kirjoittaa tietokirjaa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta Minea Koskisen, Jari Hanskan ja Tuija Siltamäen kanssa.

JOURNALISTI
22.8.2019

Emilia Mäenmaa, teksti
Aapo Huhta, kuva

Toukokuussa konsulttitalo Milttonin asiantuntija, entinen toimittaja Ville Blåfield jakoi Twitterissä työnantajansa alustalla julkaistun reportaasimuotoisen jutun, joka kartoitti eurooppalaisten tuntoja EU:sta eurovaalien kynnyksellä.

Sen seurauksena lehtitalojen toimittajat ja viestintätoimistojen työntekijät pohtivat kiivaasti, mitä tarkoittaa, että jutun julkaisija on Miltton eikä journalistinen toimija. Toimittajat pohtivat, voiko viestintätoimisto julkaista reportaaseja, vai pitäisikö journalismia muistuttava juttutyyppi jättää journalisteille, jotta lukijat eivät hämäänny. Minua mietitytti, mitä merkintä ”itsenäisestä Milttonin tuottamasta verkkojulkaisusta” todellisuudessa tarkoittaa.

Keskusteluun osallistui myös JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström, joka vaati viestintäyrityksiltä yhteiskuntavastuun kantamista niin, ”etteivät ne heikennä yhteiskunnan faktapohjaisuutta hämärtämällä journalismin ja sisältömarkkinoinnin rajoja”.

Tämä on suunta, jossa on vain hävittävää. On epärealistista kuvitella, että markkinalogiikan mukaan toimivat yritykset kuuntelisivat toimittajakunnan kainoja toiveita. Saman tien voisi pyytää, etteivät perinteiset journalistiset mediat tekisi natiivimainontaa – hyödyntäähän sekin perinteisen journalismin muotoa.

 

Perinteinen journalismi on viestinnän kanssa samankaltaisessa tilanteessa kuin taloyhtiöt Airbnb:n kanssa. Bisneksen perustuksia järisyttävän uuden tulokkaan aiheuttamiin ongelmiin ei vielä ole keksitty ratkaisuja.

Freelancereiden useat roolit viestinnän, sisältömarkkinoinnin ja journalismin tekijöinä ovat herättäneet kysymyksen riippumattomuudesta. Asiaa on pohdittu muun muassa Journalistissa.

Kun Journalistin ohjeisiin sitoutumattomat julkaisut ovat ottaneet omakseen journalismiin perinteisesti liitetyn muodon, herää kysymys, onko vaikutus yleisön medialukutaitoon haitallinen.

Journalismin tulevaisuuden määrittää se, katsommeko sivusta ja toivomme parasta vai näemmekö ne tilaisuutena löytää journalistisen työn ydin.

 

Bisnesmaailman mantran mukaan yritysten ainoa tapa selvitä muuttuvassa maailmassa on ymmärtää, mitä ne tosiasiassa myyvät. Ehkä filmivalmistaja Kodak olisi välttänyt romahduksen maailman arvokkaimman brändin paikalta konkurssiyhtiöksi, jos se olisi ymmärtänyt ajoissa, ettei sen ydinbisnes ole myydä filmiä vaan auttaa ihmisiä tallentamaan muistoja.

Tällainen ajattelu tulisi ulottaa nyt journalismiin ja pohtia, mitä jää jäljelle, kun journalismia sellaisena kuin sen tunnemme kuorii kuin sipulia.

Kun formaatit, sisällöt ja maailmasta kertominen ovat vapaata riistaa, tulisi lähtökohdista, periaatteista ja niiden tärkeyden osoittamisesta tehdä journalistisen bisneksen ja alustojen ydin. Yksi vastuullisen journalismin kampanja ei välttämättä riitä. Sen sijaan se voi vaatia kokonaista toimintatavan muutosta, kuten toimitusprosessien näkyväksi tekemistä.

Nyt pitäisi toimia. Kouluissamme kasvaa nimittäin sukupolvi, joka ei tule taivastelemaan Twitterissä, kun ei-journalistinen toimija tuottaa ”journalismilta näyttävää sisältöä”. He eivät muista aikaa, jolloin muoto oli yhdelle ammattikunnalle varattu, vaan kasvavat maailmaan, jossa kaikki sisältö näyttää samalta. Siksi heidät tulee opettaa tunnistamaan journalistisin perustein tuotettu sisältö jostain muusta kuin muodosta.

Emilia Mäenmaa

24-vuotias helsinkiläinen vapaa kirjoittaja.

Työskenteli kaksi vuotta Aalto-yliopiston ylioppilaslehti Ainon päätoimittajana.

Tekee viestinnän strategista suunnittelua ja toteutusta suomalaisille säätiöille.

Opiskelee kauppatieteitä ja tulevaisuudentutkimusta Aalto-yliopistossa.

Kirjoittaa tietokirjaa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta Minea Koskisen, Jari Hanskan ja Tuija Siltamäen kanssa.



9 2019
Arkisto

Kuolema toimituksessa

Kollegan kuolema pysäyttää toimituksen ja tuo työyhteisön hoidettavaksi paljon käytännön asioita. Surun hoitamiseen ei sen sijaan ole valmista reseptiä.

Daniel Nissén, Lukas Kallenberg,  Mathilda Kull och Karolina Åsmus jobbar på Vasabladet. De unga journalisterna upplever att inhoppare och fast anställda behandlas likvärdigt. Alla är inbjudna till samma personalfester och interna fortbildningar och ingår i samma diskussionsforum. ”Man är en i gänget. Det är viktigt att man får vara med i gemenskapen för att trivas på jobbet”, säger Mathilda Kull.

Journalistförbundet ifrågasätter en praxis där många inhoppare jobbar heltid länge

Under vilka villkor jobbar inhopparna och hur mycket av jobbet görs egentligen av dem? Journalisten utredde en brokig praxis.

Naistenlehdet laajentavat naiskuvaa

”Juuri naistenlehdet ovat tehneet naisia näkyviksi ja laajentaneet naiskuvaa sekä lisänneet ylipäänsä suvaitsevaisuutta kertomalla erilaisuudesta”, kirjoittaa Iina Artima-Kyrki.

Työnantaja esittää poikkeuksellisen törkeitä muutoksia työehtosopimuksiin

Mitä tapahtuu, jos työntekijä marssii neuvottelupöytään samanlaisin esityksin kuin työnantaja? kysyy Maria Pettersson.

Politiikkaa on helpompi tehdä, kun toimittajat eivät kyttää, Veli Liikanen

Vihreät päätti lopettaa puoluelehtensä rahoittamisen toimitusta kuulematta. Puoluesihteeri Veli Liikanen ei halua avata aiheesta käymiään keskusteluja.

Moraalittomien väitteiden jyrkkä tuomitseminen ei välttämättä ole tehokasta

Jos jatkuvasti puhumme jostain radikaalina pidetystä ajatuksesta, tuolla ajatuksella on hyvät mahdollisuudet muuttua yhteiskunnan silmissä hiljalleen maltilliseksi ja mahdolliseksi, Janne Zareff pohtii kolumnissaan.

Du skall icke normalisera

Dan Lolax har svårt att acceptera tanken att det finns ämnen som journalister inte ska gå och peta i.

Työehdoista neuvotellaan salassa – miksiköhän?

Neuvottelut työn ehdoista pitävät Journalistiliiton puheenjohtajan kiireisenä. Eräs pimeä perinne mietityttää Hanne Ahoa.

Näin syntyy MTV:n meteorologin sääennuste

Forecan ja MTV:n meteorologi Miina Manninen tietää viikonlopun sään ennen kuin muu Suomi herää.

Olen Retail Manager, sanoi haastateltava

Yhä suurempi osuus yritysväestä tuntuu uskovan, että englanti parantaa menestyksen mahdollisuuksia kotimaassakin, Ville Eloranta kirjoittaa.

”Ilmastonmuutos trendaa nyt kaikkialla, ja ihan syystä. Mutta järjestöt ja brändit käyttävät ilmastoahdistusta keppihevosena omalle asialleen. Joskus on vaikea erottaa, mikä on aiheellista ja mikä ei”, Maria Veitola sanoo.

Maria Veitola kysyy tyhmiä ja se kannattaa

”Se ei aina ole helppoa, mutta usein toimittajan kannattaisi tekeytyä vähän hölmöksi. Katselijat ja kuuntelijat kiittävät, kun tulee parempi ohjelma”, toimittaja Maria Veitola sanoo.

Moni maalittamiseen soveltuva rikosnimike on asianomistajarikos. Yksittäisen virkamiehen kynnys rikosilmoituksen tekemiseen voi olla korkea. Muiden muassa poliisi, syyttäjät, tuomarit ja käräjäoikeuksien laamannit toivovat asiaan pikaista muutosta.

Maalittaminen halutaan kriminalisoida, mutta asia etenee hitaasti

Päättäjät puhuvat julkisuudessa asian kiireellisyydestä, mutta oikeusministeriössä mitään hanketta ei ole käynnissä.

Tapahtumien ”sivutuotteena” syntyy yhteisöllisyyttä

”Jo Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen ja Aikakauslehdentoimittajien yhdistyksen yhdistymistä suunniteltaessa tavoitteeksi otettiin hyvät jäsentilaisuudet”, kirjoittaa toiminnanjohtaja Kaija Plit.

Tinkimätön toimittaja ja aktiivinen osallistuja

Kuolleita: Toimittaja Tuula Helariutta 24. 4. 1949 Punkalaidun – 10. 9. 2019 Huittinen

”Journalistin tehtävä on kysyä miksi”

Kuolleita: Toimittaja Martti ”Maxi” Kaukonen 15. 9. 1947 Rovaniemi – 12. 10. 2019 Kuopio

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta